Kuvaus
Jätetaksa on asiakirja, jossa luetellaan kunnassa käytössä olevat jätemaksut ja niiden perusteet. Jätetaksan hyväksyy kunnan jätehuoltoviranomainen päätöksellään jätelain mukaisesti. Taksan sisältämät jätemaksut ovat julkisoikeudellisia eli lakiin perustuvia maksuja, jotka ovat mm. ulosottokelpoisia ilman oikeuden päätöstä.
Jätetaksassa 2026 hyväksytään jätelain mukaisesti kunnallisesta jätehuollosta laskutettavat maksut. Kunnan on perittävä jätelain (646/2011) mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille jätehuoltotehtävien hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksun on vastattava kunnan tarjoamaa palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon. Mikkelissä on käytössä myös jätelain 78 §:n mukainen jätehuollon perusmaksu.
Kunnan jätemaksun perusteita ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. Perusteina voidaan lisäksi ottaa huomioon jätteen keräys- ja kuljetusolot kiinteistöllä ja noutoalueella, kunnan keräysvälineiden käyttö sekä kuljetusmatka kuljetettaessa jäte yksittäisenä kuljetuksena. Jätemaksun perusteina voidaan käyttää myös kiinteistöllä asuvien henkilöiden määrää, kiinteistön käyttötarkoitusta tai muuta vastaavaa perustetta, jos jätteen määrää tai laatua on vaikea luotettavasti selvittää tai jos se on tarpeellista ympäristö- tai terveyshaittojen ehkäisemiseksi tai jätehuollon järjestämiseksi.
Jätehuollon perusmaksulla katetaan kustannuksia, jotka syntyvät asiointihetkellä maksuttomien palveluiden tuottamisesta. Jätelain 78 §:n mukaan erillisellä perusmaksulla voidaan kattaa jäteneuvonnasta, rekisterin ylläpidosta, jätehuoltoviranomaistoiminnasta ja muista vastaavista jätehuollon järjestämiseen liittyvistä tehtävistä aiheutuvat kustannukset. Perusmaksulla voidaan kattaa myös vaarallisen jätteen ja muun jätteen alueellisten vastaanottopaikkojen perustamisesta ja ylläpidosta jätehuoltoyhtiölle aiheutuvat kustannukset. Jätehuollon perusmaksu on käytössä pääsääntöisesti kaikkialla Suomessa. Perusmaksu on huoneisto- ja / tai vapaa-ajankohde kohtainen vuosimaksu. Perusmaksu laskutetaan siitä riippumatta, syntyykö kyseisellä kiinteistöllä jätettä vai ei, koska maksulla katetaan niitä kuluja, joita kaupungille aiheutuu jätteiden määrästä riippumatta. Purkukuntoisten rakennusten omistajilla, rakennusvalvonnallisten toimenpiteiden käynnistyttyä, on mahdollisuus saada määräaikainen vapautus jätehuollon perusmaksusta.
Merkittävimmät muutokset ja huomiot jätetaksassa 2026 vuoden 2025 taksaan verrattuna:
- vapaa-ajan bioaluekeräyspisteen vuosimaksua esitetään alennettavaksi: uusi 27,32 €, nykyinen 45,54 €. Vapaa-ajan kohteen bioaluekeräyspistemaksu on vuosimaksu. Maksu ei ole sidoksissa palvelun käyttökuukausiin eikä käyttäjien lukumäärään.
- sekajätteen aluekeräyspistemaksun maksuportaiden muutos
- erillinen pienkuormahinnasto yrityksille
- kotitalouksien pienkuormahintojen alemtaminen noin 10 %
- poikkeamamaksujen korotus indeksin mukaisesti 1,1 % (korotus suoraan urakoitsijalle)
- 1100 litran astiakoon poistaminen (kun nykyiset astiat poistuvat käytöstä)
Koska muutokset asiakkailta perittävien kokonaismaksujen suhteen ovat euromääräisesti pieniä, ei asian katsota vaikuttavan sillä tavoin huomattavasti alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden olosuhteisiin, että asiassa olisi tarvetta hallintolain 41 §:n mukaiseen vaikuttamismahdollisuuksien varaamiseen. Jätetaksasta tiedotetaan kuitenkin yleisesti siten kuin jätelain 79 §:ssä edellytetään.
Yleis-, kuljetus- ja jätteenkäsittelykustannusten nousu aiheuttavat yleisesti hinnankorotuspaineita. Nykyisen palvelutason säilyttäminen ja kehittäminen vaativat resursseja, joiden lisäksi EU:n kierrätystavoitteet ja niiden seurauksena tulleet jätelain muutokset ovat tuoneet ja tuovat lisää vastuuta kuntayhtiöille.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan jätetaksan ja määrää, että se tulee voimaan 1.1.2026 alkaen.