Kuvaus
Mikkelin kaupungin talousseurantaa koskevan ohjeistuksen mukaisesti palvelualueiden toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan kaupunginvaltuustolle vähintään kolme kertaa vuodessa. Talousarvion toteuman seurannan tavoitteena on arvioida koko vuoden talousarvion toteutumisennustetta ja sopia tarvittaessa mahdollisista lisätoimenpiteistä talousarvion toteuttamiseksi. Vuoden ensimmäinen talouden toteutumisen seurantajakso on tammikuun alusta maaliskuun loppuun.
Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen talous on toteutunut pääosin suunnitellusti eikä merkittäviä talouden poikkeamia ole. Myöskään toiminnassa tai henkilöstörakenteessa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia.
Talousarvio on laadittu annetun raamin mukaisesti ja talousarvioon perustuvaa laskennallisen arvion mukaisesti. Myyntituotot ovat toteutuneet ympäristöterveydenhuollossa ja ympäristönsuojelussa suunnitelman mukaisesti. Terveysvalvonnassa valvonnan perusmaksut kerätään alkuvuodesta, mikä nostaa myyntituottojen kertymää alkuvuodesta. Tilanne tasaantuu vuoden aikana talousarvion mukaiseksi.
Mikkelin seudun ympäristölautakunnan alaisen toiminnan talousarvion toteutuminen on esitetty liitteenä olevassa talouden seurannan raportissa.