Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 30.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Kirjaston varattavista tiloista perittävät maksut

MliDno-2022-817

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sylvia Stavén, kirjastopäällikkö, Sylvia.Staven@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Kirjastolain (29.12.2016/1492) mukaan yleisen kirjaston tehtävänä on ”tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan”. Kirjastopalveluiden toimipisteistä Mikkelin pääkirjasto on ainut, jossa voidaan tarjota useampia erillistiloja erilaisiin toimintoihin. Kaikissa tiloista perittävissä maksuissa ja tilojen ohjeistuksessa on pyritty huomioimaan eri käyttäjäryhmät ja mahdollistamisen näkökulma ja myös se lähtökohta, että kirjaston on saatava tuloja tilojen käytöstä.

Mikkeli-salin tekniikka uusittiin joulukuussa 2021. Mikkeli-salin kalustusratkaisussa ja salin hinnoittelussa on pyritty vähentämään kalustuksen muuttamisesta aiheutuvaa työtä, koska kalustus vie vahtimestariresurssia. Entinen maakuntakokoelmahuone on muutettu Monitoimitilaksi poistamalla sieltä kotiseutukokoelma, Monitoimitilaa voidaan hyödyntää mm lukupiirien ja muiden harrasteryhmien kokoontumisiin. Muita varattavia tiloja ovat Neukkari, Koulutustila ja tutkijahuoneet. Lisäksi pääkirjaston 2. kerroksen aulassa on maksutta varattava näyttelytila.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta hyväksyy pääkirjaston varattavien tilojen maksut liitteen mukaisesti.

Päätös

Anu Kokkonen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun.

Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko asian palauttaminen uuteen valmisteluun hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään,​ että tämän pykälän käsittelyn jälkeen kokouksessa pidettiin tauko klo 19.32-19.34.

Valmistelija

  • Sylvia Stavén, kirjastopäällikkö, Sylvia.Staven@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Kirjastolain (29.12.2016/1492) mukaan yleisen kirjaston tehtävänä on ”tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan”. Kirjastopalveluiden toimipisteistä Mikkelin pääkirjasto on ainut, jossa voidaan tarjota useampia erillistiloja eri toimintoihin. Tiloista perittävissä maksuissa sekä tilojen ohjeistuksessa on pyritty huomioimaan eri käyttäjäryhmät ja mahdollistamisen näkökulma, mutta myös kirjaston tarve saada tuloja.

Vuoden 2021 alussa Mikkeli-salin tilavuokria oli huomattavasti alennettu, koska salin tekniikka oli vain vajavaisesti käytettävissä ja se huomioitiin salin hinnoittelussa. Mikkeli-salin tekniikka uusittiin joulukuussa 2021 ja salin maksuissa on huomioitava noussut palvelun taso. Mikkeli-salin kalustusratkaisussa ja salin hinnoittelussa on pyritty vähentämään kalustuksen muuttamisesta aiheutuvaa työtä, koska kalustus vie vahtimestariresurssia.

Tilojen käytön tehostamiseksi entinen maakuntakokoelmahuone on muutettu Monitoimitilaksi poistamalla sieltä kotiseutukokoelman aineisto. Monitoimitilaa voidaan hyödyntää mm. lukupiirien ja muiden harrasteryhmien kokoontumisiin. Muita varattavia tiloja ovat Neukkari, Koulutustila ja tutkijahuoneet. Lisäksi pääkirjaston 2. kerroksen aulassa on varattava näyttelytila, jonka käytöstä ei peritä maksua.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta hyväksyy kirjastopalveluiden tilamaksut liitteen mukaisesti. Hyväksytyt tilamaksut astuvat voimaan 4.4.2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kirjastopäällikkö Stavén

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.