Kaupunginhallitus, kokous 18.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon operointipalveluiden ja Blue Economy Mikkeli (BEM) - osaamiskeskuksen tuottaminen ulkoisen palvelutuottajan toimesta

MliDno-2020-742

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Reijo Turkki, vesilaitoksen johtaja, reijo.turkki@mikkeli.fi
Tapani Korhonen, korhosen.tapani@gmail.com

Kuvaus

Mikkelin kaupunki on strategiassaan sitoutunut panostamaan kehittämisalustoihin ja asettanut niille myös kunnianhimoisia tavoitteita. EcoSairilasta kehitetään laaja-alaista ympäristöliiketoiminta- ja innovaatiokeskusta jonka toimijat ja toiminnot tukevat toisiaan. EcoSairilan kärjeksi rakennetaan vesiosaamisen keskusta Blue Economy Mikkeliä (BEM). Se yhdistää uuden jätevedenpuhdistamon testaus- ja kokeiluympäristön ja siihen liittyvän tutkimus-, kehitys- ja koulutustoiminnan. Tällä luodaan mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle.

Mikkelin Vesiliikelaitoksen johtokunta on kokouksessaan 8.6.2017 § 33 antanut selvityksen sinisen biotalouden osaamiskeskuksen perustamista koskevaan valtuustoaloitteeseen. Selvityksessä todetaan mm. että sininen biotalous antaa mittavat mahdollisuudet kestävän kasvun rakentamiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen. Vesihuoltoalan kehittyminen kasvu- ja vientialaksi edellyttää kuitenkin uudistumista ja vaatimustason kasvattamista. EcoSairila hanke yhdessä uuden jätevedenpuhdistamon kanssa voi toimia kotimaisten yritysten referenssi- ja esittelylaitoksena.

Mikkelin Vesilaitos on talousarvioissa huomioinut ja toiminnassaan käytännössä toteuttanut kaupunkistrategiaa ylläpitämällä koelaitostoimintoja Kenkäveronniemen puhdistamolla ja hankkimalla laitteistoja ja rakentamalla Metsä-Sairilan puhdistamoon kierrätysveden valmistukseen tarvittavia tiloja. Metsä-Sairilan kaava-alueelle on rakennettu kierrätysveden jakeluun tarkoitettuja putkilinjastoja. Vesilaitokselle on myönnetty BEM vesiosaamiskeskuksen valmisteluun valtionavustusta 1 100 000 euroa hallituksen kärkihankkeena olevan sinisen biotalouden kehittämiseen.
 
Vesihuollosta perittävistä maksuista on säädetty Vesihuoltolaissa. Vesihuollon kustannuksiin voidaan sisällyttää uus- ja korjausinvestoinnit sekä käyttötalouden menot.  Maksujen tulee vastata mahdollisimman hyvin vesihuollon todellisia kustannuksia. Vesihuoltolakiin perustuva vesihuollon kehittämisvelvollisuus liittyy lähinnä vesihuoltopalvelujen järjestämisvastuuseen kunnan alueella.

Vesiosaamiskeskuksen tavoitteena on, että se houkuttelee yrityksiä ja tutkimuslaitoksia sekä luo ympärilleen merkittävää, kansainvälistä liiketoimintaa.  Osaamiskeskuksen tavoitteiden mukainen toiminta ei sisälly kunnan tuottamiin vesihuoltopalveluihin eikä se näin ollen kuulu vesilaitoksen tehtäviin. Osaamiskeskus on mahdollista toteuttaa puhdistamotoimintojen uudelleenjärjestelyllä, esimerkiksi  kumppanuutena vahvan veturiyrityksen kanssa. Tämä voidaan toteuttaa hankkimalla puhdistamojen ja koelaitoksen operointipalvelu sekä kunnossapitotyöt markkinoilla toimivilta yrityksiltä.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Reijo Turkki, vesilaitoksen johtaja, reijo.turkki@mikkeli.fi

Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että EcoSairilan kasvualustaan sisältyvä vesiosaamiskeskus BEM toteutetaan ja siihen liittyvät puhdistamojen operointi ja kunnossapitopalvelut hankitaan ulkopuoliselta taholta kumppanuusperiaatteen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Anne Bergman ilmoitti olevansa estellinen (työskentely jätevedenpuhdistamoilla) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Merkitään, että Arto Seppälä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että Jouni Riihelä saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
  • Tarja Poikolainen, kaupunginlakimies, tarja.tarkiainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin Metsä-Sairilan alueelle kallion sisään rakennetaan uusi jätevedenpuhdistamo. Puhdistamon rakentaminen on osa laajempaa EcoSairila-kokonaisuutta, jossa alueelle luodaan uudenlaista kiertotalouteen liittyvää liiketoiminta-, tutkimus- ja kehitysympäristöä olemassa olevan jätekeskuksen yhteyteen. Valmistuessaan puhdistamo on Euroopan ja samalla maailman moderneimpia jätevedenkäsittelylaitoksia ja edelläkävijänä turvaa lähivesien ja koko Saimaan hyvää vedenlaatua jatkossakin.

Kaupunginhallitus esitti päätöksessään 23.11.2020 (§363) kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Mikkelin Vesilaitoksen operointipalvelujen tuottajaksi ja puhdistamoon liittyvien palvelujen kehittämiskumppaniksi tarjouskilpailun perusteella kokonaistaloudellisimman tarjouksen tehneen toimijan sekä se valtuuttaa vesilaitoksen ja MikseiMikkelin neuvottelemaan palvelusopimukset valituksi tulleen palveluntuottajan kanssa. Edelleen kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että se valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään ko. palvelusopimukset.

Hankinnan valmisteluun osallistunut vesiliikelaitoksen johtaja Reijo Turkki on 29.11.2020 omalla ilmoituksellaan arvioinut olevansa jäävi (intressijäävi) osallistumaan tarjousten arviointivaiheeseen.

Kaupunginhallitus päätti tämän seurauksena kokouksessaan 30.11.2020 (§398) kaupunginjohtaja Timo Halosen esityksestä keskeyttää Metsä-Sairilan vedenpuhdistamon operointipalvelujen hankintaprosessin. Samalla kaupunginhallitus päätti arvioida ilmoitukseen perustuvan jääviyden merkitystä hankintakokonaisuuteen ja sen jatkamiseen. Asia päätettiin tuoda kaupunginhallituksen päätettäväksi 14.12.2020 olevaan kokoukseen.

Valmistelutyöryhmä (Jouni Riihelä, Ari Liikanen, Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen, Miksei Oy:n hankinta-asiantuntija Ilkka Liljander ja Ramboll Oy:n lakimies) aloitti työnsä kaupunginhallituksen (30.11.2020 §398) päätöksen jälkeen ja päätyi selvityksessään siihen, että hallintolain mukaisen intressijääviyden tunnusmerkit täyttyivät siinä vaiheessa kun Reijo Turkki ilmoitti jääväyksen, jonka perusteena on kilpailutuksen tulokseen sidottu ehdollinen työsuhdejärjestely lähisukulaisen osalta toisessa tarjoavassa yrityksessä. 

Reijo Turkin lähiomaisen työsuhde tarjoavan yrityksen konserniin kuuluvassa yrityksessä ei sinänsä ja itsestään aiheuta Reijo Turkin osalta jääviyttä. Hallintolain 28 §:n 4:nen momentin mukaisesti palvelusuhde aiheuttaa virkamiehen jääviyden vain itse asianosaisen työsuhteen johdosta, ei esimerkiksi hänen perheenjäsenensä työsuhteen johdosta. Reijo Turkin perheenjäsenen rooli tarjoavan yrityksen tarjouksen laadinnassa on ollut erittäin pieni ja tehtävät konserniin kuuluvassa yrityksessä tavanomaiseksi luokiteltavia.

Oikeuskäytännön mukaan intressijääviyden syntyminen edellyttää esimerkiksi asianosaisen tai hänen perheenjäsenensä hallituspaikkaa tai merkittävää omistusosuutta asiaan liittyvässä yhteisössä tai vaihtoehtoisesti muun erityisen hyödyn tunnusmerkistöjen täyttymistä.

Intressijääviyden tunnusmerkit eivät olleet tiedossa operointipalvelujen hankinnan valmistelutyöryhmällä hankinnan valmisteluprosessin, kilpailullisen neuvottelumenettelyn läpiviennin eikä tarjousten arvioinnin aikana. Tieto ehdollisesta työsuhdejärjestelystä saatiin vasta kaupungin hallituksen 23.11.2020 (§363) päätöksen jälkeen. Kilpailutuksen lopputulokseen sidottu muutos lähisukulaisen työsuhteessa täyttää muun erityisen hyödyn tunnusmerkistöt Reijo Turkin osalta.

Operointipalvelujen ja optio 1:n kilpailutuksen asiakirjojen laadinnasta ja sisällöstä sekä niiden sisältämien kelpoisuusvaatimusten sekä arviointikriteerien määrittelystä on valtaosin vastannut Ramboll Finland Oy:n asiantuntijaryhmä, jolla on kokemusta useista operointipalvelujen kilpailutuksista. Reijo Turkin roolina on ollut hyväksyä esitetty sisältö. Tarjousten arviointivaiheessa Reijo Turkki on toiminut yhtenä itsenäisesenä arvioijana ja pisteyttäjänä osana arviointiryhmää, jonka arviot on koostanut Ramboll Finland Oy. Optio 2:n (Blue Economy Mikkeli-osaamiskeskuspalvelut ja kehittämiskumppanuus) valmisteluun[JK1] , arviointiin ja pisteytykseen Reijo Turkki ei ole osallistunut. Ramboll Finland Oy on valittu prosessin asiantuntijarooliin erillisen julkisen kilpailutuksen kautta viiden tarjoajan joukosta.

Julkisuudessa on esitetty epäilyjä myös Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n mahdollisesta jääviydestä. Yhtiön rooliin kuuluu valmistella Mikkelin alueella toimiviin yrityksiin liittyviä hankkeita, sekä osallistua yritysprojektien ja EU-hankkeiden hallinnointiin. MikseiMikkeli palvelee vuosittain yli tuhatta yritystä ja sen tukemien projektien kautta investoidaan vuosittain noin 30 miljoonaa euroa. MikseiMikkelin yhteistyö tarjoajien kanssa muissa hankkeissa ei ole luonut sellaista erityisen läheistä asemaa, että MikseiMikkelin edustajat eivät olisi voineet osallistua kilpailutuksen toteuttamiseen. Yhteistyökumppaneita ei tarvitse eikä myöskään saa sulkea pois tarjouskilpailuista. Edelleen yhteistyö tietyn yrityksen kanssa ei saa olla este osallistumiselle sellaisen tarjouskilpailun valmisteluun, johon sama tietty yritys mahdollisesti osallistuu. Puolueettomuuden varmistamiseksi MikseiMikkeli ei ole hoitanut Optio 2:een liittyvää kilpailutuksen valmistelua itsenäisesti vaan kilpailutuksen kautta valitun ulkopuolisen hankintakonsultin tuella.

Hankinnan valmistelun alkuvaiheessa tiedostettiin tilanne, jossa yksi potentiaalinen tarjoaja on tehnyt yhteistyötä tilaajan kanssa. Siksi hankintamenettelyksi valittiin kilpailullinen neuvottelumenettely, jonka prosessin läpiviennin päävastuu luovutettiin kilpailutuksen kautta valikoituneelle konsulttiyritykselle. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn useilla sisäisillä neuvottelukierroksilla sekä kysymys/vastaus- ja kommentointikierroksilla kilpailutuksen sisältö, tavoite, toimintamalli, BEM-konsepti, kehittämiskumppanuus sekä arviointikriteerit avattiin neuvottelulle. Kaikki tarvittava dokumentaatio, myös ennen kilpailutusta tuotettu materiaali kilpailutuksen kohteesta toimitettiin tarjoajille. Neuvotteluiden aikana tarjoajilla oli mahdollisuus esittää muutoksia, poistoja ja lisäyksiä hankinnan kohteeseen sekä haastaa hankinnan sisältö kaikilta osin. Tarjoajilla oli myös mahdollisuus esittää kilpailevia ideoita ja ratkaisumalleja. Neuvottelumenettelyn tuloksena laadittiin lopulliset tarjouspyyntöasiakirjat tarjoajien kommentit huomioiden.

Valmisteluryhmän yksityiskohtaiset arviointi- ja selvitystyön tulokset toimitetaan kaupunginhallitukselle tämän esityksen tueksi laaditulla erillisellä liitteellä.

Valmistelutyöryhmä suosittaa, että tarjousten arviointivaihe ja sen seurauksena tehtävä pisteytys suoritetaan uudelleen ilman Reijo Turkin osallistumista itse tarjoajien tai tarjousten arviointiin, jos hankintaprosessia päätetään jatkaa.

Valmistelutyöryhmän käsityksen mukaan jääviys todetussa muodossaan ei ole vaarantanut hankintaprosessin avoimuutta, tasapuolisuutta eikä lainmukaisuutta.

Lisäksi valmistelutyöryhmän rinnalla omana asiana on KPMG tehnyt kaupunginhallituksen aloitteesta sisäisen tarkastuksen jätevedenpuhdistamohankkeesta ja siihen liittyvistä hankintapäätöksistä. Sisäisen tarkastuksen raportti ei ole ristiriidassa valmistelutyöryhmän näkemyksen kanssa siitä, ettei operoinnin kilpailutuksessa ole ilmennyt muuta esteellisyyttä kuin mikä liittyy Reijo Turkin esteellisyyteen tarjousten arvioinnissa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että EcoSairilan kehittämisalustaan sisältyvä vesiosaamiskeskus BEM:n kehittämiskumppanuus toteutetaan ja siihen liittyvät puhdistamojen operointi ja kunnossapitopalvelut hankitaan ulkopuoliselta taholta kumppanuusperiaatteen mukaisesti.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kokouksessa tämän pykälän aikana paikalla olivat myös Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen ja hankinta-asiantuntija Ilkka Liljander.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.