Kaupunginhallitus, kokous 18.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Kumppanuussopimus Mikkelin hiihtäjät ry:n kanssa

MliDno-2018-139

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
Emmi Eronen, markkinointisuunnittelija, Emmi.Eronen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin hiihtäjät ry:n kanssa on solmittu kumppanuussopimus vuosille 2018–2019, joka nyt vahvistetaan myös vuodelle 2019.

Sopimussumman vastineeksi kaupunki saa näkyvyyttä oman markkinointinsa parantamiseksi. Kumppanuussopimuksessa määritellään erikseen kaupungin näkyvyys. Sopimuksen taloudellinen arvo on 10 000 euroa/kausi. Sopimusluonnoksesta, joka on liitteenä, ilmenee tarkemmin kumppanuuden ehdot.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus vahvistaa kumppanuussopimuksen Mikkelin hiihtäjät ry:n kanssa vuodelle 2019 ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Kumppanuussopimuksen summa maksetaan kustannuspaikalta 1417/Kumppanuussopimukset.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Pekka Pöyry esitti Jyrki Koivikon kannattamana asian palauttamista uuteen valmisteluun siten, että sopimussummasta leikataan 10 %:a kahden vuoden kuluessa. Sopimussummasta voidaan kuitenkin tässä vaiheessa maksaa 2/3.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Pekka Pöyryn esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
Emmi Eronen, markkinointisuunnittelija, Emmi.Eronen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin Hiihtäjät ry:n kanssa on jatkettu neuvotteluja kaupunginhallituksen kokouksessa 21.1.2019 annettujen ohjeiden mukaisesti. Kumppanuussopimukseen ei ole tehty muutoksia kaupungin näkyvyyteen liittyen. Sopimuksen taloudellinen arvo on 9.500 euroa/kausi (+alv. 24 %). Vuoden 2018 yhteenvetopalaveri on pidetty ja Mikkelin Hiihtäjät ry on toimittanut raportin sopimuksen toteutumisesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus vahvistaa kumppanuussopimuksen Mikkelin Hiihtäjät ry:n kanssa vuodelle 2019 ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Kumppanuussopimuksen summa maksetaan kustannuspaikalta 1417/Kumppanuussopimukset.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin Hiihtäjät ry on tiedustellut Mikkelin kaupungin halukkuutta lähteä mukaan pääyhteistyökumppaniksi kaudelle 2021. Sopimussumman vastineeksi kaupunki saa näkyvyyttä hiihtotapahtumien sekä seuran hiihtäijen kautta oman markkinointinsa parantamiseksi.

Mikkelin Hiihtäjä ry:n kanssa on neuvoteltu liitteenä oleva kumppanuussopimus vuosille 2021-2022. Sopimuksen taloudellinen arvo on 5.000 euroa /vuosi. Sopimussummaan ei lisätä arvonlisäveroa.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy kumppanuussopimuksen Mikkelin Hiihtäjät ry:n kanssa vuosille 2021-2022 ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Kumppanuussopimuksen summa maksetaan kustannuspaikalta 1417/Kumppanuussopimukset.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Mikkelin Hiihtäjät ry, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.