Kuvaus
Kaupunginvaltuusto on 17.6.2019 § 78 hyväksynyt Mikkelin kaupungin konsernirahoitus- ja takausperiaatteet. Konserniyhtiöiden rahoituksen tavoitteena on konsernin kokonaistaloudellisesti edullisempi rahoitus. Konsernirahoituksen periaatteiden mukaisesti kaupunki varautuu talousarviossa konsernilainojen myöntämiseen. Kaupunginvaltuuston 11.11.2024 § 111 hyväksymässä vuoden 2025 talousarviossa kaupunginhallitukselle annetaan oikeus myöntää antolainoja konsernille ja liikelaitoksille 12 miljoona euroa vuonna 2025. Kaupunginhallitus on aiemmin vuonna 2025 myöntänyt antolainoja konserniyhtiöille tai liikelaitoksille yhteensä 3 950 000 euroa.
Mikalo Oy:n hallitus on kokouksessaan 29.4.2025 § 7 päättänyt pyytää Mikkelin kaupungilta ennakkokantaa lainojen uudelleenjärjestelyyn. Mikkelin opiskelija-asunnot Oy:n sulauduttua Mikalo Oy:hyn siirtyivät Mikaloon myös yhtiön varat, velat ja vastuut. Handelsbanken on ajamassa toimintojaan Suomessa alas. Olemassa olevat lainat jatkuvat ennallaan, mutta pankki varaa oikeuden tarkistaa sopimusten hinnoittelua aina marginaalijakson vaihtuessa. On perusteltua, että näiltä osin Mikalo Oy:n lainoja järjestellään uudelleen. Mikkelin opiskelija-asunnot oy:ltä siirtyi Mikalo Oy:lle pitkäaikaista vierasta pääomaa lähes 14,2 miljoonaa euroa, josta noin 9,3 miljoonaa on ollut Handelsbankenilta otettua lainaa. Konserni- ja elinvoimajaosto on antanut lainojen uudelleen järjestelyyn myönteisen ennakkokannan päätöksellään 6.5.2025 § 24.
Lainojen uudelleenjärjestelyyn Mikalo Oy pyytää lainatarjousta vuodelle 2025 seuraavin ehdoin:
- Lainamäärä: 7 700 000 euroa
- Laina-aika: 20 vuotta.
- Laina tulee olla suojattu korkomuutoksilta vähintään ensimmäiset viisi vuotta.
Konsernirahoituksen periaatteiden mukaan lainan myöntämisen edellytyksinä on, että konserniyhtiön lainat ovat Apollo-järjestelmässä, kaupungilla on käytössä yhtiön viimeisin tilinpäätös ja konserniyhtiö asettaa vakuudet lainalle. Mikalo Oy täyttää edellä mainitut lainan saannin edellytykset. Yhtiön lainat ovat viety Apollo-järjestelmään ja yhtiö asettaa vakuudeksi lainasummaa vastaavan määrän kiinteistöjen panttikirjoja.
Rahoitusmarkkinanäkökulmasta talouspalvelut esittää 7 7 000,00 euron lainan myöntämistä Mikalo Oy:lle seuraavasti:
- Lainan korko: Kiinteäkorkoinen (korkoindikaatio 21.10.2025, klo 14.00.), kokonaiskorko 3,85 % p.a.
- Laina-aika: 20 vuotta.
- Koron maksu: Puolivuosittain
- Lyhennys: Tasalyhenteinen
- Kaupunki ei peri kuluja lainan nostovaiheessa.
- Korko on voimassa ensimmäiset viisi (5) vuotta, minkä jälkeen uudelleenhinnoittelu sen hetkistä markkinatilannetta vastaavaksi.
- Lainatarjous on voimassa 7.11.2025 saakka. Konsernilaina on nostettava 31.12.2025 mennessä.
Rahoituksen hintaa arvioidessa on tarkasteltu yhtiön taloudellista tilannetta, lainan saamista vapailta markkinoilta ilman kaupungin takausta sekä vapailta markkinoilta saadun lainan hinnoittelua kaupungin takauksella tai yhtiön omilla vakuuksilla. Lisäksi on tarkasteltu kaupungin oman varainhankinnan tilannetta markkinoilla.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi
Kaupunginhallitus päättää antaa Mikalo Oy:lle konsernilainatarjouksen edellä esitetyillä ehdoilla. Mikäli Mikalo Oy hyväksyy lainatarjouksen kaupunginhallitus päättää myöntää konsernilainan yhtiölle tarjouksessa esitetyin ehdoin. Lainan myöntämisen edellytyksen on, että yhtiö asettaa riittävät vakuudet lainalle. Mikalo Oy:n tulee hyväksyä tai hylätä lainatarjous viimeistään 7.11.2025.
Kaupunginhallitus oikeuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset konsernilainaan liittyvät sopimukset Mikalo Oy:n kanssa. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset myöhemmät muutokset lainan takaisinmaksuaikataulun lyhentämiseen liittyen.