Kaupunginvaltuusto, kokous 13.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 117 Mikkelin kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta 2024–2027, optio vuosille 2028–2029

MliDno-2023-1743

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. talousjohtaja, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Lisäksi Mikkelin kaupungin hallintosäännön 84 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi. Tarkastuslautakunnan on myös huolehdittava, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa, sekä tehtävä aloitteita ja esityksiä tarkastuslautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen tarkastuksen tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.

Mikkelin kaupunkikonsernin nykyinen tilintarkastuspalveluja ja tarkastuslautakunnan sihteeripalveluja koskeva palvelusopimus on päättymässä vuoden 2023 tilintarkastuksen suorittamisen jälkeen, kun tilinpäätös on hyväksytty valtuustossa. Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös on käsiteltävä kaupunginhallituksessa ja annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä, ja valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

Sopimuskauden päättymisen johdosta tilintarkastuspalvelut on kilpailutettava. Toteutettava kilpailutus koskee tilikausien 2024–2027 sekä kahden optiovuoden kuntalain 122 § mukaisen julkisen hallinnon ja talouden tilintarkastuksen suorittamista Mikkelin kaupungissa ja Mikkelin kaupungin tytäryhtiöissä. Kuntalain mukaan tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. Kilpailutus sisältää myös Mikkelin kaupungin tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät.

Tilintarkastusyhteisö valitaan tarkastuslautakunnan esityksestä. Päätöksen tekee kaupunginvaltuusto. Kuntalain 122 § mukaisesti valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja, joka toimii tehtävässään virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua, tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Kukin yhteisö valitsee vastuunalaisen tilintarkastajan omissa toimielimissään, ja palveluntarjoaja tekee myös kirjalliset hankintasopimukset erikseen kunkin tytäryhtiön kanssa.

Esityslistan oheismateriaalina on tarjouspyyntö- ja hankintasopimusluonnokset tilintarkastuspalveluiden sekä tarkastuslautakunnan sihteeripalveluiden hankinnasta. Tarjouspyyntöluonnoksessa esitettyjen tarkastuspäiväarvioiden oikeellisuus on tarkistettu nykyiseltä tilintarkastuksen palveluntarjoajalta. Hankinta on valmisteltu yhteistyössä julkisten hankintojen asiantuntijapalveluita tuottavan Sansia Oy:n kanssa. Myös tarjouspyynnön julkaisijana tulee Mikkelin kaupungin puolesta toimimaan Sansia Oy. Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on noin 500 000 euroa, joka ylittää hankintalain 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon, eli kyse on ns. EU-hankinnasta, jossa tarjouspyynnön vähimmäismääräaika (tarjouspyynnön aukioloaika) on 30 päivää. Tavoitteena on tarjouspyynnön julkaisu elokuun loppuun mennessä. Kaupunkikonsernin hankintasäännön mukaisesti hankinnasta on laadittu erityispiirteiden tunnistaminen, joka sisältää  yritysvaikutusten arvioinnin. Hankinnasta on toteutettu myös markkinavuoropuhelu tarjouspyyntöasiakirjojen kommentointimahdollisuuden muodossa. Hankintapäätöksen eli tillintarkastusyhteisön valinnan tekee tarkastuslautakunnan esityksestä kaupunginvaltuusto, kuntalain mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jarmo Lautamäki, jarmo@jarmolautamaki.fi

Tarkastuslautakunta antaa mahdollisen tarpeelliseksi katsomansa evästyksen kilpailutuksen valmisteluun liittyen ja hyväksyy tarjouspyyntöluonnoksen julkaistavaksi. Tarkastuslautakunta valtuuttaa talouspalvelut tekemään kilpailutusaineistoon tarvittaessa luonteeltaan vähäisiä muutoksia ja tarkennuksia hankintaprosessin aikana.

Päätös

Hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkitään, että sihteerinä tämän pykälän ajan toimi taloussuunnitelupäällikkö Janne Skott.

Valmistelija

Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Tilintarkastusyhteisö valitaan kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan esityken perusteella. Kuntalain 122 § mukaisesti kaupunginvaltuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja, joka toimii tehtävässään virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua, tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Kukin yhteisö valitsee vastuunalaisen tilintarkastajan omissa toimielimissään, ja palveluntarjoaja tekee myös kirjalliset hankintasopimukset erikseen kunkin tytäryhtiön kanssa.

Talouspalvelut on toteuttanut yhteistyössä hankintojen asiantuntijapalveluita tarjoavan julkisomisteisen Sansia Oy:n kanssa Mikkelin kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden kilpailutuksen tarkastuslautakunnan 22.8.2023 § 43 hyväksymään tarjouspyyntö- ja hankintasopimusluonnokseen perustuen. Tilintarkastuspalveluiden lisäksi kilpailutettu kokonaisuus sisältää  myös tarkastuslautakunnan sihteeritehtävät. Kaupunkikonsernin hankintasäännön mukaisesti hankinnasta laadittiin tarjouspyynnön valmisteluvaiheessa erityispiirteiden tunnistaminen, joka sisälsi myös yritysvaikutusten arvioinnin. Hankinnasta on toteutettiin myös markkinavuoropuhelu tarjouspyyntöasiakirjojen kommentointimahdollisuuden muodossa ennen kuin tarjouspyyntöluonnos tuotiin tarkastuslautakunnan hyväksyttäväksi.

Hankinnan tarjouspyynnön valmisteluhetkellä ennakoitu kokonaisarvo oli noin 500 000 euroa, joten kyse on hankintalain 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon ylittävästä hankinnasta. Hankintamenettely oli hankintalain 32 §:n mukainen avoin menettely. Hankinnan sopimuskausi on 1.1.2024 - 31.12.2027 ja se sisältää myös optiomahdollisuuden optiokaudelle 1.1.2028-31.12.2029. Tarjouspyyntö nro 8226 oli avoinna sähköisessä tarjouspalvelussa ja EU-hankintojen virallisella TED-sivustolla 25.8.2023 - 2.10.2023.

Tarjoukset saatiin määräaikaan 2.10.2023 klo 9.00 mennessä kahdelta yritykseltä:

  1. KPMG Oy Ab (1805485-9)
  2. TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy (0998761-4)
     

Molemmat tarjouspyynnön jättäneet tarjoajat täyttivät tarjouspyynnön vaatimukset.

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus sisältäen tarkastuspäivien ja tarkastuslautakunnan sihteeripalvelun hintatietojen lisäksi myös laadullisia kriteerejä. Vertailuyhteenveto on liitteenä.

Mikkelin kaupunki on tarkastanut valittavaksi esitetyn yrityksen soveltuvuuden ennen hankintapäätöstä ja tarjoaja täyttää tarjouspyynnössä tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset. Kaupunki on tarkastanut ennen hankintapäätöstä VastuuGroup-palvelusta, että tarjoaja on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Valittavan tarjoajan on ennen hankintasopimuksen allekirjoitusta toimitettava rikosrekisteriote laissa määriteltyjen vastuuhenkilöiden osalta sekä yhteisösakko-ote yrityksen osalta. Tarjouksen hyväksymisestä tehty päätös ei vielä muodosta sopimusta, vaan sopimus syntyy vasta sopimusasiakirjan allekirjoituksilla. Hankintasopimus voidaan tehdä hankintapäätöksen tultua lainvoimaiseksi. Optiokauden käyttämisestä tehdään erillinen päätös.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Päätösehdotuksen perusteena olevat asiakirjat kuten vertailuyhteenveto, vertailun perustelut sekä tarjousasiakirjat ovat salassa pidettäviä, kunnes asiasta tehdään päätös (asian keskeneräisyys, julkisuuslaki 19 §). Päätöksen myötä asiakirjat tulevat asianosaisjulkisuuden piiriin (julkisuuslaki 11 §). Hankintasopimuksen allekirjoituksen jälkeen em. tiedot tulevat julkisiksi liikesalaisuustietoja lukuun ottamatta (julkisuuslaki 7.2 §). Julkisuuslain 11.2 § 6 kohdan mukaisesti tarjousten vertailussa käytetty kokonaishinta on julkinen tieto. Hankintapäätös tulee julkisuuslain 6.1 § 8 kohdan mukaan julkiseksi, kun ao. päätös on allekirjoitettu tai vastaavalla tavalla varmennettu. Tässä hankinta-asiassa varsinaisen hankintapäätöksen tekee kaupunginvaltuusto.

Päätösehdotus

Esittelijä

Raine Lehkonen, raine.lehkonen@gmail.com

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että tarkastuslautakunnan sihteeri KHT, JHT Elina Hämäläinen ilmoitti olevansa esteellinen (asianosainen) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Merkitään, että sihteerinä tämän pykälän ajan toimi talousjohtaja Tiia Tamlander.

Kuvaus

Kokouksen oheismateriaalina ovat seuraavat asiakirjat:

  • Tarjouspyyntö tilintarkastuspalvelut Mikkeli
  • Hankintasopimusluonnos tilintarkastus- ja tarkastuslautakunnan sihteeripalvelut
  • Henkilötietojen käsittelyn vaatimukset

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta:
Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että

  1. Mikkelin kaupungin vuosien 2024-2027 tilintarkastajaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimpana TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy ja vastuulliseksi tilintarkastajaksi nimetään JHT, HT Jukka Vuorio;
  2. tarkastuslautakunta oikeutetaan päättämään tilintarkastusta ja tarkastuslautakunnan sihteeritehtäviä koskevien optiovuosien (2028-2029) käyttämisestä;
  3. kaupungin tytäryhtiöiden tilintarkastusyhteisöksi esitetään TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:ta ja vastuulliseksi tilintarkastajaksi JHT, HT Jukka Vuoriota, Etelä-Savon Energia -konsernin osalta päävastuulliseksi tarkastajaksi esitetään TALVEA:n JHT, KHT Joni Tuomaista;
  4. tarkastuslautakunta oikeutetaan tarvittaessa valitsemaan 1-kohdassa tarkoitetun vastuullisen tilintarkastajan sijaan uusi vastuullinen tilintarkastaja sekä esittämään vastuullista tilintarkastajaa kaupungin tytäryhteisöihin; sekä
  5. kaupunginjohtaja oikeutetaan allekirjoittamaan tarjoukseen perustuva hankintasopimus kaupungin ja TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n välillä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tarjouksen jättäneet, talouspalvelut, hankintapalvelut, tarkastuslautakunta, konserniyhtiöiden toimitusjohtajat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Oikaisuvaatimusoikeus
Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua. Hankintaoikaisuvaatimuksen vireille tulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla:

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu,
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi,
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.


Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian käsittelemiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

2 VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Valitusoikeus

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että asianosainen on saanut hankintapäätöksen tiedoksi ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä.

Hankintaoikaisun vireille tulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Osoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 43314
Puhelinnumero: 029 56 43300
Markkinaoikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: 

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinatuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on toimitettava osoitteeseen:

Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus
Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.