Kaupunginhallitus, kokous 16.3.2026

§ 78 Valtuustoaloite: Loppu työperäiselle hyväksikäytölle

MliDno-2026-974

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Lotta Tuominen esitti 2.3.2026 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ym. valtuustoaloitteena otsikkoasiasta seuraavaa:

"Suomessa työskentelee monia ulkomaalaisia ihmisiä, jotka ovat ihmiskaupan ja työperäisen hyväksikäytön uhreja. Heitä on töissä rakennustyömailla, hoitotehtävissä, siivoojina sekä monilla muilla julkisella rahalla toimivilla aloilla.

Vastuuta työperäisen hyväksikäytön kitkemisestä ei voi langettaa uhrien harteille. Hyväksikäytöstä ilmoittaessaan moni uhri riskeeraa niin toimeentulonsa kuin oleskelulupansa. Monet ovat vakavasti velkaantuneita jo saapuessaan Suomeen, sillä he ovat joutuneet maksamaan suuren kynnysrahan halpatyövoiman välittäjille.

Valitettava totuus on, että ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on yleistä sekä järjestelmällistä. Ihmiskauppiaille ja hyväksikäytöstä hyötyville yrityksille annetut tuomiot ovat aivan liian lieviä, toisinaan täysin olemattomia. Toiminnasta kärsivät eniten ihmiskaupan uhrit, mutta myös muut työntekijät ja rehelliset yrittäjät, jotka joutuvat kilpailemaan hyväksikäytöstä hyötyvien yritysten kanssa.

Työsuojeluviranomaiset ovat valitettavasti usein avuttomia havaittujen väärinkäytösten estämisessä, sillä heidän toimivaltuutensa ja resurssinsa ovat täysin riittämättömät. Valtion tuleekin torjua hyväksikäyttöä kiristämällä rangaistuksia, vahvistamalla viranomaisten toimivaltuuksia ja lisäämällä uhrien suojelun resursseja.

Tämän lisäksi myös kunnilla on tärkeä asema työvoiman hyväksikäytön ja ihmiskaupan estämisessä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittääkin, että

1) Mikkelin kaupunki laatii selkeät ja sitovat ohjeistukset työehtojen polkemisen, työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjumiseksi kaupungin toiminnassa, alihankintaketjuissa ja hankinnoissa.
2) Mikkeli selvittää, onko alihankintaketjujen pituutta syytä lyhentää ja tarvittaessa rajaa pituutta sopimusvaiheessa.
3) Mikkeli edellyttää kaikissa tehtävissä työehtosopimusten noudattamista koko hankintaketjun osalta.
4) Mikkeli vahvistaa omaa valvontaa esimerkiksi rakennustyömailla ja muilla toimialoilla, joilla palveluntuotanto on ulkoistettu ja jotka ovat alttiita työperäiselle hyväksikäytölle.
5) Mikkeli laajentaa ilmoittajansuojelulain mukaisen ilmoituskanavansa käyttäjäryhmää niin, että myös hankintaketjuissa ja alihankkijoilla työskentelevä henkilöstö voi ilmoittaa epäkohdista.
6) Mikkeli lisää työperäisen hyväksikäytön tunnistamiseen ja torjumiseen tähtäävää koulutusta viranhaltijoille, jotka työskentelevät hankinta-, sopimus-, kilpailutus- ja valvontatehtävissä aloilla, jotka ovat alttiita työperäiselle hyväksikäytölle.
7) Mikkeli lisää työperäisen hyväksikäytön tunnistamiseen ja puheeksiottamiseen tähtäävää koulutusta kaikille kaupungin työntekijöille, jotka työskentelevät asiakaspalvelutehtävissä.

Mikkelissä 2.3.2026
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lotta Tuominen, Satu Taavitsainen

Enrique Tessieri, Sari Rautiainen, Eveliina Naumanen,
Reijo Hämäläinen, Anni Lahtinen, Katriina Janhunen,
Heli Kauppinen, Anne Puntanen, Tuija Syrjäläinen,
Olli Humalamäki, Jarno Strengell, Jarmo Lautamäki"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen työllisyyspalveluiden valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään elokuussa 2026.

Tiedoksi

Työllisyysjohtaja