Kaupunginhallitus, kokous 16.3.2026

§ 77 Valtuustoaloite: Mikkelin kaupungin osallistavuuden ja väestökehityksen vahvistaminen

MliDno-2026-972

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Enrique Tessieri ym. esittivät 2.3.2026 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Puhumme usein siitä, kuinka alueemme tarvitsee uusia asukkaita. Mikkelissä onkin otettu tärkeitä askelia tämän tavoitteen edistämiseksi. Kansainvälisten palveluiden päällikön palkkaaminen viime vuonna oli merkittävä ja oikeansuuntainen päätös.

On selvää, että uusien asukkaiden houkutteleminen seudulle on elintärkeää kaupunkimme tulevaisuudelle. Väestökehityksen suunta on kuitenkin huolestuttava. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla on tuoreessa ennusteessaan arvioinut, että Etelä-Savon lasten määrä laskee 24,2 prosenttia tulevina vuosina. Tämä kehitys haastaa suoraan alueemme elinvoiman, palvelurakenteen ja taloudellisen kestävyyden.

Mikkelin kaupungin ja kaupunginvaltuuston on vastattava tähän kehitykseen määrätietoisilla ja konkreettisilla toimilla. Työtä ei voida jättää yksittäisen viranhaltijan tai toimielimen vastuulle. Tarvitsemme vahvaa, näkyvää ja johdonmukaista johtajuutta kaupungin ylimmältä johdolta sekä koko organisaatiolta.

Esitän, että Mikkelin kaupunki ryhtyy seuraaviin toimenpiteisiin:

  • Selvitetään, ovatko kaupungin viranomaiset aktiivisesti ja systemaattisesti yhteydessä eri vähemmistöihin ja kulttuuriryhmiin. Missä ja kuinka voisimme parantaa toiminta?
  • Arvioidaan, onko kaupungin viestintä ja julkinen toiminta monimuotoisuutta arvostavaa ja eri väestöryhmät huomioivaa.
  • Haastetaan polarisaatiota ja edistetään terveellistä keskustelua.
  • Tarkastellaan, huomioidaanko kaupungin verkkosivuilla ja viestinnässä eri uskonnolliset ja kulttuuriset juhlapäivät, kuten Ramadan, joulun rinnalla.
  • Selvitetään, voiko kaupunki aktiivisemmin osoittaa arvostusta eri yhteisöjä kohtaan esimerkiksi juhlapäivävierailujen ja julkisten tervehdyksien kautta.
  • Laaditaan suunnitelma säännöllisestä ja rakenteellisesta vuoropuhelusta eri yhteisöjen kanssa.
  • Varmistetaan, että kaupungin johto, luottamushenkilöt ja henkilöstö saavat säännöllistä koulutusta monimuotoisuudesta, osallisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.
     

Edellä esitetyt toimenpiteet eivät ole kattavia, mutta  tukisivat Mikkeliä sen tavoitteessa olla entistä osallistavampi, vetovoimaisempi ja elinvoimaisempi kaupunki – sekä auttaisivat meitä valmistautumaan tulevaisuuteen, joka on jo täällä.

Mikkelissä 2.3.2026

Enrique Tessieri ja Reijo Hämäläinen

Hannu Tullinen, Anni Lahtinen, Sari Rautiainen,
Eveliina Naumanen, Tuija Syrjäläinen, Anne Puntanen,
Heli Kauppinen, Katriina Janhunen, Kati Häkkinen,
Petri P. Pentikäinen, Riina Jakobsson, Lotta Tuominen,
Jatta Juhola, Olli Humalamäki, Arto Seppälä, 
Jarno Strengell, Petri Tikkanen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Merkitään, että valtuutettu Marita Hokkanen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen viestintä- ja markkinointipalveluiden valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään elokuussa 2026.

Tiedoksi

Viestintä- ja markkinointipäällikkö