Valmistelija
Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi
Topiantti Äikäs, maankäyttöjohtaja, topiantti.aikas@mikkeli.fi
Annaliisa Leinonen, kaupunginlakimies, annaliisa.leinonen@mikkeli.fi
Kuvaus
Maankäyttö- ja kaupunkirakenneyksikkö lähettää otsikossa mainitun, 24.3.2026 päivätyn asemakaavanmuutosehdotuksen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavamuutosta koskevan päätöksen. Päätöksenteon jälkeen on kuitenkin ilmennyt, että asian valmistelussa ja päätöksenteon perusteena olleessa aineistossa ei ole ollut mukana asian ratkaisemisen kannalta olennaista lausuntoa. Aineistosta puuttui Riihisaaren-Savonlinnan museon lausunto sekä kaupungin kannanotto lausuntoon liittyen.
Puuttuva lausunto on ollut sellainen viranomaislausunto, jolla on merkitystä asemakaavamuutoksen vaikutusten arvioinnin, lainmukaisuuden sekä asian riittävän selvittämisen kannalta. Lausunnon puuttuminen merkitsee, ettei valtuustolla ole päätöstä tehdessään ollut käytettävissään kaikkea asian ratkaisemiseksi tarpeellista aineistoa.
Hallintolain mukaisen selvittämisvelvollisuuden mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä ennen päätöksentekoa. Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain mukainen vuorovaikutus- ja lausuntomenettely edellyttää, että kaavaa koskevat olennaiset lausunnot otetaan huomioon osana päätöksentekoa.
Kuntalain 39 §:n nojalla kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta sekä valvoo päätösten laillisuutta. Mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, ylittää valtuuston toimivallan tai on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen ei tule panna päätöstä täytäntöön, vaan asia on saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Hallintolain 8 luvun 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen ja päätöstä tehdessä on tapahtunut menettelyvirhe.
Koska asemakaavamuutosta koskevan päätöksen valmistelussa ei ole ollut käytettävissä asian ratkaisemisen kannalta olennaista lausuntoa, kaupunginhallitus katsoo, että päätöksen lainmukaisuudesta ja asian riittävästä selvittämisestä on syntynyt sellainen epävarmuus, ettei päätöstä voida panna täytäntöön kuntalain 39 §:n mukaisesti.
Edellä esitetyin perustein kaupunginhallitus päättää palauttaa asemakaavamuutosta koskevan asian uudelleen valtuuston käsiteltäväksi siten, että puuttuva lausunto otetaan asian valmistelussa huomioon ja valtuustolla on käytettävissään kaikki asian ratkaisemisen kannalta olennainen aineisto.
Asemakaavan muutosehdotus koskee 4. kaupunginosan (Kaukola) korttelin osaa 1, tonttia 211.
Asemakaavan muutosehdotus oli nähtävillä 20.1.–20.2.2026. Ehdotuksesta saatiin kuusi lausuntoa, jotka ovat asemakaavaselostuksen liitteenä.
Seuraavilla tahoilla ei ollut lausuttavaa:
- Etelä-Savon pelastuslaitos
- Telia Finland Oyj
- Itä-Suomen elinvoimakeskus
Lupa- ja valvontavirasto (LLV) totesi lausunnossaan, että suunnittelun lähtökohtana tulee olla voimassa oleva asemakaava (2020). Julkisivumuutosten tulee olla perusteltuja ja maltillisia. LLV katsoo, että kaksi lisäkerrosta muuttaa rakennuksen mittasuhteita ja korottaa rakennusta liikaa. Rakennushistorian, kulttuuriympäristön ja kaupunkikuvan osalta asemakaavan muutos on LVV:n mukaan AKL 54 §:n vastainen.
Mikkeli-Seura ry esitti suojelumääräyksen täsmentämistä sekä rakennuksen ominaispiirteiden huolellista huomiointia rakennussuunnittelu- ja rakennuslupavaiheessa.
Kaavoittajan vastineet ovat selostuksen liitteenä 7, 8 ja 9.
Asemakaavan selostusaineistoon on lisätty Savonlinnan – Riihisaari museon lausunto vastineineen.
Savonlinnan-- Riihisarimuseo totesi lausunnossaan, että Museon näkemyksen mukaan kaavaehdotus ei täysin noudata yleiskaavan ohjausvaikutusta tai turvaa kohteen kulttuurihistoriallisia arvoja (Alueidenkäyttölaki § 42 § 54). Lausunto vastineineen on kaavaselostuksen liitteenä 9.
Lausuntojen perusteella kaavakarttaan tai asemakaavan sisältöön ei ole tehty muutoksia.
Päätösehdotus
Esittelijä
Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi
Kaupunginhallitus toteaa edellä mainituilla perusteilla, että kaupunginvaltuuston päätöstä 13.4.2026 § 18 ei voi täytäntöönpanna ja päätös tulee hallintolain 50 §:n mukaisesti poistaa ja ratkaista uudelleen.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se käsittelee asian uudelleen ja hyväksyy 4. kaupunginosan (Kaukola) korttelin 1 osaa ja tonttia 211 (Ristimäenkatu 5) koskevan ja selostukseltaan täydennetyn asemakaavan muutoksen (Graniittitalo).
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Asiasta käydyn keskustelun aikana Heli Kauppinen esitti, ettei kaavamuutosesitystä hyväksytä asiantuntijalausuntoihin perustuen.
Koska kukaan ei kannattanut Heli Kauppisen esitystä, se raukesi.
Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.
Merkitään, että Heli Kauppinen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin hänen esityksensä.
Merkitään, että maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs selosti asiaa kaupunginhallitukselle.