Kuvaus
Valtuutettu Soile Kuitunen ym. esittivät 3.3.2025 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:
"Pitkäaikaistyöttömien ja työllistymiseensä tukea tarvitsevien ihmisten tilanne on heikentynyt huomattavasti Mikkelissä.
Välityömarkkinoita on ajettu alas. Iso välityömarkkinatoimija, Uutta elämää group, eli Mikkelin toimintakeskus ry. joutui tammikuussa 2025 tekemään päätöksen toimintansa lakkauttamisesta. Toiminnan alasajon seurauksena jopa 400 työllistymiseensä tukea tarvitsevalle mikkeliläiselle pitäisi löytää uusi palvelu ja paikka, joka edistäisi heidän pääsyään työmarkkinoille.
Välityömarkkinatoimijoiden ahdingon takana ovat sote-uudistuksesta työllistämistoimintaa harjoittaville yhdistyksille aiheutuneet rahoituskriisit sekä työllisyysalueiden kyvyttömyys tarjota resursseja heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten palveluihin.
Joillakin alueilla kunnat ja hyvinvointialueen päättäjät ovat kuitenkin kyenneet turvaamaan välityömarkkinoilla toimivien yhdistysten ja järjestöjen toiminnan jatkuvuutta. Näin apua tarvitsevia ihmisiä ei ole jätetty oman onnensa nojaan. Tällaisia esimerkkejä löytyy esimerkiksi Kymenlaaksosta.
Mikkelin kaupungin johto on useaan otteeseen julkisesti todennut, että Mikkelin työllisyyspalveluista halutaan tehdä Suomen parhaiten toimivat. Vuoden 2025 alusta Mikkelin kaupunki toimii vastuukuntana Mikkelin seudun muodostamalla työllisyysalueella.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupunki selvittää valtuutetuille, mitä Mikkelin kaupunki aikoo tehdä välityömarkkinoiden ja pitkäaikaistyöttömien tukemiseksi, mikä tilannekuva nyt on ja mihin toimiin kaupunki aikoo lähitulevaisuudessa ryhtyä osana työllisyysaluetta.
Mikkelissä 3.3.2025
Soile Kuitunen
Arto Seppälä, Hannu Tullinen, Petri Tikkanen,
Raine Lehkonen, Paavo Barck, Jatta Juhola,
Jarno Strengell, Minna Pöntinen, Jarmo Lautamäki,
Mali Soininen, Katriina Noponen, Armi Salo-Oksa,
Suvi Kähkönen-Valtola, Heikki Nykänen, Antti Pakarinen,
Anne Hujala, Sami Järvinen, Sami Nalli,
Ola Muttilainen, Mervi Eskelinen, Markku Kakriainen,
Liisa Ahonen, Eero Aho, Kati Häkkinen,
Anu Kokkonen, Marita Hokkanen, Juha Vuori,
Olli Miettinen, Pertti Karhunen, Anna Reponen,
Jussi Marttinen, Juha Ropponen"
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.