Vesiliikelaitoksen johtokunta, kokous 25.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Sopimus puhdistamolietteiden vastaanotosta

MliDno-2021-948

Valmistelija

  • Reijo Turkki, vesilaitoksen johtaja, reijo.turkki@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 31.8.2020 § 268, että Mikkelin Vesiliikelaitos hankkii Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon lietteenkäsittelyn hankintalain mukaisena sidosyksikköhankintana Metsäsairila Oy:ltä. Metsäsairila Oy toimittaa lietteen edelleen BioSairila Oy:lle biokaasutusta varten. Käsitellyn lietteen jalostamisen ja jatkohyödyntämisen tulee tukea EcoSairilan strategisia tavoitteita tki-toiminnan sekä uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi. Lisäksi päätettiin, että lietteenkäsittelyn yksikkökustannus muuttuu nykyisestä vain indeksikorotuksia noudattaen. Kaupunginhallitus oikeutti vesilaitoksen johtajan Reijo Turkin hyväksymään ja allekirjoittamaan ko. sopimuksen Mikkelin Vesiliikelaitoksen puolesta.

Kaupunginhallituksen tekemän päätöksen 31.8.2020 pohjalta Vesilaitos, Metsäsairila Oy:n ja kaupungin talous- ja elinvoimapalvelut -yksikkö ovat valmistelleet lietteiden vastaanottosopimuksen (liite).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Reijo Turkki, vesilaitoksen johtaja, reijo.turkki@mikkeli.fi

Vesiliikelaitoksen johtokunta merkitsee tiedoksi Metsäsairila Oy:n ja Vesilaitoksen välisen puhdistamolietteiden vastaanottosopimuksen.

Päätös

Merkittiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, Metsäsairila Oy

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.