Kaupunginhallitus, kokous 14.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 247 Varhaiskasvatuksen apulaisjohtajien virkojen perustaminen ja kelpoisuudesta päättäminen sekä työntekijöiden siirtäminen perustettaviin virkoihin

MliDno-2023-3089

Valmistelija

  • Sari Häkkinen, HR-päällikkö, sari.hakkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Varhaiskasvatuslain 540/2018 mukaan päiväkodissa tulee olla toiminnasta vastaava johtaja. Päiväkodissa erityisesti päivittäisjohtamisesta ja arjen toiminnan sujuvuudesta ja organisoinnista on jaettu päiväkodin johtajan lisäksi päiväkodin varajohtajalle tai vastaavalle varhaiskasvatuksen opettajalle. Päiväkodin johtajan ollessa estynyt hoitamaan johto- ja esimiestehtäviään päiväkodilla on oltava toiminnasta vastaavan johtajan sijainen. Sijaisen on täytettävä päiväkodin johtajan kelpoisuusehdot (Varhaiskasvatuslaki 31 §).

Varhaiskasvatukseen on palkattu 1.8.2018 alkaen viisi varhaiskasvatuksen vastuuopettajaa isoimpien päiväkotien johtajien työpareiksi. Tehtävät sijoittuivat Kalevankankaan päiväkotiin, Lähemäen lastentalolle, Naisvuoren päiväkotiin, Ristiinan päiväkotiin sekä vuoropäiväkoti Vilttihattuun. Määrä on lisääntynyt sitä mukaa kun yli 100 lapsen päiväkoteja on perustettu tai esihenkilön työmäärä on todettu kasvavan useamman yksikön johtamisessa eikä lapsiryhmässä toimivan varhaiskasvatuksen opettaja-varajohtajan työpanos ole riittänyt tukemaan esihenkilön työtä. Vuoden 2023 aikana tehtävänimike muutettiin päiväkodin apulaisjohtajaksi. Vakinaisten päiväkotien apulaisjohtajien määrä on yhdeksän elokuussa 2023. Lisäksi kaksi määräaikaista päiväkodin apulaisjohtajaa on palkattu opetus- ja kulttuuriministeriön hankeavustuksella ajalle 1.10.2022-29.12.2023. Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimukseen (OVTES) G-osioon on vuonna 2022 lisätty uusi hinnoittelukohta (45000030) nimikkeelle varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja.

Varhaiskasvatuksen apulaisjohtajan tehtävät edellyttävät varhaiskasvatuslain 540/2018 26 §, 30 §, 31 §, 74 § tai 75 §:n mukaista kelpoisuutta. Kasvatustieteen maisterin (varhaiskasvatus) tai kandidaatin (varhaiskasvatus) tutkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus) sekä riittävä johtamistaito (Varhaiskasvatuslaki 540/2018 § 31) tai lain 75§:n siirtymäsäännöksen mukainen kelpoisuus).

Päiväkodin apulaisjohtajat ovat työsopimussuhteessa eivätkä voi toimia oman päiväkodin päiväkodinjohtajan viran sijaisena. Tarkoituksen mukaista on, että apulaisjohtaja voi sijaistaa päiväkodinjohtajaa ja käyttää julkista valtaa kuten päiväkodinjohtajan virassa toimiva. Nykytilanteessa toisen päiväkodinjohtaja toimii sijaisena eikä toimintamalli ole tarkoituksenmukainen. Sijaistaessaan päiväkodinjohtajaa päiväkodin apulaisjohtaja käyttää tehtävässään julkista valtaa. Tästä syystä varhaiskasvatus esittää, että työsopimussuhteinen päiväkodin apulaisjohtajan tehtävä muutetaan virkasuhteeksi 1.9.2023 alkaen.

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 6 luku toimivalta henkilöstöasioissa 52 § viran perustaminen ja lakkauttaminen sekä virkanimikkeen muuttamisesta päättää kaupunginhallitus.

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 6 luku 54 § kelpoisuusvaatimuksesta päättää kaupunginhallitus, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa tai viran kelpoisuusehdoista ei ole säädetty laissa tai asetuksessa.  

Päiväkodin apulaisjohtajan tehtävän muuttaminen virkasuhteeksi ei aiheuta muutosta palkkakustannuksiin.

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 4 § 3. mom. mukaan "Virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä,​ kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi,​ taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen,​ 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-​aikaiselle viranhaltijalle,​ 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen,​ muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste".

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 6 luku toimivalta henkilöstöasioissa 56 § palvelussuhteeseen ottaminen mukaan palvelukseen ottava viranomainen voi ottaa ilman hakumenettelyä vakinaisessa työsuhteessa olevan henkilön siihen perustettavaan vakinaiseen virkaan, johon hänen työhönsä kuuluvat tehtävät pääosin siirretään tehtävän uudelleenjärjestelyn yhteydessä ja hän täyttää viran kelpoisuusehdot (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta, § 4). Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta säädetyn lain 7 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on,​ että siihen otettava henkilö antaa viranomaisen pyynnöstä ottamisesta päättävälle viranomaiselle tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot sekä osallistuu lisäksi tarvittaessa asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin.

Varhaiskasvatus esittää, että kaupunginhallitus perustaa 1.9.2023 lukien yhdenksän (9) vakinaista varhaiskasvatuksen apulaisjohtajan virkaa ja kaksi (2) määräaikaista varhaiskasvatuksen apulaisjohtajan virkaa ajalle 1.9.-31.12.2023 ja että viran kelpoisuus on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen. Nykyset työsopimussuhteiset päiväkodin apulaisjohtajat hallintosäännön mukaan toimivaltainen viranomainen siirtää henkilöt perustettaviin virkoihin 1.9.2023 lukien.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättä perustaa yhdeksän (9) varhaiskasvatuksen apulaisjohtajan virkaa varhaiskasvatuksen tulosyksikköön. Lisäksi kaupunginhallitus päättää perustaa kaksi (2) määräaikaista varhaiskasvatuksen apulaisjohtajan virkaa varhaiskasvatuksen tulosyksikköön. Viran kelpoisuus varhaiskasvatuslain 540/2018 26 §, 30 §, 31 §, 74 § tai 75 §:n mukainen.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Sivistyksen- ja hyvinvoinnin palvelualue/ varhaiskasvatusjohtaja, palvelupäällikkö, sivistysjohtaja, henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. 

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Sikäli kuin päätöksessä on kysymys virka- tai työehtosopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta, ei viranhaltija tai työntekijä saa siihen hakea muutosta oikaisuvaatimuksin tai valittamalla taikka saattaa sitä hallintoriita-asiana käsiteltäväksi, jos hänellä tai viranhaltija-/työntekijäyhdistyksellä on oikeus saattaa asia vireille työtuomioistuimessa.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.