Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 21.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Käyttösuunnitelma 2021/kasvatus- ja opetuslautakunta

MliDno-2021-250

Valmistelija

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Lautakuntien, johtokunnan ja kaupunginhallituksen alaisten tulosalueiden tulee laatia valtuuston hyväksymän talousarvion mukaiset käyttötaloussuunnitelmat tammikuun loppuun mennessä.

Käyttösuunnitelmassa toimielin ottaa kantaa viranhaltijoiden toimivaltaan ja laskujen hyväksymiseen.

Mikkelin kaupunkistrategian 2018 - 2021 visio on ”Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin”. Strategian visiota, painopisteitä, Mikkelin arvoja ja strategisten ohjelmien toimenpiteitä toteutetaan talousarviossa ja toimintasuunnitelmissa. Strategia konkretisoituu Hyvän elämän, Kestävän kasvun ja Elinvoima-ohjelmassa. Hyvän elämän ohjelma on samalla kaupungin lakisääteinen hyvinvointikertomus. Strategisten ohjelmien seurantaa varten on ohjelmakortit, joihin on kirjattu ohjelmiin perustuvat talousarvion 2021 konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet

Talousarviossa esitetyt sitovat määrärahat eivät saa käyttösuunnitelmassa muuttua. Tiliryhmän sisällä voi tehdä muutoksia vain, jos ne ovat välttämättömiä toiminnan kannalta. Talouden tasapainotustoimenpiteet on sisällytetty käyttösuunnitelmaan.

Käyttösuunnitelmassa on esitettävä:

Lautakuntaan nähden sitovat toimenpiteet: talousarvio sisältää kaupunginvaltuustoon nähden sitovat toimenpiteet. Lautakuntien ohjelmakortit voivat poiketa valtuuston korteista, koska lautakuntien kortteihin on kirjattu myös operatiivisen toiminnan kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä. Näitä operatiivisia toimenpiteitä on seurattava ja niistä on raportoitava lautakunnalle.

Käyttösuunnitelmarakenne yksiköittäin (toimielimen organisaatiokaavio ja vastuuhenkilöt)

Käyttösuunnitelmaan liittyvät toimivaltuudet: yksiköiden päälliköiden toimivalta käyttösuunnitelman muutoksien tekeminen johtosäännön mukaisesti

Tositteiden hyväksyjät sekä asiatarkastajat ja heidän varahenkilönsä tulosyksiköittäin huomioiden myös tasetilien hyväksyjät ja asiatarkastajat; palkkailmoituksien hyväksyjät, jos poikkeaa muusta tositteiden hyväksymiskäytännöstä (esim. erilliskorvaukset, luottamusmiespalkkiot); Mikkelin asianhallintajärjestelmässä investointimenot ja irtaimen omaisuuden hankinnan hyväksyjät ja asiatarkastajat (huomioiden investointiraja 10.000 euroa)

Tulosalueiden menot ja tulot siinä laajuudessa kuin on johtamisen kannalta tarpeellista.

Suoritetaulut muodostavat palveluiden seurantapohjan vuodelle 2021.

Vuonna 2021 hallintokuntien toimintaa ja taloutta seurataan vähintään kolme kertaa vuodessa. Seurannan ajantasaisuus, oikeellisuus ja sen ohjausvaikutukset ovat keskeisiä tekijöitä valtuustolle annettavissa seurantaraporteissa.

Kaupunginhallitukselle raportoidaan talouden kehityksestä tarpeen mukaan kuukausittain.

Liitteenä käyttösuunnitelma vuodelle 2021.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy lautakunnan käyttösuunnitelman vuodelle 2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että käyttösuunnitelmaan liitetään opetuksen ja koulutuksen sijaisohje.

Tiedoksi

Talouspalvelut, tulosalueet: varhaiskasvatus, perusopetus sekä lukiokoulutus, sivistysjohtaja

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.