Kaupunginhallitus, kokous 10.2.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Osinkovelan alaskirjaus ja saatavasta luopuminen

MliDno-2025-596

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Metsäsairila Oy:n yhtiökokous on keväällä 2023 tehnyt päätöksen 500 000 euron osingon maksamisesta yhtiölle asetetun talousarviotavoitteen mukaisesti. Osingosta 200 000 euroa on maksettu syksyn 2023 aikana. Loput 300 000 euroa on kirjattu vuoden 2023 tilinpäätöksissä kaupungille saamiseksi ja yhtiölle velaksi, sillä yhtiön maksuvalmius ei ole mahdollistanut osingon maksamista. Kassatilanteen jatkuttua tiukkana ei yhtiö ole kyennyt maksamaan loppuosuutta kyseisestä osingosta myöskään vuoden 2024 aikana.

Osakeyhtiölain 13:2 §:n mukaan osakeyhtiön varoja ei saa jakaa, jos se vaarantaisi yhtiön maksukyvyn. Yhtiön taseessa on jakokelpoisia voittovaroja, mutta kassa ei ole mahdollistanut osinkojen maksua. Maksuvalmiuteen liittyvät haasteet ovat konkretisoituneet osingosta päättäneen yhtiökokouksen jälkeen. Lisäksi Metsäsairila Oy tulee vuoden 2024 tilinpäätöksessään tekemään Biosairila Oy:hyn liittyviä alaskirjauksia, jotka pienentävät merkittävästi yhtiön jakokelpoisten varojen määrää. Taustatiedoksi oheismateriaalina on yhtiön v. 2023 ja 2022 tilinpäätökset.

Kaupungin on Metsäsairila Oy:n ainoana omistajana perusteltua luopua keväällä 2023 päätetystä, maksamatta jääneestä 300 000 euron osingonmaksuvelasta. 

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu mm. päättää saatavien tileistä poistosta siltä osin, kun niitä ei ole määrätty lautakunnan tai johtokunnan päätettäväksi [taikka delegoitu viranhaltijalle palvelualueen toimintasäännössä].

Metsäsairila Oy on kunnallinen jätehuoltoyhtiö, jolle Mikkelin kaupunki on jätelain 43 §:n nojalla siirtänyt jätelaissa määritellyt kunnan jätehuollon palvelutehtävät. Sidosyksikköasemassa toimivan jätehuoltoyhtiön ulosmyyntiä on rajoitettu laindäädännöllä, joten osingonmaksuvelasta luopuminen ei ole katsottavissa kielletyksi valtiontueksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää luopua Metsäsairila Oy:n 300 000 euron osingonmaksusaamisesta ja alaskirjata kyseisen saatavan kaupungin kirjanpidosta. Menokirjaus kohdistetaan vuoteen 2024, kirjanpidon tilille 7240 Muut arvonalentumiset ja kustannuspaikalle 1422 Tilioikaisut ja muut yhteiset.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että talousjohtaja Tiia Tamlander selosti asiaa kaupunginhallitukselle. 

Tiedoksi

Metsäsairila Oy, toimitusjohtaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.