Kaupunginvaltuusto, kokous 13.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 122 Talousarvio 2024

MliDno-2023-2423

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. talousjohtaja, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Kuntalaki edellyttää, että vuodesta 2018 lähtien Mikkelin kaupungin taseeseen kertynyt alijäämä on katettava vuoden 2023 loppuun mennessä. Alijäämän kattamiseksi on valmisteltu Etelä-Savon Energia Oy:n vähemmistöosuuden (49 %) myyntiä (KV 23.3.2023 § 41). Talousarvio on valmisteltu siitä lähtökohdasta, että vähemmistöosuuden myynti toteutuu vuoden 2023 aikana. Talouden kokonaisvaltainen tasapainottaminen vaatii yhä lisätoimenpiteitä, ja niitä valmistellaan talouden kokonaisvakauttamispaketin myötä. Tämän paketin taloudellisia vaikutuksia ei ole talousarviossa ennakoitu, koska toimenpiteet vaativat erillisiä valtuuston päätöksiä.

Talousarvio vuodelle 2024 on 9,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämäinen tulosnäkymä on ollut nähtävissä jo edeltävien vuosien talousarvioissa. Näkymä kuntataloudessa on valtakunnallisesti samansuuntainen, ja liittyy voimakkaasti sote-uudistuksen jälkeiseen valtionrahoituksen uusiin jakoperusteisiin. Vuodet 2024 ja 2025 näyttäytyvät edelleen alijäämäisinä, mutta suunnitelmakauden loppua kohti mentäessä alijäämä pienenee. Suunnitelmavuosien tuloslaskelmaennusteet osoittavat, että energiaomaisuusjärjestelyn sekä kohenevien valtionosuuksien vaikutusten seurauksena tilanne on tasaantumassa. Tuloslaskelmaennuste on negatiivinen myös suunnitelmakauden viimeisten vuosien osalta, koska arvioihin ei ole vielä sisällytetty edellä mainitun tasapainotusohjelman vaikutuksia. Kokonaisuuden valmistelu on vielä kesken ja vaatii erillisiä päätöksiä. Tasapainotusohjelman tavoitteena on kääntää käyttötalous ylijäämäiseksi vuodesta 2026 lukien. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin suunnitelmien määrätietoista toteuttamista.

Kaupunginhallitus vahvisti 5.6.2023 § 206 talousarvioraamin vuodelle 2024 ja valtuutti talouspalvelut laatimaan lautakunnille ja johtokunnille talousarvion valmisteluohjeet. Kaupunginjohtajan talousarvioesitys ylittää toimintakatteen osalta kaupunginhallituksen vahvistaman raamin 73 000 eurolla.

Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2024 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2024–2027 on liitteenä. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma käsitellään erikseen.
Kaupunginjohtajalle talousarvion johdosta annettavat valtuutukset talousarviolainojen nostamiseen, lainojen suojaamiseen ja investointiohjelman mukaisten osakesijoitusten hankintapäätöksiin sekä kaupunginhallitukselle annettava valtuutus konsernilainojen myöntämiseen käsitellään teknisesti erillisenä päätöspykälänä.

Hallintosäännön 44 §:n mukaan aluejohtokunnat antavat lausunnon kaupunkistrategian sekä talousarvion ja -suunnitelman valmistelusta sekä asioista, joiden ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus kunnan asukkaiden ja palvelun käyttäjien elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin. Aluejohtokuntien antamat lausunnot sekä vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja nuorisovaltuuston lausunnot on koostettu liitteeksi. Lisäksi liitteenä esitetään koko kaupungin riskirekisteri.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus käsittelee esityksen vuoden 2024 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2027 erillisen käsittelyjärjestyksen mukaisesti, sekä päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se

  1. hyväksyy liitteen mukaisena esityksen Mikkelin kaupungin vuoden 2024 talousarvioksi ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2024-2027
  2. hyväksyy talousarvion määrärahojen, tuloarvioiden sekä toiminnallisten tavoitteiden sitovuuden esitetyn mukaisesti.
     

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut tekemään talousarviokirjaan teknisiä muutoksia sekä merkitsee tiedoksi liitteenä olevan koko kaupunkiorganisaation riskirekisteridokumentin sekä talousarviosta annetut lausunnot.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus aloitti vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman 2024-2027 käsittelyn kaupunginjohtaja Janne Kinnusen aloituspuheenvuorolla. Sen jälkeen puheenvuoroja pitivät talousjohtaja Tiia Tamlander, hallintojohtaja Ari Liikanen, kaupunkiehitysjohtaja Jouni Riihelä, sivistysjohtaja Virpi Siekkinen ja henkilöstöjohtaja Petri Mattila.

Keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että

  • sivulle 25 kappale neljä lisätään teksti "Mikkelin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje (KH 21.6.2021) päivitetään tarvittaessa samassa yhteydessä kun päivitetään omistajapoliittiset linjaukset ja konserniohje."
  • sivulle 83 viimeiseksi kappaleeksi lisätään teksti "Miksein matkailuhankkeesta tuodaan kaupunginhallitukselle väliraportti toukokuussa 2024, jotta kesäkuussa mahdolliset toimenpiteet lentoaseman ylläpidosta voidaan ottaa huomioon vuodelle 2025 annettavassa talousarvioraamissa."
  • sivulle 85 lisätään osaamisen ja yrittäjyyden otsikon alle samanlainen kappale kuin sivulla 60 "edistetään alueen yrittäjyyttä, työllisyyttä, olemassa olevien työpaikkojen säilyttämistä sekä uusien työpaikkojen syntymistä alakehyksineen
  • sivulle 86 "Rantayleiskaavoituksen päivittäminen ja rakennusoikeuden määrääminen yhdenmukaisesti kaikilla alueilla 10 prosentiksi kiinteistön pinta-alasta." perään lisätään lause "Kyse on strategisesta tavoitteesta, joka otetaan huomioon, kun rantayleiskaavoja otetaan käsittelyyn."
  • Valtion kanssa toteutettavat yhteishankkeet, Karila, kaupungin osuus (s. 116), rivi ja suunnittelurahat poistetaan
  • Otavantien, Karilan katuyhteys (s. 116), rivi ja määrärahat poistetaan
  • Osakkeiden hankintaan lisätään määrärahoja 700.000 euroa, jolloin yhteismäärä on 1.000.000 euroa (s.119)

 


Lisäksi asiasta käydyn keskustelun aikana talousarvioon tehtiin seuraavat muutosesitykset:

  • Heli Kauppinen esitti Pekka Pöyryn kannattamana muutoksen tekstiin sivulla 68 ja tarvittaessa muualla: "Rouhialan koulu yhdistetään Päämajakouluun 1.8.2025 alkaen". Lisätään sivistyksen ja hyvinvoinnin raamiin Rouhialan koulun menojen vaatima summa.

    Äänestetään siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Heli Kauppisen muutosesitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Kirsi Olkkonen, Petri Pekonen, Jouko Kervinen, Jaana Strandman, Eero Aho, Pirkko Valtola, Jani Sensio) ja 4 ei ääntä (Pekka Pöyry, Jatta Juhola, Jarno Strengell, Heli Kauppinen).

    Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.
     
  • Kirsi Olkkonen esitti Petri Pekosen ja Pekka Pöyryn kannattamana, että yksityisteiden perusparannushankkeisiin (avustukset) varattua määrärahaa korotetaan 200 000 eurolla. 

    Äänestetään siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Kirsi Olkkosen muutosesitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Jouko Kervinen, Jaana Strandman, Pirkko Valtola, Jatta Juhola, Eero Aho, Jani Sensio, Heli Kauppinen) ja 4 ei ääntä (Kirsi Olkkonen, Petri Pekonen, Pekka Pöyry, Jarno Strengell).

    Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.
  • Kirsi Olkkonen esitti Petri Pekosen ja Petri Pekosen kannattamana, että palvelujen ostoihin lisätään 100 000 euroa, joka osoitetaan maaseudun kutsujoukkoliikenteeseen.

    Äänestetään siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Kirsi Olkkosen muutosesitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Jouko Kervinen, Pirkko Valtola, Jaana Strandman, Jatta Juhola, Heli Kauppinen, Eero Aho, Jani Sensio) ja 4 ei ääntä (Petri Pekonen, Kirsi Olkkonen, Pekka Pöyry, Jarno Strengell).

    Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.


Merkitään, että Pekka Pöyry jätti eriävän mielipiteen kaikkiin muutosesityksiin ja jotka ovat samansisältöiset kuin esitetyt muutosesitykset. 

Merkitään, että Heli Kauppinen ja Jatta Juhola jättivät eriävät mielipiteet, joka koski Rouhialan koulua ja joka on samansisältöinen kuin muutosesitys. 

Merkitään, että viestintä- ja markkinointipäällikkö Heidi Hänninen ilmoitti olevansa esteellinen (intressijäärvi, sukulaisuus) Rouhialan koulun lakkauttamiseen liittyen ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.  

Merkitään, että Petri Pekonen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana ja samalla kokouksesta poistui hänen varajäsenensä Katriina Noponen. 

Merkitään, että Jaana Strandman saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että pykälät 333-338 käsiteltiin samanaikaisesti.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 11.35-12.30.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto

1. hyväksyy liitteen mukaisena esityksen Mikkelin kaupungin vuoden 2024 talousarvioksi ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2024-2027

2. hyväksyy talousarvion määrärahojen, tuloarvioiden sekä toiminnallisten tavoitteiden sitovuuden esitetyn mukaisesti.

Päätös

Puheenjohtaja esitti talousarvion käsittelyjärjestyksen hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti. Käsittelyjärjestys hyväksyttiin.

Talousarvion käsittelyn aluksi kaupunginhallituksen 1. varapupuheenjohtaja, kaupunginjohtaja, valtuustoryhmien puheenjohtajat ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja käyttivät puheenvuorot talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksestä. Lisäksi sivistysjohtaja Virpi Siekkinen selosti Rouhilan koulun tilannetta kaupunginvaltuustolle. 

Asiasta käydyn keskustelun aikana

  • Valtuutettu Veli Liikanen esitti valtuutettujen Hannu Tullisen, Raine Lehkosen, Heli Kauppisen, Kati Häkkisen, Pekka Pöyryn ja Petri Pekosen kannattamana, että Rouhialan koulu yhdistetään Päämajakouluun 1.8.2025 alkaen (muutoksena tekstiin sivuilla 24 ja 68) ja sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen raamiin lisätään Rouhialan koulun menojen vaatima summa. Vuoden lisäajalla päivitettään Päämajakouluun suunnitellun investoinnin kustannus sekä käynnistetään tarkastelu kantakaupungin oppilaaksiottoalueiden rajoista.
     
  • Valtuutettu Anna Reponen esitti valtuutettu Pertti Karhusen kannattamana, että nyt esitetty talousarvio valmistellaan uudelleen ja se esitetään valtuustolle 11.12.2023 kokouksessa niin, että se sisältää kaikki suunnitellut tehostamistoimet.
     

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys asian palauttamisesta uuteen valmisteluun ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Anna Reposen esitystä asian palauttamisesta uuteen valmisteluun äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 44 jaa ääntä, 5 ei ääntä ja yksi oli poissa (Harri Haavikko).
Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa. Liite 4.
 

  • Valtuutettu Pertti Karhunen esitti valtuutettujen Juha Ropposen ja Jussi Marttisen kannattamana, että Rouhialan koulua ei lakkauteta toistaiseksi. Mahdolliset tästä syntyvät kulut katetaan budjettiraamin tasapainottamiseksi leikkaamalla kuluja kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarviosta. Näiltä osin muutetaan talousarvion 2024 tekstiä ja talousarviolukuja.
     
  • Valtuutettu Kirsi Olkkonen esitti valtuutettujen Petri Pekosen, Pekka Pöyryn, Jussi Marttisen, Tapani Korhosen, Paavo Barckin ja Marita Hokkasen kannattamana, että yksityisteiden perusparannushankkeisiin (avustukset) varattua määrärahaa korotetaan 200 000 eurolla.
     
  • Valtuutettu Jaakko Väänänen esitti valtuutettujen Petri Pekosen, Pekka Pöyryn, Jussi Marttisen ja Marita Hokkasen kannattamana, että talousarvioon lisätään 100 000 euroa kutsujoukkoliikenteen järjestämiseen.
     
  • Valtuutettu Veli Liikanen esitti valtuutettu Heli Kauppisen kannattamana, että sivulta 86 poistetaan teksti: "Rantayleiskaavoituksen päivittäminen ja rakennusoikeuden määrääminen yhdenmukaisesti kaikilla alueille 10 prosentiksi kiinteistön pinta-alasta. Kyse on strategisesta tavoitteesta, joka otetaan huomioon, kun rantayleiskaavoja otetaan käsittelyyn." Tästä tavoitteesta puuttuvat vaikutusarviot ja tarvittavat määrärahat.
     
  • Valtuutettu Jussi Marttinen esitti, että Hänninkentän huoltorakennus poistetaan investointilistalta.
     

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että on tehty 5 kannatettua muutosesitystä, joista kaupunginvaltuuston tulee äänestää.

  • Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ensin äänestetään valtuutettujen Veli Liikasen ja Pertti Karhusen esityksistä. Ne jotka kannattavat Veli Liikasen esitystä (Rouhialan koulu yhdistetään Päämajakouluun 1.8.2025 alkaen) äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Pertti Karhusen esitystä (Rouhialan koulua ei lakkauteta toistaiseksi) äänestävät ei ja sen jälkeen voittanut esitys asetetaan kaupunginhallituksen esitystä vastaan. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 42 jaa ääntä, 6 ei ääntä ja 2 tyhjää ääntä. Liite 5.

    Puheenjohtaja totesi, että Veli Liikasen esitys on voittanut ja se asetetaan kaupunginhallituksen esitystä vastaan siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Veli Liikasen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 14 jaa ääntä ja 36 ei ääntä.
    Puheenjohtaja totesi, että Veli Liikasen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Liite 6.

    Merkitään, että valtuutetut Pertti Karhunen, Juha Ropponen, Anna Reponen ja Jussi Marttinen jättivät asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin Pertti Karhusen esitys.
     
  • Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Jaakko Väänäsen esitystä (lisätään 100 000 euroa kutsujoukkoliikenteen järjestämiseen) äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 jaa ääntä ja 21 ei ääntä.
    Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Liite 7.
     
  • Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Kirsi Olkkosen esitystä (yksityisteiden perusparannushankkeisiin (avustukset) varattua määrärahaa korotetaan 200 000 eurolla) äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 25 jaa ääntä, 24 ei ääntä ja yksi tyhjä ääni.
    Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Liite 8.
     
  • Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Veli Liikasen esitystä (sivulta 86 poistettava teksti, rantayleiskaava) äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 41 jaa ääntä, 6 ei ääntä ja 3 tyhjää ääntä.
    Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Liite 9.
     
  • Puheenjohtaja totesi, ettei kukaan kannattanut valtuutettu Jussi Marttisen esitystä, joten se raukesi.
     

Muut kaupunginhallituksen esitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että pykälät 120-122 käsiteltiin samanaikaisesti. 

Merkitään, että valtuutettu Raine Lehkonen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 13.20 ja varavaltuutettu Enrique Tessieri klo 13.43.

Merkitään, että valtuutettu Suvi Kähkönen-Valtola poistui kokouksesta tämän pykälän käsitelyn aikana klo 13.30 ja saapui takaisin kokoukseen klo 16.00. Hänen tilallaan kokouksessa kyseisen ajan oli varavaltuutettu Paavo Puhakka.

Merkitään, että varavaltuutettu Harri Haavikko oli poissa kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.20-16.03.

Merkitään, että varavaltuutettu Mali Soininen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.19 ja tilalle kokoukseen saapui varavaltuutettu Paavo Puhakka. 

Merkitään, että valtuutettu Katriina Janhunen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.59 ja hänen tilalleen kokoukseen saapui varavaltuutettu Kerttu Hakala. 

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauot klo 14.56-15.20 ja 17.00-17.05.

Tiedoksi

Talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.