Kaupunginhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 466 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) nimeämispyyntö Etelä-Savon TYP-verkoston johtoryhmän jäseneksi ja varajäseneksi 2023-2024

MliDno-2015-2535

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunki on yhdessä muiden Etelä-Savon kuntien kanssa osallistunut yhteisellä sopimuksella koko maakunnan kattavaan TYP-verkostoon (työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu). Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2022 loppuun. TYP-palvelu on lakiin perustuvaa (Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 1369/2014).

Etelä-Savon kunnat ovat halukkaita jatkamaan TYP-palvelun toteuttamista olemassa olevan järjestelyn pohjalta vuodelle 2023. Sopimuksessa on myös optio vuodelle 2024. TYP-johtoryhmässä ei nähty tarkoituksenmukaiseksi muuttaa TYP-palvelun rakennetta nyt, kun TYP-palvelun muutokset tulevat toteutettavaksi TE2024 uudistuksen yhteydessä.

TYP-sopimuksen kustannusjakoperusteet pysyvät samoina, eli ne perustuvat osallistuvien kuntien Kelan 300 päivää Työmarkkinatukea saaneiden huhti- ja lokakuun keskiarvon mukaan. Ennakoivan arvion mukaisesti Mikkelin kaupungin osuus tulee vuodelle 2023 olemaan 30 000 euroa. Mikkelin kaupungin osuus kattaa sekä kuntakokeiluun kuuluvat että TE-toimiston TYP asiakkaat.

Sopimuksen mukaan TYP-johtajan työnantajana säilyy Etelä-Savon maakuntaliitto, joka toimii myös TYP-kustannusten laskuttajana.

Sopimusluonnokset (TYP-sopimus ja sopimus TYP-johtajan kustannusten maksamisesta) ovat liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy Etelä-Savon yhteisen TYP -sopimuksen ajalle 1.1.2023 - 31.12.2023 edellyttäen, että suurin osa valmistelussa mukana olevista kunnista tekee myönteisen päätöksen. Vuoden 2024 mahdollinen optio hyväksytään vuoden 2024 talousarvion yhteydessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Etelä-Savon TYP- verkosto (Työllistymistä edistävä moniammatillinen palvelu) jatkaa toimintaansa kaupunginhallituksessa 7.11.2022 esillä olleen sopimuksen mukaisesti. Etelä-Savon kunnat ovat hyväksyneet sopimuspohjan.

Valtioneuvoston asetus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (1377/2014) määrittää TYP-toiminnalle johtoryhmän asettamisesta seuraavasti:

Työ- ja elinkeinotoimisto asettaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan yhden tai useamman monialaisen yhteispalvelun johtoryhmän neuvoteltuaan toimialueeseensa kuuluvien kuntien ja Kansaneläkelaitoksen kanssa johtoryhmien lukumäärästä ja toimialueesta. Johtoryhmän jäseninä ovat työ- ja elinkeinotoimiston, sen toimialueeseen kuuluvien kuntien ja Kansaneläkelaitoksen nimeämät henkilöt. Jokaiselle jäsenelle nimetään henkilökohtainen varajäsen. Jos työ- ja elinkeinotoimiston toimialueelle asetetaan useampi kuin yksi johtoryhmä, kunnat nimeävät jäsenet ja varajäsenet siihen johtoryhmään, jonka toimialueeseen ne kuuluvat. Johtoryhmässä edustettuina olevat kunnat nimeävät keskuudestaan johtoryhmän puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Etelä-Savon TYP-verkoston johtoryhmässä ovat olleet nimettynä työllisyyspalvelujen palvelupäällikkö/kokeilujohtaja ja varajäsenenä kaupungin hallintojohtaja. Nyt asetettava nimeäminen koskee vuotta 2023 ja mahdollista optiovuotta 2024.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus nimeää työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) johtoryhmään Etelä-Savon TYP-verkostossa palvelupäällikkö/kokeilujohtaja Pekka Pataman ja varajäseneksi hallintojohtaja Ari Liikasen. Nimeäminen kattaa johtoryhmän jäsenyydet vuodelle 2023 ja mahdollisen optiovuoden 2024.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon TE-toimisto, Etelä-Savon TYP-verkosto

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.