Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 25.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Muut asiat

Kuvaus

Viola ry:n hanketyöntekijät Heli Isotalus ja Heli Nylen esittelevät Lasten ja nuorten väkivallaton koulu ja arki – hanketta.

Päätös

Viola ry:n hanketyöntekijät Heli Isotalus ja Heli Nylen esittelivät Lasten ja nuorten väkivallaton koulu ja arki – hanketta ja Heli Isotalus poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Merkittiin muutos käsittelyjärjestykseen,​ jonka mukaan tämä pykälä esittelyn osalta käsiteltiin pykälän § 33 (Pöytäkirjan tarkastus) jälkeen.

Merkitään, että Pirkko Valtola ja Matti Eskelinen saapuivat kokoukseen tämän pykälän esittelyn aikana.

Lisäksi Pirkko Valtola tiedusteli, mikä on prosenttiosuus perusopetuksen jälkeiseen lukiokoulutukseen hakeutumisessa Mikkelissä. Leena Kontinen tiedusteli mahdollisuudesta saada henkilöstön edustus lautakunnan kokouksiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.