Kaupunginhallitus, kokous 11.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Luonterin rantayleiskaavan muutos, Anttolan Piekälänsaaressa, Kaivannonlahden ja Suusalmen ranta-alueilla

MliDno-2020-1151

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ilkka Tarkkanen, kaupunginarkkitehti, ilkka.tarkkanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 15. päivänä joulukuuta 2020 päivätyn rantayleiskaavan muutosehdotuksen kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutoksen on laatinut Insinööritoimisto Alpo Leinonen Oy maaomistajan aloitteesta. Kaavamuutos koskee tiloja Särensyvä 491–483-6-10 ja  Suoverniemi I 491–484-3-20. Kaava-alue sijaitsee Piekälänsaaressä Kaivannonlahden ja Suusalmen ranta-alueilla Anttolan kirkonkylästä noin 6 km itään. Alueella on voimassa 12.6.1998 vahvistettu Anttolan alueen Luonterin rantayleiskaava.

Kaavamuutoksen tavoitteena on siirtää Kaivannonlahden rannalta yksi rakennuspaikka Suusalmen ranta-alueelle. Rakennuspaikat ovat saman maanomistajan hallussa. Laadittaessa yleiskaavaa maanomistajilla on perustelluista sysistä mahdollisuus siirtää rakennuspaikkoja omistamiensa maa-alueiden välillä, kunhan rakennuspaikat ovat saman kaava-alueen sisällä.  Kaivannonlahden rakennuspaikka on osoittautunut hankalaksi toteuttaa ja korvaava rakennuspaikka on löydetty Suusalmen alueelta.

Suusalmen alueella, Västäräkin eteläosassa Kellokallion kohdalla on yleiskaavassa todettu maisemallisesti ja kasvillisuudeltaan arvokas alue. Vedestä on tavattu runsaasti harvinaisia uposkasveja, raania ja kalliokohokkia. Lisäksi todetaan, että kallioiden jäkälä- ja sammalpeitteet ovat lajistoltaan edustavia. Kellokallio sijoittuu kaava-alueen ulkopuolelle, mutta osa näistä havainnoista sijoittuu kaavamuutosalueelle ja kaavassa on osoitettu (luo) merkintä turvaamaan kyseiset arvot.

Kaavahankkeesta on ilmoitettu viranomaisille ja muille osallisille 3.6.2020 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 3.6 – 3.7.2020. Määräaikaan mennessä OAS:sta saatiin 2 lausuntoa ja 2 mielipidettä.

Etelä-Savon ELY-keskus ja Mikkelin seudun ympäristöpalvelut kumpikin kiinnittävät huomiota alueen luontoarvoihin. Vastineessaan kaupunki toteaa, että selostuksessa asiaa on avattu tarkemmin ja alueen luontoarvot säilyvät. Lisäksi ympäristöpäällikkö on käynyt alueella ja todennut, että kaavassa esitetty (luo) merkintä riittää turvaamaan havaitut arvot.

Mielipiteissä tuodaan esille se, että uudelle rakennuspaikalle johtava tielinjaus ei saa tulla naapureiden puolelle ja että mökkien väillä säilyy riittävä etäisyys. Vastineessa todetaan, että nämä vaatimukset täyttyvät.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Luonterin rantayleiskaavan muutosehdotuksen Anttolan Piekälänsaaressa, Kaivannonlahden ja Suusalmen ranta-alueilla tiloilla Särensyvä 491–483-6-10 ja  Suoverniemi I 491–484-3-20, asettaa  sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Anttolan aluejohtokunnalta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginarkkitehti Ilkka Tarkkanen esitteli asiaa kokouksessa.

Valmistelija

  • Ilkka Tarkkanen, kaupunginarkkitehti, ilkka.tarkkanen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Luonterin rantayleiskaavan muutosehdotuksen Anttolan Piekälänsaaressa, Kaivannonlahden ja Suusalmen ranta-alueilla tiloilla Särensyvä 491–483-6-10 ja  Suoverniemi I 491–484-3-20, asettaa  sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Anttolan aluejohtokunnalta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Maankäyttö- ja kaupunkirakenne/Ilkka Tarkkanen, Kirsi Avelin

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.