Kuvaus
Mikkelin seudun ympäristölautakunta on hyväksynyt edellisen kerran ympäristöterveydenhuollon maksutaksapäivityksen ympäristölautakunnassa 12.9.2024, § 79. Tällöin maksutaksaan päivitettiin yleinen arvonlisäkorotus eläinlääkintähuollon klinikkamaksuihin.
Maksut peritään tässä taksassa esitettyjen perusteiden mukaisesti. Maksujen periminen perustuu seuraaviin lakiin ja niihin tehtyihin muutoksiin: Elintarvikelaki (297/2021), Terveydensuojelulaki (763/1994), Tupakkalaki (549/2016), Lääkelaki (395/1987), Eläinlääkintähuoltolaki (765/2009) ja Säteilylaki (592/1991).
Maksuja peritään mm. hyväksymispäätöksistä, ilmoitusten käsittelystä sekä ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmiin sisältyvistä tarkastuksista, näytteenotosta ja muista valvontatoimenpiteistä. Lisäksi kaupungineläinlääkäreiden vastaanotoilla peritään klinikkamaksu.
Viranomaismaksut määräytyvät toimenpiteeseen käytetyn työajan mukaan siten, että niiden suuruus vastaa työstä aiheutuneita keskimääräisiä kustannuksia. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat tehtävän hoitamisesta aiheutuvat palkkakulut sivukuluineen sekä muut toimintamenot ja hallintokustannukset. Valvontahenkilöstön työtunnin hinta on 63,50 euroa. Viranomaismaksut ovat arvonlisäverottomia, mutta klinikkamaksuissa on yleisen arvonlisäkannan mukainen arvonlisävero (25,5 %).
Tässä maksutaksan päivityksessä korotetaan maksutaksoja indeksikorotuksen, noin 2,5 % verran. Korotus tulee voimaan 1.1.2025.
Liitteenä Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2025, 1.1.2025 alkaen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi
Mikkelin seudun ympäristölautakunta hyväksyy liitteenä olevan ympäristöterveydenhuollon maksutaksan vuodelle 2025 1.1.2025 alkaen.