Kaupunginhallitus, kokous 10.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 194 Hallintosäännön muuttaminen, aluejohtokunnat

MliDno-2020-111

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Aluejohtokuntien uutta lähidemokratiamallia koskevissa lausunnoissa nousee esille huoli muun muassa alueiden johtokunnan asemasta kuntalain 36. pykälän mukaisena toimielimenä. Samoin kannetaan huolta alueiden ja paikallisesti tärkeiden kysymysten painoarvon heikkenemisestä sekä yhdistysten kanssa tehtävän yhteistyön muuttumisesta. Samalla aluejohtokunnat toivovat, että uusi lähidemokratiamalli säilyttäisi kylät elävinä ja turvaisi alueiden kehittämisen. Yhdessä lausunnossa toivotaan lisäksi, että aluejohtokuntien tehtäväkenttä olisi nykyistä laajempi.

Huolenaiheet ovat ymmärrettäviä, koska ehdotuksena oleva uusi lähidemokratiamalli antaisi mahdollisuuksia muuttaa ja kehittää voimakkaasti joitakin käytäntöjä. Uusi malli ei kuitenkaan itsessään anna aihetta mihinkään huoleen, koska asioiden käytännön järjestäminen ja erilaisten toiveiden toteutuminen ei ole riippuvaista rakenteesta, vaan siitä, millaiseksi toiminta uuden lähidemokratiamallin mukaisessa alueiden johtokunnassa muodostuu. Myös uusi alueiden johtokunta olisi nykyisten aluejohtokuntien tapaan kuntalain 36. pykälän mukainen toimija, vaikka sen toiminnassa voikin tulla vahvasti esiin myös kuntalain 22. pykälän elementtejä.

Alueiden johtokunta ei toteutuessaan veisi pois mitään niistä myönteisistä ominaisuuksista, joiden merkitystä aluejohtokunnat korostavat nykyisessä ja niiden esityksen mukaisesti kehitettävässä toimintamallissa. Mutta uusi lähidemokratiamalli tuo mukanaan monia käytännön välineitä, joiden avulla alueiden ja kylien kehittäminen voi olla jopa nykyistä dynaamisempaa. Kumppanuuspöytämallin mukaisten käytäntöjen ja osallistuvan budjetoinnin ottaminen mukaan alueiden kehittämiseen luo uusia mahdollisuuksia erilaiseen kehittämiseen.

Esimerkiksi Helsingin kaupungissa osallistuvan budjetoinnin käyttöä pidetään parin vuoden kokemuksen perusteella menestystarinana osallisuuden toteutumisen näkökulmasta. Helsingissä kuntalaiset ovat saaneet tehdä ehdotuksia osallistuvan budjetointiin varattujen määrärahojen käytöstä. Seuraavaa kahta vuotta koskeva ehdotuskierros alkaa 5. lokakuuta. Mittakaava Helsingissä on tietenkin toinen kuin Mikkelissä, mutta samat periaatteet toimivat kunnan koosta riippumatta. Osallistuva budjetointi on Helsingissä vain osa asukkaiden osallisuutta lisäävässä kokonaisuudessa. Helsingin osallistuvaa budjetointia käsiteltiin hiljattain (6.9.2020) laajasti Helsingin Sanomissa.

Myös Kuntaliitosta vahvistetaan, että erilaiset yhteiskehittämisen muodot ovat tuottaneet Suomessa hyvää tulosta ja lisänneet asukkaiden tyytyväisyyttä. Osallistuvasta budjetoinnista Kuntaliitosta todetaan, että kun sen laajuutta selvitettiin vuonna 2018 tehdyssä kuntakyselyssä, 12 prosenttia kunnista ilmoitti käyttävänsä osallistuvaa budjetointia. Tänä vuonna tehdyn vastaavan tutkimuksen analysointi on vielä kesken, mutta tähänastisten tulosten perusteella noin 30 prosenttia kunnista käyttää osallistuvaa budjetointia.

Sen sijaan alueellisia toimielimiä on monin paikoin Suomessa lakkautettu, kun niistä on saatu niin ristiriitaisia kokemuksia. Painopiste kunnissa on siirtymässä selvästi kuntalain 22. pykälän mukaisen avointa kuntalaisdemokratiaa tukevan osallisuutta tukevan toiminnan suuntaan.

Kuntaliiton mukaan osallisuuden lisäämisestä koituvina taloudellisina hyötyinä osallisuus

  • Uudistaa palvelutuotantoa ja lisää kilpailukykyä
  • Nopeuttaa reaktiokykyä asukkaiden palvelutarpeisiin
  • Parantaa tuottavuutta ja laatua
  • Vähentää valituksia päätöksistä
  • Mahdollistaa organisaatiotason innovaatioiden lisääntymistä

 

Demokratiahyötyinä osallisuus

  • On keino palauttaa luottamusta
  • Parantaa henkilöstön työtyytyväisyyttä
  • Tarjoaa uusia yhteistoiminnallisia ratkaisuja
  • Uudistaa paikallishallintoa
  • Lisää asukkaiden vastuullisuutta
  • Vahvistaa kumppanuuksia

 

Muina hyötyinä

  • Kuntalaisten oma vastuunotto kasvaa
  • Kuntalaisten monipuolista osaamista pystytään hyödyntämään
  • Syntyy positiivista ”pöhinää”
  • Syrjäytyminen vähenee
  • Syntyy uusia toimintamalleja
  • Elinvoima lisääntyy
  • Voidaan hyödyntää eri rahoituskanavia

 

Kuntalain 22. pykälä kannustaa erilaisiin keinoihin kuntalaisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi:

  • Kuulemistilaisuudet ja kansalaisraadit
  • Osallistuva budjetointi
  • Yhteissuunnittelu
  • Asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen toiminnan tukeminen

 

Alueiden johtokunta -malliin siirtyminen olisi yksi askel koko kaupungin osallisuuden lisäämiseen. Lisäksi alueiden johtokunnan tehtäväkenttä olisi nykyisten aluejohtokuntien tehtäväkenttää laajempi ja mahdollistaisi monipuolisemman alueiden kehittämisen. Alueiden toiminta voi olla aivan yhtä aktiivista kuin tähänkin saakka ja alueiden painoarvo voi jopa nousta nykyisestä, kun alueiden ja paikallisten toimijoiden yhteistyö voi jopa vahvistua nykyiseen verrattuna.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta hyväksyy osaltaan liitteenä olevan ehdotuksen kaupungin uudeksi lähidemokratiamalliksi ja esittää sitä kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Laura Hämäläinen teki Liisa Pulliaisen kannattamana esityksen ”Esitämme aluedemokratiamalliksi aluejohtokuntien yhdessä laatimaa mallia, joka kuuluu seuraavasti:
Esitys aluedemokratian toteuttamiseksi Mikkelissä 2021 -> Tämä esitys perustuu yllämainittujen yhteisten kehittämistilaisuuksien puheenvuoroihin ja ryhmätyöskentelyyn, nykyisten aluejohtokuntien puheenjohtajien välisiin keskusteluihin sekä niiden pohjalta heränneisiin ajatuksiin. Mallia on edelleen tarkennettu sähköpostin välityksellä aluejohtokuntien kesken sekä 4.5.2020. Matti Laitsaaren kanssa käydyssä keskustelussa saadun palautteen perusteella.

Nykyistä aluejohtokuntajärjestelmää ei tule romuttaa kokonaan, sillä aluejohtokunnat ovat toimineet ja kehittäneet toimintaansa jo vakiintuneeseen, alueellensa soveltuvaan ja toimivaan muotoon. Aluejohtokunnat ovat tulleet toimintansa kautta tutuiksi myös pitäjiensä asukkaille osallisuuden edistäjinä. Toki ongelmakohtiakin on, ja ne on tunnistettu seuraavassa kuvatun mallin suunnittelutyössä.

Alueellisesta toimielimestä käytetään seuraavassa esityksessä edelleen nimeä aluejohtokunta, mutta nimitys voidaan myös uusia. Olennaista on alueellisten toimielinten vertautuvuus edelleen kunnallislain pykälään §36.

  • Mikkelin kaupungin toiminta perustuu valtuuston hyväksymään strategiaan. Uudistetussa mallissa myös aluejohtokunnilta edellytetään valtuustokauden mittaista strategiaa, jonka aluejohtokunnat valmistelevat yhteistyössä kaupungin operatiivisen sekä luottamusjohdon kanssa osaksi kaupungin strategiaa. Tämän työn tuloksena kullekin alueelle muodostuu aluestrategia, jonka pohjalta aluejohtokunnat laativat vuosittain toimintasuunnitelmat. Aluejohtokunnille osoitettujen toimintamäärärahojen määrä perustuu näihin toimintasuunnitelmiin. Toimintasuunnitelmissa tarkennetaan vastuualueet kaupungin tulosalueiden ja aluejohtokuntien välillä. Näin kullekin aluejohtokunnalle syntyy selkeä raami, jossa sen on pysyttävä mutta toisaalta jonka puitteissa se voi ilman erillistä ohjausta toimia. Näin säästyy resursseja muilta kaupunkiorganisaation osilta.
     
  • Kehittämistyössä aluejohtokunnat voivat tehdä kumppanuussopimuksia alueen yhdistysten kanssa. Näin hyödynnetään mahdollisuus myös esim. Leader-rahoitettujen hankkeiden toteuttamiseen. Tätä varten valmiita yhdistyksiä on jo olemassa (vrt. Käenjälki ry, Haukivuorelaiset ry, Ristiinan Urheilijat ry). Mahdollisten uusien yhdistysten perustaminen harkitaan aluekohtaisesti. Monilla alueilla aktiiviset toimijat ovat täystyöllistettyjä nykyisten yhdistysten kanssa, toisilla kapasiteettia ja tarvetta voi olla enemmän.
     
  • Alueraati-tyyppinen toiminta sekä muita kunnallislain §22 pykälän mukaisia osallisuustehtäviä hoidetaan sähköisesti esimerkiksi keskustelufoorumi-tyyppisellä alustalla, jonka käyttöönotto voidaan 3(4) toteuttaa edullisesti vapaan lähdekoodin ohjelmistoja hyödyntäen. (esim. Flarum). Sähköisesti toteuttaminen mahdollistaa vapaa-ajan asukkaiden tasavertaisen ja jatkuvan osallisuusmahdollisuuden ja alueiden vapaan rajausmahdollisuuden kustannuksiin vaikuttamatta. Näin myös keskustan eri kaupunginosat saisivat tarvittaessa omat osallisuuskanavansa. Tarpeen mukaan alueen ihmisiä voidaan kutsua kokoon myös fyysisesti keskustelemaan kumppanuuspöytä-tyyppisesti. Tähän soveltuvia aiheita ovat esimerkiksi kaavoitusasiat sekä muita julkisia toimijoita koskettavat, esim. sote-palveluihin liittyvät asiat.
     
  • Aluejohtokuntien jäsenten valinta toteutetaan henkilövaalina tai muulla soveltuvalla tavalla, jolla varmistetaan alueen asukkaiden oma vaikutusvalta aluejohtokunnan kokoonpanoon.
     
  • Aluejohtokunnan jäsenmäärä voi skaalautua alueen asukasluvun mukaan (esim. 5-7).
     
  • Muut tarvittavat säästöt kootaan esimerkiksi kokouspalkkioiden supistamisesta, kokousten määrän rajoittamisesta, sähköisten kokouskäytäntöjen laajemmasta käytöstä (matkakulut, hallintokulut) sekä toimintasuunnitelmien laajuuden tarkistamisella vuosittain kaupungin yleisen tilanteen mukaiseksi.
     
  • Aluejohtokunnat siirretään takaisin kaupunginhallituksen alaisuuteen. Tämänhetkinen sijoitus hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan alaisuudessa ei ole tuonut toimintaan hyötyjä. Osallisuutta ei tällä keinolla ole lisätty tai vähennetty. Kunnallislain 22§ mukaisia elementtejä voidaan tuoda aluejohtokuntajärjestelmän rinnalle. Aluejohtokunnat ovat ainoita konkreettisia toimielimiä alueillaan, joten niiden toimialue on luonnostaan laaja. Käytäntö on osoittanut, että hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta toimii nykymallissa väliportaana aluejohtokunnan esityksille, jotka yleisimmin on osoitettu kaupunginhallitukselle, jollekin toiselle lautakunnalle tai kaupungin ulkopuoliselle organisaatiolle (Essote, Ely-keskus, yms). Näin ollen hyvos-lautakunnan osuus on tässä asiassa tarpeeton ja turhaan resursseja kuluttava. Kun aluejohtokuntien toimintasuunnitelmat on yhteistyössä alun perin sovittuja, eivät ne työllistä kaupunginhallitusta yhtään nykyistä enempää vaan todennäköisesti vähemmän.
     
  • Kaupungin hankintasäännössä on selkeästi kuvattava aluejohtokuntien pienhankinnat ja niihin liittyvät suorahankintaperusteet. Tähän asti ohjeet aluejohtokunnille ovat vaihdelleet ja näin ollen aiheuttaneet epäselvyyksiä ja ylimääräistä työtä.
     
  • Aluejohtokunnat tarvitsevat jatkossakin aluekoordinaattorin tointa vastaavan henkilön, jonka toimivaltaan tulisi lisätä hankintapäätökset hankintasäännössä kuvattavaan rajaan asti. Tämä vähentää osaltaan aluejohtokuntien kokoontumisen tarvetta, kun kaikki pienhankinnat eivät enää vaadi kokouksen päätöstä. Tarvittaessa aluekoordinaattorin työnkuvaan voidaan yhdistää myös muita tehtäviä, luontevaa olisi 4(4) esimerkiksi rooli viestinnässä. Tällöin viestinnän tietoon tulisi luonnostaan Mikkelin mainekuvaan positiivisesti vaikuttavia asioita koko Mikkelin alueelta.
     
  • Tarvittavat muutokset yllä kuvatun mallin toteuttamiseksi kirjataan kaupungin hallintosääntöön.


Yhteenveto
Edellä esitetty malli sisältää yhteneviä elementtejä myös aluejohtokuntien suunnittelukokouksissa esiteltyjen mallien kanssa. Alueraadit toteutetaan sähköisesti, Leader-tyyppisten hankkeiden hyödyntäminen tehdään mahdollisuuksien mukaan alueen nykyisiä yhdistyksiä hyödyntäen ja yhteisen yhdistyksen tarve arvioidaan erikseen. Kumppanuuspöytiä kutsutaan kokoon tarpeen mukaan. Kaupunginhallituksen §423 päätöksen keskeinen sisältö oli, että valmistelu tulee tehdä yhdessä aluejohtokuntien kanssa. Tämän esityksen sisältö nojautuu niihin elementteihin, jotka valmistelun aikana on kaikkien aluejohtokuntien toimesta todettu tärkeimmiksi. Keskiössä on alueiden ihmisten paikallisidentiteettiä tukeva, kunnallislain §36 mukainen toimielin. Sen toiminnot kytketään kullakin alueella entistä tiiviimmin selkeään, valtuustossa hyväksyttyyn aluestrategiaan. Tarvittavat säästöt saavutetaan mallissa kuvatuin keinoin ja tarvittaessa edelleen neuvotellen.”

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että Laura Hämäläinen on tehnyt esittelijän muutetusta ehdotuksesta poikkeavan kannatetun ehdotuksen, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Laura Hämäläisen ehdotusta äänestävät "ei". Selonteko keskustelusta ja äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) ”jaa"-ääntä (Jatta Juhola, Nina Jussi-Pekka, Aleksi Nieminen, Erja Haukijärvi, Hannu Toivonen ja Juhani Sihvonen) ja viisi (5) "ei"-ääntä (Heino Lipsanen, Jari Sihvonen, Laura Hämäläinen, Liisa Pullainen ja Reijo Hämäläinen).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotus on tullut hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan päätökseksi.

Merkitään, että Laura Hämäläinen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on hänen esityksensä mukainen.

Merkitään, että Liisa Pulliainen, Jari Sihvonen ja Heino Lipsanen jättivät asiasta eriävät mielipiteet, jotka ovat Laura Hämäläisen esityksen mukaiset.

Merkitään, että Arto Seppälä saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.31 - 19.36.

Valmistelija

Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi
Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan ehdotuksen kaupungin uudeksi lähidemokratiamalliksi. Muutos tulee voimaan 1.6.2021 alkaen. 

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Pekka Pöyry esitti Petri Pekosen, Armi Salo-Oksan, Mali Soinisen, Kirsi Olkkosen ja Jarno Strengellin kannattamana, että aluejohtokunnat jatkavat toimintaansa esityksensä pohjalta kuntalain 36 pykälän mukaisesti seuraavilla muutoksilla:

  1. Sijoittautumispaikka organisaatiossa on kaupunkiympäristölautakunta.
  2. Toimintamäärärahat kohdentaa lautakunta vuosittain toimintasuunnitelman pohjalta.
  3. Aluejohtokuntien säästötoimenpiteiden myötä aluejohtokunnille turvataan heidän esittämänsä 0,5 htv henkilöresurssi.


Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat Pekka Pöyryn esitystä, äänestävät Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 jaa ääntä (Jukka Pöyry, Minna Pöntinen), 8 ei ääntä (Armi Salo-Oksa, Petri Pekonen, Mali Soininen, Pekka Pöyry, Arto Seppälä, Kirsi Olkkonen, Jarno Strengell, Jyrki Koivikko) ja 1 poissa (Soile Kuitunen).

Puheenjohtaja totesi, että Pekka Pöyryn esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Merkitään, että rehtori Matti Laitsaari selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Merkitään, että Soile Kuitunen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että henkilöstöjohtaja Maria Närhinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että aluejohtokunnat jatkavat toimintaansa esityksensä pohjalta kuntalain 36 pykälän mukaisesti seuraavilla muutoksilla:

  1. Sijoittautumispaikka organisaatiossa on kaupunkiympäristölautakunta.
  2. Toimintamäärärahat kohdentaa lautakunta vuosittain toimintasuunnitelman pohjalta.
  3. Aluejohtokuntien säästötoimenpiteiden myötä aluejohtokunnille turvataan heidän esittämänsä 0,5 htv henkilöresurssi.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on päättänyt 9.11.2020 § 72, että aluejohtokuntien sijoituspaikka kaupungin organisaatiossa on jatkossa asumisen ja toimintaympäristön palvelualueella kaupunkiympäristölautakunnan alaisena. Päätöksessä ei kuitenkaan ole otettu kantaa siirron ajankohtaan.

Anttolan, Haukivuoren, Mikkelin pitäjän ja Ristiinan aluejohtokunnat  ovat esittäneet aluejohtokuntien kokoonpanoihin muutoksia. Esitysten mukaan aluejohtokunnissa olisi seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä. Suomenniemen aluejohtokunnan kokous on 12.5.2021, jossa asiaa on valmisteltu siten, että aluejohtokunnan kokoonpano olisi jatkossa viisi (5) varsinaista jäsentä ja kaksi (2) varajäsentä. Varajäsenten järjestyksestä päättäisi kaupunginvaltuusto.

Nykyinen hallintosäännön muotoilu on seuraava:

”14 § Muut johtokunnat

Mikkelissä on 5 aluejohtokuntaa, joiden nimet ovat Anttolan, Haukivuoren, Mikkelin pitäjän, Ristiinan ja Suomenniemen aluejohtokunta. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan alaisissa aluejohtokunnissa on 7 jäsentä kussakin. Kaupunginvaltuusto valitsee alueen asukkaita kuultuaan aluejohtokuntien jäsenet sekä aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.”

Aikaisemman valtuuston päätöksen ja aluejohtokuntien esityksen mukaan esitetään hallintosääntöä muutettavaksi seuraavaan muotoon:

”14 § Muut johtokunnat

Mikkelissä on viisi (5) aluejohtokuntaa, joiden nimet ovat Anttolan, Haukivuoren, Mikkelin pitäjän, Ristiinan ja Suomenniemen aluejohtokunta. Kaupunkiympäristölautakunnan alaisissa Anttolan, Haukivuoren, Mikkelin pitäjän ja Ristiinan aluejohtokunnissa on seitsemän (7) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä sekä Suomenniemen aluejohtokunnassa viisi (5) jäsentä ja kaksi (2) varajäsentä. Kaupunginvaltuusto valitsee alueen asukkaita kuultuaan aluejohtokuntien jäsenet sekä aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Valtuusto määrää missä järjestyksessä varajäsenet tulevat jäsenten sijaan.“

Lisäksi aluejohtokuntien siirtyminen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueelle tulee huomioida hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan ja kaupunginympäristölautakunnan erityisessä toimivallassa.

Nykyinen muotoilu

"17 § Henkilöstöorganisaatio

Palvelualueet ovat toimielinjaon mukaisesti seuraavat:

2. Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue Kasvatus- ja opetuslautakunta
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta
Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia
Anttolan aluejohtokunta
Haukivuorenaluejohtokunta
Mikkelin pitäjän aluejohtokunta
Ristiinan aluejohtokunta
Suomenniemen aluejohtokunta

3. Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue
Kaupunkiympäristölautakunta
Mikkelin Vesiliikelaitos
Lupa- ja valvontajaosto"

”32 § Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan erityinen toimivalta

Lautakunta

1. vastaa kunnan asukkaiden ja palveluiden käyttäjien osallistumisen ja vaikuttamisen edistämisestä,
 2. päättää kaupunginkirjastoa, museoita ja yleistä kulttuuritoimea ja orkesteria koskevista asioista niitä koskevan erityislainsäädännön ohella,
3. päättää nuoriso- ja liikuntapalveluista niitä koskevan erityislainsäädännön ohella,
4. päättää liikuntapaikkojen ylläpidosta,
5. päättää aluejohtokuntien, kaupunginosaseurojen, kylätoimikuntien ja muiden vastaavien toimijoiden kehityssuunnitelmien mukaisiin elinvoimaa edistäviin strategisiin kehittämishankkeisiin varattujen määrärahojen jaosta.”

Hallintosäännön 17 § 5 mom. esitetään muutettavaksi muotoon:

"17 § Henkilöstöorganisaatio

Palvelualueet ovat toimielinjaon mukaisesti seuraavat:

2. Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue Kasvatus- ja opetuslautakunta
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta
Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia

3. Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue
Kaupunkiympäristölautakunta
Mikkelin Vesiliikelaitos
Lupa- ja valvontajaosto
Anttolan aluejohtokunta
Haukivuorenaluejohtokunta
Mikkelin pitäjän aluejohtokunta
Ristiinan aluejohtokunta
Suomenniemen aluejohtokunta"

Hallintosäännön 32 § 1 mom. 5)- kohta esitetään muutettavaksi muotoon:

”päättää kaupunginosaseurojen, kylätoimikuntien ja muiden vastaavien toimijoiden kehityssuunnitelmien mukaisiin elinvoimaa edistäviin strategisiin kehittämishankkeisiin varattujen määrärahojen jaosta.”

Edelleen esitetään hallintosäännön 33 §:n 1 momenttiin (Kaupunkiympäristölautakunnan erityinen toimivalta) lisättäväksi kohta 32:

”päättää aluejohtokuntien kehityssuunnitelmien mukaisiin elinvoimaa edistäviin strategisiin kehittämishankkeisiin varattujen määrärahojen jaosta.”

Kaikki muutokset esitetään tulevan voimaan 1.8.2021 alkaen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että hallintosääntöä muutetaan edellä esitetyillä muutoksilla ja muutokset tulevat voimaan 1.8.2021 alkaen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä muutti Suomenniemen aluejohtokunnan täydennetyn esityksen mukaisesti hallintosäännön 14 §:n muutettavaksi muotoon

"Mikkelissä on viisi (5) aluejohtokuntaa, joiden nimet ovat Anttolan, Haukivuoren, Mikkelin pitäjän, Ristiinan ja Suomenniemen aluejohtokunta. Kaupunkiympäristölautakunnan alaisissa aluejohtokunnissa on seitsemän (7) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä. Kaupunginvaltuusto valitsee alueen asukkaita kuultuaan aluejohtokuntien jäsenet sekä aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Valtuusto määrää missä järjestyksessä varajäsenet tulevat jäsenten sijaan.“

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän muutettu esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin. Muilta osin päätösesitys hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.