Kaupunkikehityslautakunta, kokous 16.6.2026

§ 75 Astuvasalmen ulkoilureittisuunnitelma

MliDno-2022-288

Valmistelija

  • Topiantti Äikäs, maankäyttöjohtaja, topiantti.aikas@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunki on hakenut vuosina 2022—23 Astuvansalmen ulkoilureitille virallista asemaa. Vuonna 2023 Astuvansalmen ulkoilureittisuunnitelma palautettiin Itä-Suomen Hallinto-oikeudesta silloiselle ely-keskukselle uudelleen valmisteluun. Valtion viranomaisten kanssa linjattiin, että päivitetty ulkoilureittisuunnitelma laaditaan ns. vanhan polun paikalle.

Nyt ulkoilureitin päivitys on valmis, ja kaupungin on asetettava suunnitelma nähtäväksi ennen kuin se toimitetaan Lupa- ja valvontavirastolle vahvistettavaksi. Prosessista määritellään Ulkoilulaissa.

Käsiteltävänä olevassa ulkoilureittisuunnitelmassa on jo ennakkoon pyydetty lausunnot keskeisiltä viranomaisilta, maaomistajilta ja muilta toimijatahoilta. Suunnitelma on viimeistelty näiden lausuntojen mukaisesti.

Ulkoilureittiä koskevat muistutukset, joka osoitetaan Lupa- ja valvontavirastolle (LVV), tulee antaa Mikkelin kaupungin kirjaamoon (kirjaamo@mikkeli.fi) 30 päivänä kuluessa nähtävillä olon päättymisen jälkeen. Muistutukset liitetään LVV:lle toimitettavan versioon, jolla haetaan ulkoilureitin vahvistamista.

LVV:n vahvistamispäätöksen tultua lainvoimaiseksi on kaupungilla yksi vuosi aikaa hakea ulkoilureittitoimitusta Maanmittauslaitokselta. MML määrittelee korvaukset maanomistajille. Kun ulkoilureittitoimitus on saanut lainvoiman ja määritellyt korvaukset on maksettu maaomistajille, on ulkoilureitin pitäjä (Mikkelin kaupunki) oikeutettu ottamaan reittiin kuuluva alue käyttöönsä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta merkitsee asian tiedoksi ja asettaa liitteen mukaisen Astuvansalmen ulkoilureittisuunnitelman julkisesti nähtäville 14 vuorokauden ajaksi lautakunnan pöytäkirjan tarkastamisesta lähtien.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.