Kaupunginvaltuusto, kokous 3.3.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Kyyveden rantaosayleiskaavan muutos / Niemelä

MliDno-2024-2897

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 14. päivänä lokakuuta 2024 päivätyn rantayleiskaavan muutosehdotuksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutoksen on laatinut Karttaako Oy maaomistajien aloitteesta.

Alueella on voimassa 25.6.2001 hyväksytty Kyyveden rantayleiskaava (kaavanumero 7026), jota myös nyt laadittava muutos koskee. Kaava on laadittu aikoinaan Haukiveden kunnassa ennen kuntaliitosta Mikkeliin. Suunnittelualueena on yksi yksityisen maanomistajan tila 491-496-2-1, joka sijaitsee Mikkelin kunnan pohjoisosassa Kyyvedellä Syvänsaaressa.

Kaavamuutos on tullut vireille 27.8.2024 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 27.8.- 29.9.2024.

Määräaikaan mennessä OAS:sta ja luonnoksesta saatiin neljä lausuntoa.

Väyläviraston lausunto 27.8.2024

Kaava-alueella ei sijaitse Väyläviraston ylläpitämää rataa tai vesiväyliä. Kaavakartalla kuvattu Kyyveden venereitti kelluvine turvalaitteineen on Mikkelin kaupungin omistuksessa. Väylävirastolla ei ole lausuttavaa.

Vastine: Merkitään tiedoksi.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen lausunto 28.8.2024

Etelä-Savon pelastuslaitoksella ei ole huomautettavaa kaavoituksesta.

Vastine: Merkitään tiedoksi.

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto 29.8.2024

Rakennuspaikkaa koskevassa kaavamääräyksessä tulisi huomioida vuoden 2025 alusta voimaan tulevan rakentamislain vaikutukset rakentamisen lupajärjestelmään ja rakentamisen kaavalliseen ohjaamiseen. Ainakin rakennuspaikalle sijoitettavien rakennusten enimmäismäärästä ja rantaviivaetäisyyksistä olisi tarpeen määrätä kaavamääräyksessä, jotta myös rakentamisluvituksen piiristä vapautuvien rakennusten ohjaaminen kaavassa toteutuisi siinä määrin kuin se on lainsäädännöllisesti enää mahdollista. Etelä-Savon ELY-keskuksella ei ole muuta kommentoitavaa kaavamuutoksen suhteen.

Vastine: Kaavaehdotukseen on lisätty yleiset määräykset koskien rakennusten enimmäismäärää sekä rantaviivaetäisyyksiä. Muilta osin merkitään lausunto tiedoksi.

Riihisaari – Savonlinnan museon (alueellinen vastuumuseo) lausunto 4.9.2024

Museolla ei ole huomauttamista kaavamuutoksesta.

Vastine: Merkitään tiedoksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Kyyveden rantayleiskaava muutoksen tilalla 491-496-2-1, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Museovirastolta, Riihisaari – Savonlinnan museolta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Kyyveden rantayleiskaava muutoksen tilalla 491-496-2-1, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Museovirastolta, Riihisaari – Savonlinnan museolta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaavaehdotus oli nähtävillä 27.11.2024-10.1.2025. Nähtävilläoloaikana saatiin neljä lausuntoa. Muistutuksia ei jätetty.

Museovirasto ei lausu asiasta. Riihisaari – Savonlinnan museo on nimetty 1.1.2020 voimaan tulleen museolain mukaiseksi alueelliseksi vastuumuseoksi ja vastaa sen perusteella sekä toimialueensa arkeologisen kulttuuriperinnön että rakennetun kulttuuriympäristön asiantuntijatehtävistä. Alueellinen vastuumuseo on mainittu lausuntopyynnön vastaanottajien jakelulistassa.

Etelä-Savon ELY-keskuksen kaavaluonnoksesta antama lausunto on huomioitu kaavaehdotuksessa eikä kaavaehdotuksen suhteen ole kommentoitavaa.

Etelä-Savon pelastuslaitoksella ja Riihisaari – Savonlinnan museolla ei ole huomauttamista kaavamuutoksesta.

Lausunnoissa ei nostettu esille korjaus- tai täydennystarpeita kaavaehdotukseen, joten voidaan edetä hyväksymiskäsittelyyn tällä kaavaratkaisulla. Kaavaehdotusaineistoon on tehty 16.1.2025 ennen hyväksymistä vielä teknisiä korjauksia liittyen mm. 1.1.2025 voimaan tulleeseen uuteen alueidenkäyttölakiin (poistettu viittaukset maankäyttö- ja rakennuslakiin).

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Kyyveden rantayleiskaavan muutoksen koskien tilaa 491-496-2-1 Kyyveden Syvänsaaressa.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Kyyveden rantayleiskaavan muutoksen koskien tilaa 491-496-2-1 Kyyveden Syvänsaaressa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon Ely-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Sen lisäksi, mitä kuntalain (410/2015) 137 §:ssä säädetään valitusoikeudesta, on kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen valitusoikeus maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 191 §:n nojalla myös:

  • alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella sen toimialaan kuuluvissa asioissa,
  • maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia, sekä
  • rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan, asianosaisten ja muiden tahojen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.