Kuvaus
Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha on ollut haettavissa 31.10.2026 mennessä. Apuraha myönnetään 17 - 30-vuotiaalle mikkeliläiselle nuorelle, jonka kotikunta on Mikkeli ja jolla on näyttöä taiteellisesta toiminnasta sekä hakijan taiteenalallaan osoittamasta lahjakkuudesta. Pelkkä taiteen opiskelu ei ole riittävä peruste. Apurahan käyttötarkoitus on vapaa.
Hakemuksia tuli yhteensä viisi (5) kappaletta. Hakemuksissa oli tänä vuonna edustus kuvataiteen, kuvittamisen, tanssin sekä musiikin aloilta.
Yhteenveto hakijoista jaetaan oheismateriaalina, joka on salassa pidettävä julkisuuslain (621/1999) § 24.1 kohdan 32 mukaisesti.
Apurahahakemukset liitteineen on ennakkoon nähtävillä kulttuuripäällikkö Susanna Latvalalta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi
Hyvinvointilautakunta vahvistaa vuoden 2026 nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahan suuruuden ja päättää vuoden 2026 nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahan saajan/saajat. Lautakunta voi jättää apurahan myös myöntämättä.
Lisäksi lautakunta nimeää edustajansa luovuttamaan apurahan erikseen sovittuna ajankohtana.