Kaupunginhallitus, kokous 9.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 322 Valtuustoaloite: Hallintosäännön muuttaminen opiskelijoiden matkakulujen osalta

MliDno-2020-2442

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Laura Hämäläinen ym. esittivät 7.12.2020 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Kaupungilla julkisena organisaationa on merkittävä rooli, kuinka se kannustaa nuoria osallistumaan päätöksentekoon ja mahdollistaa toimimisen luottamushenkilönä kotikaupungissa opiskeluiden aikana. 

Mikkelin kaupungin palkkiosääntöä on muutettava siten, että luottamustehtävästä johtuvat matkakustannukset korvataan halvimman julkisen liikenteen kustannusten mukaisena opiskelijoille. Näin mahdollistamme, että toiselle paikkakunnalle väliaikaisesti opiskelemaan muuttaneita nuoria tuetaan osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon myös opiskeluiden aikana, ja sitoutumaan kotikaupunkiin. Mikkelin kaupunginvaltuustossa on vain yksi alle 30-vuotias valtuutettu. Tulevaisuusorientoitunut kaupunki tarvitsee kaikkien asukkaidensa ääntä. Kuntaliiton lakimiehet eivät myöskään löytäneet esteitä positiiviselle erityiskohtelulle matkakorvausten osalta.

Kaupungin kuluja aloite ei lisää. Esimerkiksi julkisen liikenteen matkalippu Jyväskylästä Mikkeliin opiskelijalle on edullisempi kuin monet valtuutetuille maksettavat matkakulut kilometrikorvauksen mukaan. 

Hyväksyessään tämän valtuustaloitteen valtuusto vaatii muuttamaan palkkiosääntöä siten, että päätoiminen tutkinto-opiskelija, joka asuu opiskelun takia toisella paikkakunnalla ja toimii kotikunnan luottamushenkilönä saa kokousmatkakulunsa toteutuneiden kustannusten mukaisena tositteita vastaan. Perusteena matkakuluille vaaditaan selvitystä opiskelujen päätoimisuudesta ja tutkintoperusteisuudesta. 

7.12.2020 Mikkelissä 

Laura Hämäläinen

Muut allekirjoittaneet:
Taina Harmoinen, Liisa Pulliainen, Markku Kakriainen,
Outi Kauria, Seija Kuikka, Petri Pekonen,
Kirsi Olkkonen, Harri Kivinen, Mikko Siitonen,
Heli Kauppinen, Paavo Puhakka, Jenni Tissari,
Toni Maczulskij, Soile Kuitunen, Marita Hokkanen,
Heikki Nykänen, Pertti Ruotsalainen, Marja Kauppi,
Jatta Juhola"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään huhtikuussa 2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kuvaus

Mikkelin kaupungin hallintosäännön muuttamista on selvitetty koskien toisella paikkakunnalla opiskelevien luottamushenkilöiden matkakustannusten korvaamista opiskelupaikkakunnalta. Kyse on luottamushenkilöistä, jotka päätoimisesti opiskelevat tutkintoa toisella paikkakunnalla, mutta ovat kotikuntalain ja väestötietojärjestelmän mukaan yhä kirjoilla kotikunnassaan Mikkelissä.

Ehdotettu muutos poikkeaa voimassa olevan kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen määräyksistä. Kuntaliitosta saadun kannanoton mukaan ei ole olemassa esteitä päätoimisten tutkinto-opiskelijoiden positiiviselle erityiskohtelulle matkakustannusten korvausten osalta. Kunta voi siis vapaasti päättää kuntalain palkkio- ja korvaussäädöksiä paremmista eduista, kunhan ehdotettu etu on lainmukainen ja yhdenvertainen. Nämä ehdot täyttyvät tässä tapauksessa.  

Matkakustannusten korvaamista opiskelupaikkakunnalta on selvitetty myös verotuksen näkökulmasta ottaen huomioon tuloverolain ja ennakkoperintälain säädökset verovapaiden matkakustannusten korvauksille.

Verohallinnosta saadun lausunnon mukaan, matkakustannuksia voidaan edellä kuvatuissa olosuhteissa maksaa luottamushenkilölle verovapaasti opiskelupaikkakunnalta, vaikka kotikuntalain mukainen kotikunta on Mikkelissä. Tosiasiallisten seikkojen perusteella henkilön katsotaan asuvan opiskelupaikkakunnalla, minkä vuoksi luottamustehtävän hoitamista varten tehdyt tilapäiset matkat oikeuttavat verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin.

Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen valtuustoaloitteeseen, tuodaan hallintosäännön muutos erikseen valtuustolle hyväksyttäväksi. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi konserni- ja elinvoimapalveluiden vastauksen valtuutettu Laura Hämäläisen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.