Kuvaus
Mikkelin kaupungin järjestöpalkinto on kirjattu osaksi kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutusohjelmaa. Vuonna 2023 Kansalaisopiston ja osallisuuden tulosalue, hyvinvointikoordinaattori ja kaupungin viestintä toteuttivat kaupungin internet- sivuilla avoimen verkkokyselyn, jossa sai tehdä ehdotuksia järjestöpalkinnon saajaksi. Kyselyn perusteella tehtiin ehdotus järjestöpalkinnon saajasta. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta päätti myöntää ensimmäinen järjestöpalkinnon Mikkelin omaishoitajat ja läheiset ry:lle, palkinto oli suuruudeltaan 1500 euroa. Vuonna 2024 järjestöpalkinto myönnettiin MIELI Etelä-Savon mielenterveys ry:n Mikkelin kriisikeskukselle. Vuonna 2025 ei palkintoa jaettu.
Järjestöpalkinto on tunnustus ansiokkaasti toimivalle järjestölle. Palkintoa ei haeta, vaan hyvinvointilautakunta myöntää sen ja samalla määrittelee palkinnon suuruuden. Palkittavan järjestön toiminnan tulee vahvistaa kaupungin strategian ja hyvän elämän ohjelman toteutumista huomioiden yhteiskunnallisesti merkittävät ja ajankohtaiset teemat hyvinvoinnin edistämisessä.
Hyvinvointikoordinaattori Arja Väänänen esittelee asiaa hyvinvointilautakunnalle.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi
Hyvinvointilautakunta päättää Mikkelin kaupungin vuoden 2026 järjestöpalkinnon saajan ja vahvistaa palkinnon suuruuden. Lisäksi lautakunta valitsee palkinnon luovuttajan. Palkinto luovutetaan myöhemmin sovittavana ajankohtana.