Kaupunginvaltuusto, kokous 8.6.2026

§ 41 Asemakaava ja asemakaavan muutos / Metsä-Mannila, Otava, aurinkovoimala

MliDno-2024-3621

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö- ja kaupunkirakenneyksikkö lähettää otsikossa mainitun 7. päivänä toukokuuta 2025 päivätyn asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.

Asemakaavan muutosluonnos koskee tiloja 491-443-3-218 Metsä-Mannila, 491-430-10-155 Uusi-Pesu ja 491-430-10-154 Otavanportti. Lisäksi mukana on tiealuetta (VT 5) 491-895-0-5 Helsinki -Sodankylä

Suunnittelualueen kuvaus

Kaava-alue sijoittuu Mikkeliin Otavan taajamaan, Mikkelin keskustasta noin 10 kilometriä lounaaseen. Alue on tällä hetkellä metsää ja peltoa sekä maantiealuetta. Suunnittelualueen eteläpuolella kulkee voimajohto ja sen eteläosassa on sähköasema, mikä tekee sijainnista otollisen aurinkovoimalle. 

Suunnittelualueen halkaisee VT 5, eli ns. Lahdentie, jonka etelä- ja pohjoispuolille varsinainen hanke sijoittuu. Maantiealue osoitetaan kaavassa tiealueen rajojen mukaisesti. Etelämpänä suunnittelualueen läpi kulkee pienempi Reinikkalantie, jolle liitytään Lahdentieltä ja joka päättyy Oulanki-järven rantaan. Hieman suunnittelualueen länsipuolelle jäävät Vanha Otavantie sekä rautatiealue.

Kaava-alueen kokonaisala on noin 75,7 ha.

Kaavalle asetetut tavoitteet

Suunnittelun päätavoitteena on sijoittaa alueelle aurinkovoimala, ottaen huomioon alueen ympäristö ja maisemalliset arvot. Suunnittelun aikana on laadittu selvitykset koskien mm. luontoarvoja, maisemaa, hulevesiä, liikennemelua ja hiilitasetta.

Hankkeen käynnistäminen ja kaavaprosessi

Asemakaavan suunnittelu on virallisesti käynnistynyt kaupungin päätöksellä 8.1.2025. Osalliset on otettu mukaan suunnitteluprosessiin tiedottamalla asiasta kaupungin verkkosivuilla, lehti-ilmoituksin ja järjestämällä yleisötilaisuus heti vireilletulon jälkeen 9.1.2025. Maanomistajille on lähetetty kirje, ja viranomaisille on tiedotettu suunnittelun käynnistymisestä.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettiin 8 kpl viranomaislausuntoja ja 4 mielipidettä.

Asemakaavan laatii Karttaako Oy.

Kaavaratkaisun sisältö

Asemakaavassa osoitetaan maa- ja metsätalousaluetta/energiahuollon aluetta, joka on varattu aurinkoenergian tuotantoon (M/EN-aur). Hankealueen ympärille jätetään laajat suojaviheralueet (EV-1).

Suunnittelualueen läpi kulkeva Lahdentie ja sen liittymä osoitetaan maantiealueena (LT). Luontoselvityksessä esille noussut Mannilan letto jätetään rakentamisen ulkopuolelle MY-alueelle ja osoitetaan omalla merkinnällään (luo). Ekologiseksi käytäväksi hankealueen sisällä osoitetaan maa- ja metsätalousaluetta (M-1) ja ajoyhteyttä varten maa- ja metsätalousalueen sisällä (M). Lisäksi alueelle osoitetaan TY-1 Teollisuusrakennusten alue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Alueelle ei saa sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttavaa toimintaa.

Maanomistus

Hankekehittäjät on vuokranneet alueen maanomistajilta aurinkovoimalahankkeen toteuttamista varten. Metsä-Mannilan ja Uusi-Pesun tilat omistavat yksityiset henkilöt ja Otavanportin tilan Mikkelin kaupunki. Maantiealueen omistaa valtio.

Mitoitus

Aurinkovoimala-alueita on osoitettu merkinnällä M/EN-aur yhteensä 55,53 ha ja teollisuutta varten osoitettua TY-1-aluetta on yhteensä 1,58 ha. Muita alueita on yhteensä 20,17 ha. TY-1 alueelle on osoitettu rakennusoikeutta 5000 k-m2 ja en-2 alueelle 2000 k-m2.

Laaditut selvitykset

- Will & Must Oy, Luontoselvitys 2024 Otavan aurinkovoimahanke, Mikkeli (Luontoselvitys Robur, 30.10.2024)

- Maisemaselvitys, Mikkelin Otavan aurinkopuistohanke 2024 (Tengbom Oy, 16.12.2024)

- Hulevesiselvitys, Otavan aurinkovoimahanke (Taratest Oy, 17.1.2025)

- Mikkelin aurinkovoimalan hiilitaselaskelma (WSP Finland Oy, 17.2.2025)

- Liikennemeluselvitys, Metsä-Mannilan asemakaava, Mikkeli (Taratest Oy, 31.3.2025)

Alueelta on lisäksi teetetty havainnekuvia.

Selvitysten teettämisestä on vastannut Sitema Oy.

Asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnoksen kaavakartta on selostuksen liitteenä 2.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää, että se hyväksyy alustavasti 36. kaupunginosan (Otava) asemakaavoittamattomia osia ja korttelia 218 koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutosluonnoksen (Metsä-Mannila), asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (liikenne ja infrastruktuuri), Väylävirasto, Riihisaari – Savonlinnan museo, Mikkelin kaupungin museot, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Mikkeli-Seura ry, Otava-Seura ry, Etelä-Savon Energia Oy, Järvi-Suomen Energia Oy,  Suur-Savon Sähkö Oyj, Mikkelin yrittäjät ry,  Etelä-Savon yrittäjät ry, MPY Telecom Oy, Puolustusvoimat, teleoperaattorit, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Kerttu Hakala esitti,​ että Viitostien pohjoispuolista aurinkovoimala-aluetta pienennetään noin kolmella hehtaarilla laajentamalla suojaviheraluetta asutukseen päin. Koska kukaan ei kannattanut Kerttu Hakalan esitystä, se raukesi. 

Esittelijän päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkitään, että asemakaavapäällikkö Kalle Räinä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö- ja kaupunkirakenneyksikkö lähettää otsikossa mainitun 20. päivänä tammikuuta 2026 päivätyn asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen käsiteltäväksi.

Asemakaava ja Asemakaavan muutosehdotus koskee tiloja 491-430-10-155 Uusi-Pesu. Lisäksi mukana on tiealuetta (VT 5) 491-895-0-5 Helsinki -Sodankylä

Suunnittelualueen kuvaus

Kaava-alue sijoittuu Mikkeliin Otavan taajamaan, Mikkelin keskustasta noin 10 kilometriä lounaaseen. Alue on tällä hetkellä metsää ja peltoa sekä maantiealuetta. Suunnittelualueen eteläpuolella kulkee voimajohto ja sen eteläosassa on sähköasema, mikä tekee sijainnista otollisen aurinkovoimalle. 

Suunnittelualueeseen kuuluu VT 5, niin sanottu Lahdentie, jonka pohjoispuolelle tämän kaavoitustyön varsinainen hankealue sijoittuu.  Suunnittelualueen läpi kulkee Pesuntie, jota pitkin on kulku Oulangin rantaan.

Kaava-alueen kokonaisala on noin 19,54 ha.

Kaavalle asetetut tavoitteet

Suunnittelun päätavoitteena on sijoittaa alueelle aurinkovoimala, ottaen huomioon alueen ympäristö ja maisemalliset arvot. Suunnittelun aikana on laadittu selvitykset koskien mm. luontoarvoja, maisemaa, hulevesiä, liikennemelua ja hiilitasetta. Selvitykset ovat yhteiset eteläpuolen yleiskaavan kanssa.

Hankkeen käynnistäminen ja kaavaprosessi

Asemakaavan suunnittelu on virallisesti käynnistynyt kaupungin päätöksellä 8.1.2025. Osalliset on otettu mukaan suunnitteluprosessiin tiedottamalla asiasta kaupungin verkkosivuilla, lehti-ilmoituksin ja järjestämällä yleisötilaisuus heti vireilletulon jälkeen 9.1.2025. Maanomistajille on lähetetty kirje, ja viranomaisille on tiedotettu suunnittelun käynnistymisestä.

Kaavaluonnos toimitettiin käsittelyyn toukokuussa 2025. Yleisötilaisuus pidettiin kesäkuun 2025 alkupuolella, samaan aikaan kun luonnos oli nähtävillä 28.5. – 30.6.2025.

Kaavaluonnoksesta annettiin 6 viranomaislausuntoa ja 6 huomautusta.

Kaavaluonnosvaiheen jälkeen asemakaava-alue siten pieneni merkittävästi ja kattaa jatkossa VT 5 pohjoispuolisen osan. Perusteena tässä mm. taajama-alueen läheisyys ja siten tarkemman suunnittelun tarve. VT 5 eteläpuolista osaa suunnitellaan jatkossa erillisellä yleiskaavalla. Asemakaavan luonnosvaiheen palaute on otettu kuitenkin huomioon koko alueena ja tähän palautteeseen on myös yleiskaavasta annetuissa lausunnoissa viitattu.

Asemakaavan laatii Karttaako Oy.

Kaavaratkaisun sisältö

Asemakaavassa osoitetaan maa- ja metsätalousaluetta/energiahuollon aluetta, joka on varattu aurinkoenergian tuotantoon (M/EN-au) Maa- ja metsätalousalue/ Energiahuollon alue, joka on varattu aurinkoenergian tuotantoon. Alueelle saa sijoittaa aurinkovoimalan toiminnalle tarpeellisia laitteita ja rakenteita. Alue on aidattava ennen aurinkoenergiakäytön aloittamista. Kauttaviivaa edeltävä merkintä osoittaa alueen pääkäyttötarkoituksen ennen aurinkoenergia-alueen rakentamista. Suunnittelualueen läpi kulkeva Lahdentie ja sen liittymä osoitetaan maantiealueena (LT). Lisäksi alueelle osoitetaan TY-1 Teollisuusrakennusten alue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Alueelle ei saa sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttavaa toimintaa.

Maanomistus

Hankekehittäjät on vuokranneet alueen maanomistajilta aurinkovoimalahankkeen toteuttamista varten. Uusi-Pesun tila on yksityisomistuksessa.

Mitoitus

Aurinkovoimala-alueita on osoitettu merkinnällä M/EN-au yhteensä 9,31 ha ja teollisuutta varten osoitettua TY-1-aluetta on yhteensä 1,82 ha. Muita alueita on yhteensä 8,4 ha. TY-1 alueelle on osoitettu rakennusoikeutta 5000 k-m2.

Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen kaavakartta on selostuksen liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää, että se hyväksyy alustavasti 36. kaupunginosan (Otava) asemakaavoittamattomia osia ja korttelia 218 koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen (Metsä-Mannila), asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Lupa- ja valvontavirasto, Elinvoimakeskus, Väylävirasto, Riihisaari – Savonlinnan museo, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Mikkeli-Seura ry, Otava-Seura ry, Etelä-Savon Energia Oy, Järvi-Suomen Energia Oy,  Suur-Savon Sähkö Oyj, Mikkelin yrittäjät ry,  Etelä-Savon yrittäjät ry, MPY Telecom Oy, Puolustusvoimat, teleoperaattorit, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jättää asian yksimielisesti pöydälle. 

Merkitään, että pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää,​ että se hyväksyy alustavasti 36. kaupunginosan (Otava) asemakaavoittamattomia osia ja korttelia 218 koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen (Metsä-​Mannila),​ asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Lupa-​ ja valvontavirasto,​ Elinvoimakeskus,​ Väylävirasto,​ Riihisaari – Savonlinnan museo,​ Mikkelin Vesilaitos,​ Etelä-​Savon pelastuslaitos,​ Mikkelin seudun ympäristöpalvelut,​ Mikkeli-​Seura ry,​ Otava-​Seura ry,​ Etelä-​Savon Energia Oy,​ Järvi-​Suomen Energia Oy,​  Suur-​Savon Sähkö Oyj,​ Mikkelin yrittäjät ry,​  Etelä-​Savon yrittäjät ry,​ MPY Telecom Oy,​ Puolustusvoimat,​ teleoperaattorit,​ Infra-​aluepalvelut sekä rakennusvalvonta-​ ja jätehuoltopalvelut -​yksiköiltä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Heli Kauppinen esitti Anne Puntasen ja Jarno Strengellin kannattamana, että Pillistöntien tonttien viereistä suojavyöhykettä levennetään niin, että se on koko matkalta vähintään 100 metriä (sivu 27).

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Heli Kauppisen esitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Suvi Kähkönen-Valtola, Kirsi Olkkonen, Pekka Pöyry, Petri Pekonen, Tapio Honkamaa, Jani Sensio, Eero Aho) ja 4 ei ääntä (Heli Kauppinen, Anne Puntanen, Jatta Juhola, Jarno Strengell).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. 

Merkitään, että asemakaavapäällikkö Kalle Räinä esitteli asiaa kaupunginhallitukselle. 

Merkitään, että pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Asemakaavan muutosehdotus oli nähtävillä ajalla 31.3. -30.4.2026.

Asemakaavaehdotuksesta saatiin yhteensä 5 viranomaislausuntoa ja 1 muistutus. Lisäksi yksi mielipide saapui nähtävillä oloajan ulkopuolella.

Riihisaari - Savonlinnan museo, Etelä-Savon pelastuslaitos, Telia Finland Oy ja Itä-Suomen elinvoimakeskus antoivat lausunnot, jotka merkittiin tiedoksi.

Lupa- ja valvontaviraston lausunnossa esitettiin, että yleiskaavan sisältövaatimuksen ovat huomioitava ja esitettävä perustelut yleiskaavasta poikkeamiselle. Lausunnossa viitattiin ilmastovaikutuksiin ja vireillä olevaan alueidenkäyttölakiin, joka ei ole vielä voimassa. Lisäksi lausunnossa kehotettiin osoittamaan aurinkoenergia‑alue EN‑alkuisella merkinnällä.

Asemakaavan muutoksesta jätettiin yksi muistutus. Muistutuksen esittäjä katsoo, että kaavan tarpeellisuutta ei ole perusteltu riittävästi. Vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ei ole selvitetty. Suhdetta nykyiseen maankäyttöön ja asutukseen ei ole arvioitu. Päätöksentekijöille ei ole esitetty kattavaa tietopohjaa vaikutuksista. Asukkaiden mielipiteitä ei ole toimitettu päätöksentekoon, vaikka ne on kirjattu. Lisäksi muistutuksen tekijä katsoo, että asemakaavassa on toteutettu riittämätön vaikutusten arviointi (AKL 9 §, MRA 1 §). Lisäksi maisemavaikutuksia ei ole mallinnettu asianmukaisesti. Kiinteistöjen arvon alenemista ei ole arvioitu. Aurinkovoimaloiden erityisvaikutuksia asutuksen läheisyydessä ei ole selvitetty. Melu-, heijaste- ja paloturvallisuusvaikutuksia ei ole arvioitu. Rakentamisen ja huoltoliikenteen vaikutuksia ei ole tarkasteltu.

Muistutuksessa esitetään, että osallisten kuulemisessa on ollut puutteita ja asemakaava loukkaa yhdenvertaisuutta Pillistöntien alueella. (PL 6 §, YVL 8 §, AKL 62 §). Haitat kohdistuvat erityisesti Pillistöntien asukkaisiin ilman hyväksyttävää perustetta. Asukkaiden esittämiä mielipiteitä ei ole huomioitu eikä niihin ole vastattu. Kuuleminen on ollut muodollista, ei todellista. Asukkaiden luottamuksensuoja on vaarantunut. Kaavan sisältövaatimusten täyttymättä jääminen (AKL 54 §) Maisemahaitta on merkittävä ja pysyvä. Asuinympäristön viihtyisyys heikkenee (heijasteet, melu, teollinen ympäristö). Turvallisuus- ja ympäristöriskejä ei ole arvioitu. Luontoarvojen ja ekologisten yhteyksien selvitykset ovat puutteellisia. Kaavamuutoksen valmistelu ja vaikutusten arviointi eivät täytä lakien edellyttämiä vaatimuksia. Päätös on syntynyt puutteellisessa valmistelussa, ilman riittäviä selvityksiä ja yhdenvertaisuusperiaatetta noudattamatta.

Asemakaavasta on laadittu vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin, ja ne ovat luettavissa kaavaselostuksen liitteestä 17.

Asemakaavaan ja asemakaavan muutosehdotukseen ei ole tehty muutoksia saadun palautteen perusteella. Selostusta on täydennetty ja siihen on lisätty uusia tarkennuksia. Kaavamuutosta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville (MRA 32 §).

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Mikkelin kaupungin 36.kaupunginosan (Otava) Metsä-Mannilan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Heli Kauppinen esitti Jarno Strengellin ja Tuija Syrjäläisen kannattamana, että Pillistöntien tonttien viereistä suojavyöhykettä levennetään niin,​ että se on koko matkalta vähintään 100 metriä.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Heli Kauppisen muutosesitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Petri Pekonen, Kirsi Olkkonen, Eero Aho, Pekka Pöyry, Tapio Honkamaa, Suvi Kähkönen-Valtola, Jani Sensio) ja 4 ei ääntä (Tuija Syrjäläinen, Jarno Strengell, Heli Kauppinen, Anne Puntanen).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Merkitään, että asemakaavapäällikkö Kalle Räinä selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Mikkelin kaupungin 36.kaupunginosan (Otava) Metsä-Mannilan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

Tiedoksi

Lupa- ja valvontavirasto, Itä-Suomen Elinvoimakeskus, Rakennustoimisto A. Sipilä/As Oy Otavan Kuusikoti/Pillistöntien asukkaat