Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 22.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Muut asiat

Päätös

Merkittiin, että hankepäällikkö Jatta Juhola esitteli Mikkelin kulttuurin unelmavuosi 2022 -hankkeen loppuyhteenvedon.

Lisäksi liikuntapäällikkö Tiina Juhola kysyi päättäjien kiinnostusta osallistua liikuntajohtamisen foorumiin, mikäli ko. tapahtuma toteutuu. Tapahtuma järjestetään Kouvolassa huhtikuussa, alustavasti mukaan ilmoittautuivat Jukka Hynninen, Enrique Tessieri ja Mikko Haverinen. Liikuntapäällikkö Juhola informoi lautakunnan jäseniä, kun tapahtuman tarkemmat tiedot selviävät.

Lisäksi Jukka Hynninen tiedusteli Rantakeitaan pingispöytien mahdollisesta uusimisesta.

Merkittiin muutos käsittelyjärjestykseen,​ jonka mukaan tämä pykälä käsiteltiin pykälän § 20 (pöytäkirjan tarkastus) jälkeen.

Merkitään, että Suvi Kähkönen-Valtola poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja hänen tilalleen kokoukseen saapui varajäsen Mali Soininen.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.