Kaupunginhallitus, kokous 9.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 287 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset, kaupunginjohtaja

Kuvaus

Kaupunginjohtaja
Avustuspäätökset:
§ 4 Kuntarahoitukset Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, ProAgria Etelä-Savon, Etelä-Savon liikunta ry:n, Ruralia-instituutin, Kuntoutussäätiön, Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen ja Mikkelin seudun kehittämishankkeisiin, 21.06.2021
Muut päätökset:
§ 19 Mikkelin Nuorkauppakamari ry:n kumppanuussopimus pakopelistä, 26.06.2021
§ 23 Kauppaneuvos Matti Toivakan siunaus- ja muistotilaisuus, 29.07.2021

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Arto Seppälä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, arto.seppala@mikkeli.fi

Koska kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle puheenjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. päätöksiin.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä limoitti olevansa esteellinen (Etelä-Savon Liikunta ry:n hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Merkitään, että puheenjohtajana tämän asiakohdan osalta toimi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.