Kaupunginvaltuusto, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Valtuustoaloite: Mikkelin kaupungin konserniohjeen päivittäminen

MliDno-2023-639

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Anna Reponen esitti 23.1.2023 hänen ja valtuutettu Juha Ropposen ym. valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Kuntalain 47§ mukaan konserniohjeessa tulee antaa tarpeelliset määräykset ainakin:

  1. kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta
  2. konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä
  3. tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaamisesta
  4. velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa
  5. konsernin sisäisistä palveluista
  6. kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä
  7. kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta
     

Mikkelin kaupunginvaltuusto päivitti kokouksessaan 7.6.2021  § 82 konserniohjeen, joka korvasi aikaisemman 24.8.2020 § 57  hyväksytyn konserniohjeen.

Viimeaikaiset tapahtumat mm. vesilaitoksen hankintojen hallinnassa ovat osoittaneet, että meidän konserniohjeemme ei vastaa kaupungin tarvetta ja sitä tulee jalostaa. Erityisesti konserniohjeen luku 4 (Hyvä hallintotapa), joka käsittelee tytäryhteisöjen hallituksen/johtokunnan jäsenten valintakriteerejä, vastuita ja velvollisuuksia kaipaa erityisesti tarkennuksia. 

Vaalien jälkeen avainpaikkoja täytettäessä jossain määrin ylikorostui tasa-arvolaki ja sen ehdoton noudattaminen. Mikkelin kaupunkikonsernin riskienhallinnan kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että jatkossa korostetaan osaamista ja asiatuntemusta, kun tehdään henkilövalintoja keskeisiin luottamustehtäviin. Tietenkin kaikki tehdään lakeja noudattaen. 

Me Mikkelin Sitoutumattomat valtuustoryhmä ja muut allekirjoittajat esitämme, että Mikkelin kaupunki täsmentää kaupungin konserniohjetta ja erityisesti sen lukua 4 paremmin vastaamaan Mikkelin kaupungin tarpeita. 

Mikkelissä 23.1.2023

Mikkelin Sitoutumattomat valtuustoryhmä
Anna Reponen        Juha Ropponen

Jussi Marttinen, Olli Miettinen, Juha Vuori,
Liisa Ahonen, Satu Taavitsainen, Sami Nalli,
Pertti Karhunen, Jaana Strandman, Raimo Heinänen,
Tomi Sikanen, Tanja Hartonen, Kirsi Olkkonen,
Petri Pekonen, Pekka Pöyry, Pirkko Valtola,
Armi Salo-Oksa, Jenni Oksanen, Suvi Kähkönen-Valtola,
Kati Häkkinen, Antti Pakarinen, Oskari Valtola,
Jukka Härkönen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään toukokuussa 2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Janne Skott, taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi
Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkeli osallistui vuosina 2019-2020 FCG:n ohjaamaan "tulevaisuuden toimintakykyiset kuntakonsernit" - verkostohankkeeseen. Omistajaohjauksen kehittämiseen keskittyneen hankkeen myötä omistajaohjauksen kehittämistä toteutettiin eri tavoin, ja muun muassa konserniohje päivitettiin (KV 7.6.2021 § 82). Kehittämistarpeissa nousi myös tarve tytäryhtiöiden hallituskokoonpanojen osaamisen varmistamiselle, ja havaintoon reagoitiin käynnistämällä tytäryhteisöjen hallitusten nimeämisprosessin jäsentäminen. Nimeämisprosessi koski niin sanottuja strategisia tytäryhtiöitä, eli yhtiöitä, joille asetetaan talousarviossa sitovia tavoitteita.

Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen puolueet kävivät vaalituloksiin perustuvat neuvottelut hallituspaikkojen jaosta. Tämän jälkeen puolueiden esitykset hallituksiin nimettävistä henkilöistä vaadittuine taustatietoineen toimitettiin Mikkelin kaupungin konserniohjausryhmälle, ja näin käynnistettiin tytäryhtiöiden hallitusten nimeämisprosessi kaupunginhallituksen 30.11.2020 § 380 päätöksen edellyttämällä tavalla. Puolueiden nimeämistä henkilöistä koostuvista hallituskokoonpanoista laadittiin hallituksen osaamisprofiili, jossa huomioitiin osakeyhtiön hallitustyöskentelyn olennaiset osaamisalueet. Nimeämiset valmisteltiin konserni- ja elinvoimajaostolle erikseen muodostetun nimeämistoimikunnan toimesta (konserni- ja elinvoimajaosto 8.6.2021 § 59). Nimeämistoimikunta koostui vaaleissa edustettuina olleiden puolueiden nimeämistä henkilöistä sekä konserniohjausryhmästä.

Nimeämisprosessin aikana havaittiin useiden yhtiöiden kohdalla, että esitettyjen henkilöiden myötä hallituksen osaamisprofiili jäi kokonaisuutena tavoitetasoa alemmaksi. Tällä perusteella kaupunginjohtaja Timo Halonen, joka toimi esittelijänä konserni- ja elinvoimajaostolle, palautti nimeämisesitykset uudelleen nimeämistoimikunnan valmisteltavaksi. Kaupunginjohtajan pyyntö ei kuitenkaan johtanut muutoksiin, sillä puolueissa ei ollut valmiutta tarkastella esityksiä uudelleen. Nimeämisprosessi itsessään todettiin toimivaksi, mutta lopputuloksen kannalta ongelmaksi muodostui, että puolueiden intressien mukaista ei ole luopua kunnallisvaaliehdokkaille tarjottavista hallituspaikoista, vaikka nimettävän hallituksen osaamisprofiilin havaitaan jäävän tavoiteltua tasoa alemmaksi.

Laki miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta edellyttää, että kaupungin enemmistöomisteisen yhtiön hallituksessa tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Erityisiä syitä lain ensisijaisesta vaatimuksesta poikkeamiseksi ei noussut esiin nimeämistoimikunnan työskentelyssä.

Hallitusten nimeäminen on merkittävä osa omistajaohjausta. Edellä kuvatusti asia on tiedostettu ja laadittu toimintamalli antaa mahdollisuudet valtuustoaloitteessa esiin nostetun epäkohdan ratkaisemiseksi. Konserniohjeen kohdassa 4.1. käsitellään yleisellä tasolla hallitusten nimeämiseen liittyviä periaatteita. Konserniohje on kuitenkin luonteeltaan kalenterivuoden aikaista käytännön omistajaohjausta ja tytäryhtiöiden toimintaa ohjaava asiakirja, ja siksi puolueiden keskinäisiin neuvotteluihin pohjautuvien periaatteiden tai toimintamallien ohjaamisen ei katsota kuuluvan konserniohjeeseen.

Muilta osin vastauksena valtuustoaloitteeseen viitataan samansisältöisestä aiheesta 26.9.2022 § 128 laadittuun valtuustoaloitteeseen annettuun vastaukseen (KH 13.2.2023). Yleisesti voidaan todeta, että omistajaohjauksen kehittämistä on toteutettu aktiivisesti edeltävinä vuosina, sekä tullaan edistämään jatkuvasti.

Konserniohjetta tulee päivittää ohjeiden ajanmukaistamiseksi, selkeyttämiseksi sekä terävöittämiseksi. Mikkelin kaupunki osallistuu vuosina 2022-2024 toimintakykyiset kuntakonsernit -verkostohankkeeseen, jonka puitteissa Mikkelin kaupungin kuntakohtaista kehittämisresurssia käytetään omistajaohjauksen kehittämiseen. Tämän prosessin myötä omistajaohjausta kehitetään kokonaisvaltaisesti, ja samalla myös konserniohjeen päivittäminen tulee ajankohtaiseksi.  

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi konserni- ja elinvoimapalveluiden vastauksen valtuutettujen Anna Reposen ja Juha Ropposen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi konserni- ja elinvoimapalveluiden vastauksen valtuutettujen Anna Reposen ja Juha Ropposen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Merkittiin ja hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.