Kuvaus
Valtuutettu Jaakko Väänänen ym. esittivät 3.3.2025 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:
"Perusopetuslain 32 §: n perusteella esi-, perus- ja lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos koulumatkan pituus on yli viisi kilometriä. Kuljetusoikeutta ei muodostu, mikäli oppilas osallistuu esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen.
Lain mukaan kuljetettavan oppilaan matkaan voi kuulua kohtuullinen osuus, jonka oppilas kulkee itse. Tämä koskee myös esiopetusta. Mikkelin kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan määrittelemiin perusteisiin kuuluu, että esi- ja perusopetuksessa oppilaalle myönnetään koulukuljetus kaupungin osoittamaan ensisijaiseen esiopetus- tai perusopetuspaikkaan, kun koulumatkan pituus on:
- esiopetuksessa ja perusopetuksen 1. – 2. luokan oppilaalla yli 3 kilometriä
- perusopetuksen 3. – 9. luokan oppilaalla yli 5 kilometriä
Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka muodostuu oppilaalle oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi.
Tällä hetkellä koulukuljetuksissa koululaiset joutuvat kaupungin taholta eriarvoiseen asemaan. Lautakunnan päätös kävelymatkoista lienee tarkoittanut koko kaupunkia, mutta nykytilanteessa taajamassa Waltti-kortti mahdollistaa vapaan matkustamisen jopa yhden pysäkinvälin. Tämä ruuhkauttaa ja hidastaa bussien aikataulussa pysymistä, kun taas haja-asutusalueella oppilaat joutuvat kävelemään kohtuuttoman pitkän matkan, jopa 3 kilometriä.
Poikkeukselliset sääolosuhteet, teiden kunnossapito ja valaistuksen puute ovat esimerkkejä eriarvoistavista tekijöistä, jotka asettavat haja-asutusalueen oppilaat taajama-alueella asuviin koululaisiin nähden epätasavertaiseen asemaan.
Me allekirjoittaneet esitämme, että haja-asutusalueen koulumatkaetuus lyhennetään koskemaan esi- ja alkuopetuksessa 1 kilometriä ja 3. luokasta eteenpäin 2 kilometriä.
Jaakko Väänänen
Marita Hokkanen, Heikki Nykänen, Pirjo Siiskonen,
Kirsi Olkkonen, Katriina Noponen, Kati Häkkinen,
Antti Pakarinen, Anne Hujala, Petri Pekonen,
Pekka Pöyry, Anu Kokkonen, Markku Kakriainen,
Jussi Marttinen, Kerttu Hakala, Juha Ropponen"
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.