Kaupunginhallitus, kokous 2.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 348 Asemakaavanmuutos 4. kaupunginosa (Kaukola) / Graniittitalo

MliDno-2016-2454

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kalle Räinä, kaavoitusinsinööri, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunkisuunnittelupalvelut lähettää otsikossa mainitun 26. päivänä toukokuuta 2020 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Kaava-alue käsittää Mikkelin kaupungin 4. kaupunginosan (Kaukolan) korttelin osan 1 tontin 211, Ristimäenkatu 5.

Suunnittelualue sijaitsee ydinkeskustassa kaupunkikuvallisesti arvokkaalla paikalla Hallituskadun varrella. Kiinteistö rajautuu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (Mikkelin hallitustori ympäristöineen).

Voimassa oleva asemakaava on vuodelta 1975. Graniittitalon kiinteistö on osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y). Kerrosluvuksi on osoitettu ½II kerrosta ja rakennusoikeudeksi 2 290 k-m2. ALP 18/8  merkinnällä on osoitettu kahdeksan autopaikkaa viereiselle ALP-korttelualueelle.

Kaavamuutoksella maakunnallisesti arvokas Graniittitalon rakennus suojellaan asemakaavatasoisesti sr-1 merkinnällä. Tontin nykyinen käyttötarkoitus muutetaan keskustatoimintojen korttelialueeksi (C), joka mahdollistaisi asumisen, palvelu-, liike- ja majoitustoimintojen sijoittamisen rakennukseen. Kaavamuutoksessa ei osoiteta uutta täydennysrakentamismahdollisuutta. Tontin takaosaan voidaan sijoittaa autokatos.

Nykyinen rakennusoikeus 2 290 k-m2 säilyy.

Suunnittelualueen pinta-ala on 1 670 m2.

Kaavamuutos on tullut vireille 1.12.2016 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on ollut nähtävillä 1.12. - 30.12.2016. Siitä saatiin neljä lausuntoa ja yksi mielipide. Viranomaislausunnoissa painotettiin kulttuuriympäristön huomioimista. Naapuritaloyhtiö esitti toiveenaan laajentaa kaava-aluetta ja tutkia täydennysrakentamismahdollisuutta omistamallaan tontilla. Mielipiteet, lausunnot ja vastineet ovat luettavissa asemakaavan selostuksen liitteestä 5.

Pysäköintinormi noudattaa kantakaupungin osayleiskaavassa 2040 määriteltyjä ohjeellisia pysäköintinormeja.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti 4. kaupunginosan (Kaukola) korttelin osaa 1, tonttia 211 koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (Ristimäenkatu 5), asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon pelastuslaitos, asukasyhdistykset, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus, Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo, Etelä-Savon Energia Oy, Mikkeli-Seura ry, teleoperaattorit sekä Mikkelin kaupungin osalta vesilaitos, museot, rakennusvalvonta ja infra-aluepalvelut.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen saapui kokoukseen tämän pykälän alussa ja selosti asiaa kaupunkiympäristölautakunnalle.

Valmistelija

Kalle Räinä, kaavoitusinsinööri, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti 4. kaupunginosan (Kaukola) korttelin osaa 1, tonttia 211 koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (Ristimäenkatu 5), asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon pelastuslaitos, asukasyhdistykset, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus, Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo, Etelä-Savon Energia Oy, Mikkeli-Seura ry, teleoperaattorit sekä Mikkelin kaupungin osalta vesilaitos, museot, rakennusvalvonta ja infra-aluepalvelut.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että tekninen johtaja Jouni Riihelä selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Merkitään, että Minna Pöntinen ilmoitti olevansa esteellinen (isännöintijä kaava-alueella) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Kalle Räinä, kaavoitusinsinööri, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 26.5.2020 päivätyn ja 23.10.2020 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Ehdotus oli nähtävillä ajalla 15.7.2020. – 15.9.2020, ja siitä saatiin kolme lausuntoa (kaavaselostus liite 5).

Kaavakarttaan ja kaavaselostukseen on tehty vähäisiä täydennyksiä lausuntojen perusteella. Rakennusta koskevia suojelumääräyksiä on täydennetty ja tarkennettu.

Kaavaehdotukseen tehdyt muutokset ovat niin vähäisiä, ettei kaavaa tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy 4. kaupunginosan (Kaukola) korttelin osaa 1 ja tonttia 211 / Graniittitalo koskevan asemakaavan muutoksen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään,​ että Minna Pöntinen ilmoitti olevansa esteellinen (isännöinti kaava-​alueella) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.