Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 21.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 7-9 luokkien oppilaiden koulupaikan määräytyminen lukuvuonna 2021 – 2022.

MliDno-2021-196

Valmistelija

  • Seija Manninen, opetusjohtaja, Seija.Manninen@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Perusopetuksen oppilaalla on oikeus käydä kunnan osoittamaa lähikoulua. Oppilas voi hakea oppilaaksi myös muuhun kuin lähikouluun, jolloin hakijoihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Eduskunnan sivistysvaliokunnan mietinnön mukaan eräs tapa noudattaa yhdenvertaisia valintaperusteita voi olla myös arpominen. Oppilaan terveydentilan tai muun painavan syyn perusteella lähikoulupaikka voidaan asiantuntijalausuntoon perustuen määritellä tapauskohtaisesti erikseen.

Jos opetuksessa noudatetaan opetussuunnitelmaa, jossa painotetaan yhtä tai useampaa oppiainetta, voidaan oppilaita otettaessa käyttää myös oppilaan taipumuksia edellä mainittuun tavoitteeseen mittaavaa koetta. Valintaperusteista ja -kokeesta tulee ilmoittaa etukäteen. Kunta voi kuitenkin päättää, että sen järjestämään opetukseen otetaan ensisijaisesti omassa kunnassa asuvia lapsia.

Musiikkiluokalle hyväksytyt mikkeliläiset oppilaat sijoittuvat Urheilupuiston koulun 7. luokalle ja urheiluluokalle hyväksytyt mikkeliläiset oppilaat Kalevankankaan koulun 7. luokalle (24 oppilasta/1 luokka). Opetuslautakunta päätti kokouksessaan 13.2.2007 § 118, että erikoisluokkia (musiikki- ja liikuntaluokat) perustetaan yksi kumpaakin vuosittain.

Lisäopetusta ei lukuvuonna 2021 - 2022 järjestetä perusopetuksen yhteydessä Esedun kanssa tehtävän lisäopetusyhteistyön takia.

Rehtorit ovat ilmoittaneet tulevien 7. yleisopetusluokkien maksimioppilasmäärät seuraavasti:

Koulu

7. yleisopetuksen
luokka max.
aloituspaikat

Koulun 7.-9. lk max.
oppilasmäärä

Mikkelin Lyseon koulu

148

455

Kalevankankaan koulu

90

270

Urheilupuiston koulu

140

403

Rantakylän yhtenäiskoulu

96

298

Anttolan yhtenäiskoulu

25

75

Haukivuoren yhtenäiskoulu

25

65

Ristiinan yhtenäiskoulu

55

150

 

Oppilaspaikkojen määrittely on tarpeen oppilaaksi ottamisen perusteeksi. Kuntaliitolta 12.12.2019 saadun ohjeistuksen mukaan maksimioppilasmäärä voidaan ylittää, mikäli koulun oppilasalueelle muuttaa oppilaita ja mikäli se on ryhmänmuodostuksen kannalta toteutettavissa järkevästi ja noudattaen mm. työsuojelullisia määräyksiä käytännön työaineissa.

Liite jaetaan kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy 7. yleisopetusluokkien aloituspaikkamäärät ja perusopetuksen 7.-9. luokkien koulujen enimmäisoppilasmäärät sekä 7. luokalle syksyllä 2021 siirtyvien oppilaiden sijoitussuunnitelman perusteluineen kokouksessa jaettavan liitteen mukaisesti.

Liitteessä esitetyt oppilasmäärät ovat vielä alustavia ja ne tarkentuvat kevään kuluessa (muun muassa erityisopetussiirrot ynnä muut ryhmittelyt).

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että

  • Erikoisluokille (musiikki- ja urheiluluokat) otetaan ensisijaisesti Mikkelin kaupungissa asuvia oppilaita.
  • Ulkokuntalaisia oppilaita otetaan vain, mikäli luokissa on tilaa.
  • Jos oppilas haluaa hakeutua muuhun kuin kunnan tarjoamaan lähikouluun, oppilaalla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta maksuttomaan koulukuljetukseen. Ulkopuolisen asiantuntijalausunnon (lääkäri tai psykologi) perusteella on tästä mahdollisuus poiketa.
  • Jotta hakijat olisivat yhdenvertaisessa asemassa, ratkaistaan koulupaikka tarvittaessa arpomalla.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Hanne Vainio saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Peruskoulut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.