Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 30.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Mikkelin kansalaisopiston kurssimaksujen tarkistaminen elokuun alussa 2022

MliDno-2020-595

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kansalaisopiston kurssimaksuista päättää hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta. Kurssimaksujen osalta on aikanaan päätetty, että maksuja on tarkoituksenmukaista korottaa vuosittain kustannusten nousua tai inflaatiota vastaavasti, jotta vältytään kertaluontoisilta suurehkoilta korotuksilta.

Kurssimaksujen korottamisen pohjana on käytetty kuluttajahintaindeksissä ja kustannuksissa tapahtuneita muutoksia. Kuluttajahintaindeksi nousi vuoden 2021 aikana 2,2 prosenttia. Kunta-alan palkat nousivat vuoden 2021 aikana keskimäärin 2,07 prosenttia. Palkat ovat keskeinen osa kansalaisopiston kustannusrakennetta. Tätä taustaa vasten on perusteltua korottaa kurssimaksuja lukuvuodelle 2022-2023 kuluttajahintaindeksin muutoksen mukaisesti 2,2 prosenttia. Kurssimaksutaulukko on laadittu niin, että kurssihinta perustuu kurssituntien määrään. Koska hinnat pyöristetään lähimpään euroon, ei uusi korotus välttämättä nosta kaikkien kurssien hintoja. Korotukset on kuitenkin syytä tehdä vuosittain, koska ne vaikuttavat kurssihintojen määräytymiseen myöhemmin tehtävien korotusten yhteydessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta hyväksyy liitteen mukaiset kansalaisopiston uudet kurssimaksut ja päättää, että uudet maksut tulevat voimaan elokuun 2022 alusta alkaen.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Anu Kokkonen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun.

Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko asian palauttaminen uuteen valmisteluun hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkeli kansalaisopisto lähetti helmikuussa 2022 tiedustelun opistojen kurssimaksuista 16 opistolle eri puolille Suomea. Maaliskuun 18. päivään mennessä oli saatu vastaus 13 opistolta. Lyhyt yhteenveto eri opistojen kurssimaksuista verrattuna Mikkelin kansalaisopiston kurssimaksuihin on käytettävissä kokouksen oheismateriaalina.

Vertailun perusteella voi todeta, että Mikkelin kurssimaksut ovat korkeammat kuin vertailuopistoissa keskimäärin. Näin ollen opisto ei näe perustetta sille, että kurssimaksuja korotettaisiin enempää kuin kuluttajahintaindeksin nousun verran.

Opistolta edellytettiin myös sen pohtimista, voisivatko päiväaikaan pidetyt kurssit olla edullisempia kuin illalla pidetyt kurssit, että kannustettaisiin paremmin niitä kaupunkilaisia osallistumaan, jotka voivat opiskella ja harrastaa myös päivällä. Opiston mielestä on tarkoituksenmukaista pitää kurssimaksut tuntimääriin perustuvina ja samanlaisina riippumatta siitä, mihin aikaan päivästä kurssit järjestetään. Mahdollisia alennuksia voidaan antaa opintosetelijärjestelmän ja erikseen sovittavien alennusten turvin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta hyväksyy liitteen mukaiset kansalaisopiston uudet kurssimaksut ja päättää, että uudet maksut tulevat voimaan elokuun 2022 alusta alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.