Kaupunginhallitus, kokous 18.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 284 TE2024 uudistukseen liittyvän järjestämissopimuksen ja palvelusuunnitelman hyväksyminen

MliDno-2021-2819

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtämisen kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää. Tehtävien järjestymiseksi kunnille siirtyy yleiskatteellista valtionosuutta sekä henkilöstöä TE-toimistoista sekä KEHA- ja ELY-keskuksista. Lakiin sisältyy kuntien omarahoittaman työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi.

Lain mukaisesti kunnat voivat järjestää palvelut itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (Kuntalaki 8 §). Kunnat, joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä, voivat järjestää palvelu itse. Mikäli kunnan työvoima alittaa 20 000 henkilöä, kunnan tulee perustaa yhden tai useamman kunnan sisältävä työvoimapalvelualue. Lain mukaan työllisyysalueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue sekä siihen tulee lähtökohtaisesti sisällyttää alueen keskuskaupunki. Työvoimapalvelualueen järjestämisvastuu voidaan myöntää poikkeusluvalla alle 20 000 työvoimapohjan omaavalle alueelle.

Mikkelin kaupungissa työvoimapohja täyttää laissa esitetyn 20 000 minimirajan. Mikkelin kaupungin elinvoiman kehittämisen kannalta on kuitenkin eduksi, että tuleva työllisyysalue on laajempi. Mikkelin kaupunki suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ns. vastuukunnan rooliin, mikäli muilla kunnilla on halukkuutta liittyä samaan työvoimapalvelualueeseen Mikkelin kaupungin kanssa.

Järjestämislain 12, 13 ja 15 § ja voimaanpanolain 3, 4, ja 8 § edellyttää kaikkia kuntia ilmoittamaan ratkaisunsa työvoimapalveluiden järjestämisvastuusta. Ilmoituksessa tulee olla kuntien sopimus yhteisestä toimielimestä tai vaihtoehtoisesti kuntayhtymän perussopimus. Mikäli halukkuutta yhteiseen työvoimapalvelualueeseen ei esiinny, Mikkelin kaupungin tulee ilmoittaa päätös järjestää julkiset työvoimapalvelut yksin.

Edellä mainitussa ilmoituksessa tulee olla mukana myös järjestämissuunnitelma, joka sisältää kannanoton (ilmoituksen) halusta vastaanottaa TE-hallinnon nyt käytössä olevia toimitiloja. Mikäli työvoimapohja alueella olisi alle 20 000, tulisi ilmoituksen mukana olla myös hakemus, jossa järjestämislain ehdoista haetaan poikkeuslupaa. Tämä ei koske Mikkelin kaupunkia eikä myöskään samaan työvoimapalvelualueeseen hakeutuvia kuntia.

Järjestämissuunnitelmassa tulee olla arvio seuraavista asioista:

  • Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
  • Palveluiden tuottaminen ja kohdentaminen
  • Toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
  • Yhteistyötahot ja -muodot
  • Työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
  • Varautuminen rakennemuutostilanteisiin

 

Kyseiset kysymykset tarkentuvat meneillään olevan valmistelun myötä. Jo tässä vaiheessa voidaan tuoda julki periaatteita, jotka tulee ottaa huomioon työvoimapalvelualuetta rakentaessa:

  • Elinvoiman vahvistaminen julkisilla työvoimapalveluilla
  • Paikallisen ja keskitetyn asiantuntemuksen taitava hyödyntäminen
  • Annettujen resurssien tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö
  • Viranomaispalvelujen tuottaminen yhteisvastuullisesti ja suhteellisesti samansuuruisilla resursoinneilla
  • Työvoimapalvelujen suunnittelu alueellisena kokonaisuutena ilman (mahdollisia) kuntarajoja
  • Henkilöstön asiantuntemuksen hyödyntäminen koko alueella
  • Aktiivinen yhteistyö organisaatioiden välillä (ns. ekosysteemiajattelu)
  • Vaikuttava yhdyspintayhteistyö hyvinvointialueen kanssa
  • Tarkoituksenmukaiset ratkaisut tietojärjestelmien ja digitaalisten palveluiden osalta
  • Aktiivinen työperäisen maahanmuuton edistäminen ja siihen liittyvän vetovoiman lisääminen
  • Vaikuttava yhdyspintatyö koulutusorganisaatioiden kanssa

 

Valmisteluun liittyy yhteistoimintavelvoite, joka jokaisen uudistukseen liittyvän organisaation tulee täyttää. Mikkelin kaupungin YT-neuvottelukunta käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan.

Mikäli Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen aikova kunta haluaa saada lisätietoa jostain erityiskysymyksestä voi kysymykset ohjata suoraan TE2024 E-Savo hankkeelle. Jokainen kysymys ja tiedustelu on osa valmistelua tulevaa uudistusta varten. Annettu aikataulu edellyttää varsinaisen kuntien välisen sopimuksen valmisteluun riittävää valmisteluaikaa tiedossa olevan tahtotilan pohjalta.

Tästä johtuen pyydetään Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen tahtovia kuntia ilmoittamaan Mikkelin kaupungille kantansa 31.5.2023 mennessä seuraaviin asioihin:

  1. Valtuutetaan Mikkelin kaupunki valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta, jonka valmisteluun kunta ilmoittautuu
  2. Nimeää kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat
  3. Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijana toimii työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/ kokeilujohtaja Pekka Patama

 

TE2024 uudistuksen ensimmäisen vaiheen (työvoimapalvelualueiden muotoutuminen) aikataulu on tiukka. Työvoimapalvelualueeseen mukaan tulevien kuntien valtuustopäätökset tulee olla tehtynä viimeistään 18.9.2023, joka mahdollistaa päätösten lainvoimaisuuden ja sopimuksen allekirjoittamisen lain edellyttämässä määräajassa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus pyytää Etelä-Savon kunnilta kannanottoa osallistumisesta Mikkelin kaupungin kanssa valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta; vastaus pyydetään myös siinä tapauksessa, ettei kunta aio osallistua Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen. Mikäli kunta osallistuu valmistelutyöhän, pyydetään kuntaa nimeämään kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat. Kannanotto pyydetään toimittamaan Mikkelin kaupungille viimeistään 31.5.2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Etelä-Savon Yrittäjät on lähettänyt kyselyn kunnan tai kaupungin hallitukselle yhteisesti vastattavaksi.

"Onko kuntanne tulevaisuudessa elinvoimakunta?

Etelä-Savon Yrittäjät selvittää kuntien valmistautumista Te2024 uudistukseen ja yrityspalveluiden hoitoon tulevaisuudessa. Tuoreen Elinvoimabarometri 2023 kyselyn mukaan julkisia yrityspalveluita on Etelä-Savossa käyttänyt, jopa 40 prosenttia vastanneista yrityksistä. Jokainen yritys tarvitsee, jossakin elinkaarensa vaiheessa apua, neuvoja, koulutusta tai rahoitusta.

Kuinka kunta mahdollistaa tulevaisuudessa laadukkaat yrityspalvelut kaikille kunnan yrityksille, esimerkiksi omistajanvaihdospalvelut ovat jo nyt todella tärkeitä osalle alueen yrityksille.

Kuinka näette oman kuntanne mahdollisuudet toimia tulevaisuudessa elinvoimaisena, mitä asioita pidätte tärkeänä elinvoimaisuuden noston kannalta?

Olemme lähettäneet tämän kyselyn kuntien kirjaamoihin, edelleen välitettäväksi kunnan tai kaupungin hallitukselle yhteisesti vastattavaksi, kuitenkin vastata voi vain yksi henkilö, joten kyselyyn tulisi vastata kun hallitus kokoontuu. Kysely tulisi siis käydä läpi koko hallituksen kanssa yhdessä."

Kyselyyn valmisteltu vastausluonnos hallinto- ja elinvoimapalveluissa.  

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa liitteen mukaisen vastauksen kyselyyn. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Minna Pöntinen, strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen ja Armi Salo-Oksa saapuivat kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyn alkua. Samalla Armi Salo-Oksan varajäsen Jouko Kervinen poistui kokouksesta.

Merkitään, että viestintä- ja markkinointipäällikkö Heidi Hänninen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi
Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Julkiset työvoimapalvelut siirretään kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen. (Laki TyVM 26/2022 vp eduskunta.fi) hyväksytty 1.3.2023.) Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää.

Mikkelin kaupunginhallitus käynnisti päätöksellään 17.4.2023 § 142 tiedustelun kaikille Etelä-Savon kunnille halukkuudesta osallistua yhteiseen työllisyysalueeseen Mikkelin kanssa, joka toimisi alueen vastuukuntana. Yhteiseen työllisyysalueeseen ovat ilmoittautuneet Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala. Työllisyysalueen valmisteluun ilmoitti haluavansa osallistua myös Pieksämäen kaupunki ilman varsinaista sitoutumista esitettyyn määräaikaan mennessä.

TE2024 E-Savo -hankkeessa on valmisteltu järjestämissopimus ja sen liitteeksi tuleva palvelusuunnitelma, jotka on toimitettava työ- ja elinkeinoministeriöön 31.10.2023 mennessä. Valmistelun yhteydessä on jokaisen osallistuvan kunnan päätöksentekoaikataulu kunnanhallitusten ja kunnanvaltuustojen osalta varmistettu niin, että järjestämissopimus liitteineen saadaan hyväksyttyä ja allekirjoitettua vaaditussa aikataulussa. Hyväksyntä ei edellytä lainvoimaisuutta, mikä on varmistettu työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Palvelusuunnitelma on alustava suunnitelma työvoimapalveluiden toteuttamisesta työllisyysalueella Mikkeli vastuukuntana. Suunnitelma tarkentuu vuoden 2024 aikana. Palvelusuunnitelmaa on valmisteltu laajalla työvoimapalvelujen henkilöstöpanoksella sekä Etelä-Savon TE-toimiston että kuntakokeilun osalta. Myös Etelä-Savon Ely-keskus on osallistunut valmisteluun. Työ- ja elinkeinoministeriö julkistaa päätökset eri työllisyysalueista 29.2.2024 mennessä.

Savonlinna hakee omaa poikkeusaluetta yhdessä Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kanssa. Valmistelun yhteydessä on todettu ylialueellisen yhteistyön tarve.

Hallintojohtaja sekä TE2024 E-Savo -hankkeen projektiasiantuntijat ja palvelupäällikkö/kokeilujohtaja ovat valmiit esittelemään asiaa tarkemmin kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin.

Merkitään, että palvelupäällikkö Pekka Patama, projektiasiantuntijat Tiina Ikonen ja Seija Lehtonen selostivat asiaa kaupunginhallitukselle ja olivat läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan.

Merkitään, että hallintojohtaja Ari Liikanen saapui kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyn alkua.

Valmistelija

  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi
  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Julkiset työvoimapalvelut siirretään kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen. (Laki TyVM 26/2022 vp eduskunta.fi) hyväksytty 1.3.2023.) Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää.

Mikkelin kaupunki näki hyväksi lähteä tekemään suunnittelua seudullisen ratkaisun pohjalta, vaikka kaupungin oma työllisten määrä olisi riittänyt. Taustana on hyvät kokemukset seudullisesta yhteistyöstä. Lisäksi Mikkelin seutu muodostaa luonnollisen työmarkkina-alueen.

Mikkelin kaupunginhallitus käynnisti päätöksellään 17.4.2023 § 142 tiedustelun kaikille Etelä-Savon kunnille halukkuudesta osallistua yhteiseen työllisyysalueeseen Mikkelin kanssa, joka toimisi alueen vastuukuntana. Yhteiseen työllisyysalueeseen ovat ilmoittautuneet Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala. Työllisyysalueen valmisteluun ilmoitti haluavansa osallistua myös Pieksämäen kaupunki ilman varsinaista sitoutumista esitettyyn määräaikaan mennessä.

Mikkelin seudun työllisyysalueen järjestämissopimus ja sen liitteeksi tuleva palvelusuunnitelma ja ilmoitus toimitiloista on toimitettava työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM) 31.10.2023 mennessä. Hyväksyntä ei edellytä lainvoimaisuutta. TEM julkistaa päätökset eri työllisyysalueista 29.2.2024 mennessä. Sopimuksen liitteenä on alustava palvelusuunnitelma työvoimapalveluiden toteuttamisesta Mikkelin seudun työllisyysalueella ja Etelä-Savon TE-toimiston toimitiloja koskeva ilmoitus. Palvelusuunnitelmaa on valmisteltu TE2024 E-Savo-hankkeessa ja laajalla Etelä-Savon TE-toimiston ja Mikkelin kuntakokeilun henkilöstöpanoksella. Myös Etelä-Savon ELY-keskus on osallistunut valmisteluun. Suunnitelma tarkentuu vuoden 2024 aikana.

Valmistelun yhteydessä on varmistettu jokaisen osallistuvan kunnan päätöksentekoaikataulu kunnanhallitusten ja kunnanvaltuustojen osalta niin, että järjestämissopimus liitteineen saadaan hyväksyttyä ja allekirjoitettua vaaditussa aikataulussa.  

Mikkelin kaupunginhallitukselle esiteltiin TE-palvelu-uudistusta kokouksessa 21.8.2023. Etelä-Savon kunnanhallitusten ja kunnanvaltuustojen jäsenille sekä kunnanjohtajille järjestettiin tiedotus- ja keskustelutilaisuus 30.8.2023 yhtäaikaisesti etäyhteyksiä hyödyntäen Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa.

Savonlinna hakee poikkeusluvalla omaa työllisyysaluetta yhdessä Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kanssa. Valmistelujen yhteydessä on todettu Etelä-Savoon tulevien työllisyysalueiden välisen yhteistyön tarve ja mahdollisesti tarve myös ylialueelliselle yhteistyölle muiden työllisyysalueiden kanssa.  

TE2024 valmistelun ohjausryhmä on saattanut päätökseen 31.8.2023 järjestämissopimuksen ja sen liitteenä olevan palvelusuunnitelman valmistelun. Asiakirjat sekä TE-toimiston toimitiloja koskeva ilmoitus on lähetetty Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun, Pertunmaan, Pieksämäen ja Puumalan kunnan- ja kaupunginvaltuustoille hyväksyttäväksi. Kunkin valtuuston pöytäkirjaote kyseessä olevan kokouksen kyseisestä päätöskohdasta on pyydetty toimittamaan Mikkelin kaupungin kirjaamoon. Sopimuksen hyväksyneet kunnat muodostavat Mikkelin seudun työllisyysalueen. Mikäli alue täydentyy jollakin muulla Etelä-Savon kunnalla, käytetään alueesta nimeä Etelä-Savon työllisyysalue. Mikkelin kaupunki vastuukuntana ilmoittaa työllisyysalueen muodostumisesta työ- ja elinkeinoministeriöön, joka on luvannut ilmoittaa päätökset työllisyysalueista 29.2.2024 mennessä.

Mikkelin kaupungin on lisäksi pyydetty ilmoittamaan, ottaako se vastaan TE2024 uudistukseen liittyvässä liikkeenluovutuksessa tiloja vastaan. Mikkelin kaupungin on tarkoitus keskittää toiminnot omiin tiloihin, jonka vuoksi liikkeenluovutuksen yhteydessä ei ole tarvetaa ottaa uusia tiloja vastaan. 

TE2024 uudistusta on käsitelty Mikkelin kaupungin YT-neuvottelukunnassa 14.6.2023 ja laajemmin 23.8.2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Mikkelin seudun (tai vaihtoehtoisesti Etelä-Savon) työllisyysalueen järjestämissopimuksen ja palvelusuunnitelman.

Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunki ilmoittaa kieltävästi TE-toimiston toimitilojen vastaanottamiseen liikkeenluovutuksen yhteydessä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Jenni Oksanen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.