Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 28.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023, hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta

MliDno-2024-851

Valmistelija

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen kesäkuun valtuustossa, jossa on päätetty, että kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle kuntalain 121 §:n tarkoittaman lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Arviointikertomuksessa (sivulla 7) ohjeistetaan Kuntalain 121 § viitaten, että hallitus voi pyytää alaisiltaan toimielimiltä vastineet arviointikertomuksesta ja niistä kootaan yhteenvetona kunnanhallituksen lausunto valtuustolle. Hallituksen lausunto kertoo valtuustolle, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen perusteella.

Kaikki lauta- ja johtokunnat käsittelevät arviointikertomuksen elokuussa. Lautakunnat ottavat omalta osaltaan kantaa siihen, edellyttääkö arviointikertomus toimenpiteitä ja miten niitä mahdollisesti ryhdytään edistämään. Selvitykset viedään kaupunginhallituksen kokoukseen syyskuussa ja edelleen kaupunginvaltuuston kokoukseen. Valmiiden, lautakuntien omalta osaltaan käsittelemien vastausten tulee olla valmiina elokuun loppuun mennessä.

Tarkastuslautakunnan tilinpäätöksestä 2023 antama arviointikertomus on luettavissa liitetiedostosta.

Tarkastuslautakunta suosittelee, että hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan toimintoja koskevien kulttuuri- ja museotilojen sekä ainutlaatuisten historiallisten kohteiden nykytila arvioidaan kokonaisvaltaisella tavalla ja arvioinnin tulosten perusteella tehdään määrätietoinen suunnitelma. Suositus on hyvä ja asiaa ryhdytään valmistelemaan yhdessä kulttuuri- ja museopalvelujen ja Tilapalvelujen asiantuntijoiden kanssa resurssien näin mahdollistaessa.

Tarkastuslautakunta suosittelee, että hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta kiinnittää huomiota lautakunnan alaisten toimijoiden toimintaedellytyksiin myös ulkoisen rahoituksen hankkimisen kannalta, sillä näitä seurauksia ei olla laajemmin arvioitu resurssien kaventuessa. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan alaisten toimijoiden toimintaedellytyksiin vaikuttaa kaupungin talouden säästötoimenpiteet ja toimintaa sopeutetaan annettuja resursseja vastaavaksi. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan alaiset toimijat hakevat mm. hankerahoitusta ja tekevät yhteistyötä eri tahojen kanssa lautakunnan alaisen toiminnan turvaamiseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta toteaa tarkastuslautakunnan huomiot lautakunnan alaisesta toiminnasta vuodelta 2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.