Kaupunginhallitus, kokous 16.9.2024

§ 223 Kaupunginhallituksen valtuudet konsernilainojen myöntämiseen

MliDno-2024-837

Valmistelija

  • Janne Skott, vs. talousjohtaja, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 17.6.2019 § 78 hyväksynyt Mikkelin kaupungin konsernirahoitus- ja takausperiaatteet. Konserniyhtiöiden rahoituksen tavoitteena on konsernin kokonaistaloudellisesti edullisempi rahoitus. Konsernirahoituksen periaatteiden mukaisesti kaupunki varautuu talousarviossa konsernilainojen myöntämiseen. Kaupunginvaltuuston 13.11.2023 § 122 hyväksymässä vuoden 2024 talousarviossa kaupunginhallitukselle annetaan oikeus myöntää antolainoja konsernille ja liikelaitoksille 12 miljoona euroa vuonna 2024.

Kaupunginhallitus on 25.3.2024 § 93 myöntänyt kahdeksan miljoonan euron antolainan Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle. Loppuvuoden osalta tiedossa on ollut, että Vesiliikelaitos sekä liikelaitos Otavia tulevat tarvitsemaan konsernilainaa rahoituksen riittävyyden varmistamiseksi. Liikelaitosten osalta tulee varautua yhteensä noin kuuden miljoonan euron konsernilainaan vielä vuoden 2024 aikana. Tarvittavien lainojen määrä tarkentuu loppuvuodesta, ja konsernilainan myöntämisestä päättää erikseen kaupunginhallitus. Koska vuoden 2024 talousarvion mukainen konsernirahoitukseen varattu määrä ei tule riittämään, esitetään, että kaupunginhallitukselle annetaan valtuudet myöntää aikaisemman 12 miljoonan euron sijasta konsernilainoja yhteensä 14 miljoonaa euroa vuonna 2024.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että talousarviossa 2024 kaupunginhallitukselle myönnetty oikeus enintään 12 miljoonan euron suuruiseen konsernilainojen myöntämiseen korotetaan 14 miljoonaan euroon.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.