Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 28.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Muut asiat

Kuvaus

Etelä-Savon Liikunnan aluejohtaja Mari Makkonen ja Etelä-Savon Urheiluakatemian koordinaattori Markus Piispa kertovat urheiluakatemiatoiminnasta.

Päätös

Etelä-​Savon Liikunnan aluejohtaja Mari Makkonen ja Etelä-​Savon Urheiluakatemian koordinaattori Markus Piispa kertoivat urheiluakatemiatoiminnasta ja olivat läsnä kokouksessa tämän esittelyn ajan.

Merkittiin muutos käsittelyjärjestykseen,​ jonka mukaan tämä pykälä esittelyn osalta käsiteltiin pykälän 69 ( Pöytäkirjan tarkastus) jälkeen.

Jukka Hynninen tiedusteli harjoitusjäähallin tilanteesta ja liikuntapäällikkö Tiina Juhola kertoi korjausprosessin aikataulusta. Lisäksi Sari Noponen antoi palautetta kansalaisopiston mobiili-ilmoittautumisesta.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.