Mikkelin seudun ympäristölautakunta, kokous 15.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Tilalla Saarimäki 213-404-3-59 toteutetut ojitukset

MliDno-2021-1266

Valmistelija

  • Jouni Lintunen, ympäristötarkastaja, jouni.lintunen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kiinteistön RN:o 213-404-3-53 omistaja on laittanut vireille vesilain 14. luvun 4 §:n mukaisen rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemista koskevan asian ratkaisemisen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa. Asia koskee kiinteistöllä RN:o 213-404-3-59 Saarimäki vuonna 2017 tehtyjä ojituksia. Kantelija vaatii, että ojat tyhjennetään ja täytetään. Perusteluksi esitetään ojavesien Rutajärvelle aiheuttamaa haittaa. Ojat eivät kulje kantelijan kiinteistön läpi tai rajaa pitkin, mutta kiinteistö sijaitsee Rutajärven rannalla.

Etelä-Savon ELY-keskus on selvittänyt kiinteistöllä RN:o 213-404-3-59 Saarimäki tehtyjen ojitusten lainmukaisuutta ja antanut asiasta kaksi lausuntoa. Lausunnossa 8.8.2017 todetaan, että ojittaja ei ollut tehnyt ennakkoilmoitusta ojituksesta, mutta teki sen ja täydensi sitä myöhemmin. Kysymyksessä oleva ojitushanke on laajuudeltaan n. 25 ha ja ojitushankkeesta oli laadittu vesiensuojelusuunnitelma. Alueella ei ole hanketta estäviä luonnonsuojelullisia arvoja eikä se ole kaavoituksen vastainen. Ojitus on kokonaisuudessaan tehty Saarimäki (213-404-3-59) tilan alueella ja kuivatusvedet johdettu Rutajärvessä sijaitsevaan Rutalahteen. Ojitusalueella on kunnostettu 80-luvun alussa kaivettuja ojia n. 3000 m. Täydennysojia on tehty n. 500 m. Vesiensuojelutoimenpiteinä ojien risteyksiin on kaivettu lietekuopat sekä laskuojiin ennen vesistöä tehty laskeutusaltaat. Vesi johdetaan avaamatta jätettyjen ojien kautta järveen.

Edelleen ELY-keskuksen lausunnossa todetaan, että kysymyksessä oleva ojitushanke on toteutettu käyttäen vesiensuojelurakenteita, joiden voidaan arvioida estävän vesistökuormitusta siinä määrin, että ympäristönsuojelulain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua pilaantumista vesialueella ei aiheudu. Hankkeesta ei myöskään voida arvioida aiheutuvan sellaista luonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista taikka vesistön tilan huononemista, että hanke olisi edellyttänyt vesilain mukaista lupaa.

Toisen lausunnon (ELY-keskus 16.3.2021) mukaan vedenlaadun seurantatulokset eivät osoita, että vedenlaatu Rutajärven keskusaltaassa olisi heikentynyt ojituksen seurauksena. Myös ojavesien ravinnepitoisuudet ovat olleet vastaaville kunnostetuille ojille tyypillistä tasoa. Ravinteiden ja happipitoisuuden perusteella Rutajärven pääaltaan ekologisen luokituksen vedenlaadullisen luokituksen osuus on luokassa 'erinomainen' ja Rutalahden yhden näytteenottokerran perusteella 'hyvä'/'erinomainen' rajalla.

Antamassaan hankkeen lainmukaisuutta koskevassa arviossa ELY-keskus toteaa että saadun ja hankitun selvityksen perusteella ELY-keskuksen tietoon ei ole tullut tilan Saarimäki 213-404-3-59 alueella tehtyjen ojitusten osalta ojitusilmoituksen tekemisen laiminlyöntiä lukuun ottamatta sellaista vesilain (587/2011 VL) tai ympäristönsuojelulain (527/2014 YSL) soveltamiseen liittyvää yleiseen etuun kohdistuvaa laiminlyöntiä tai muuta lain vastaista toimintaa, että asiassa olisi perusteita kohdistaa vesilain 14 luvun tai ympäristönsuojelulain 18 luvun laiminlyönnin oikaisua koskevia säännöksiä. ELY-keskus tekee valvontarooliinsa liittyvän arvioinnin vesilain ja ympäristönsuojelulain valvojana yleisen edun intressistä käsin. 

Vesilain mukaan 14 luvun 4.2 § ojittamista koskevassa asiassa rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen kuuluu kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön Saarimäki omistajia on kuultu ennen päätöksentekoa. Heidän antamansa vastineen mukaan kyseessä oli tavanomainen metsätalouden toimenpide, eikä vesistölle aiheutunut kuormitus poikkea siitä, mitä vastaavista hankkeista on todettu aiheutuvan. Vesinäytteiden tulokset eivät muodosta perustetta arvioida toisin ELY-keskuksen antamaa lausuntoa 8.8.2017.

Kantelija arvioi Rutalahden pilaantuneen ojittamisen seurauksena. Arvionsa hän perustaa Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden ja ELY-keskuksen ottamiin vesinäytetuloksiin sekä kirjallisuuslähteisiin. Vesilain pykälistä kantelija vetoaa mm. hankkeen luvanvaraisuuden laukaiseviin seurauksiin.

Mikkelin seudun ympäristölautakunta katsoo, että vuonna 2017 kiinteistöllä Saarimäki toteutettu ojitushanke on toteutettu hankkeesta laaditun ojitussuunnitelman mukaisesti ja siihen on sisällytetty vesiensuojelurakenteet, joilla purkuvesistöön aiheutuvia haittoja vähennetään. Hyvin toteutellakin ojittamisella voi olla vaikutuksia alapuoliseen vesistöön, eikä kaikkia vaikutuksia ole mahdollista torjua. Maanomistajalla on oikeus kuivattaa maataan metsänkasvun parantamiseksi siten, ettei siitä aiheudu vältettävissä olevaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. ELY-keskus on lausunnossaan katsonut, ettei hanke edellytä vesilain mukaista lupaa. Rutajärven pääaltaasta ja Rutalahdesta ojittamisen jälkeen otettujen vesinäytteiden tulokset ovat järvelle tyypillisiä. Asiassa ei ole tuotu esille sellaista ojittajan tekemää vesilain rikkomusta tai laiminlyöntiä, joka tulisi oikaista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Mikkelin seudun ympäristölautakunta hylkää kantelijan esittämät vaatimukset yllä esitetyin perustein ja päättää olla antamatta asiassa VL 14 L 4.1 §:n mukaista määräystä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

vireillepanija, ojitetun kiinteistön omistajat, ELY-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ja/tai päätöksen asiankäsittelystä peritystä maksusta haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa vesilain (587/2011) 15 luvun 2 §:n perusteella hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen),
  • rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät,
  • vesitaloushankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät,
  • valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen,
  • muu asiassa yleistä etua valvovalla viranomainen.


Valitusaika
Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista valitusviranomaiselle.

Valituskirjelmän on oltava perillä valitusviranomaisella määräajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen virka-ajan päättymistä.

Valituskirjelmä liitteineen voidaan lähettää myös faksina tai sähköpostilla, jolloin valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Mikäli päätös lähetetään tiedoksi tavallisena kirjeenä, katsotaan asianosaisen saaneen tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
Käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 65100 Vaasa
Puhelinnumero: 029 56 42780
Faksinumero: 029 56 42760
Sähköpostiosoite: vaasa.hao@oikeus.fi
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.