Kaupunkikehityslautakunta, kokous 23.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 80 Muut asiat

Päätös

Kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä kertoi, että hakemusta valmistellaan maakuntaliitolle liikenne- ja viestintäministeriön myöntämän puolen miljoonan euron määrähan saamiseksi. Määrärahaa ei voi käyttää investointeihin. On tärkeää varmistaa, että määrärahaa haetaan sellaiseen kohteeseen, johon se voidaan myöntää.

Elsi Pelkonen esitti toivomuksen, että Haukivuoren skeittipaikan turvallisuutta parannetaan. Alueella on mm. kyykäärmeitä.

Timo Petäjämäki toivoi, että Haukivuoren torikatos kunnostetaan.

Hannu Tullisen kysymyksen johdosta Jouni Riihelä kertoi, että Laajalammen päiväkodin luo kaavoitettuja omakotitontteja ei ole markkinoitu, koska kysyntää on vähän ja tonttien luovutuskuntoon saaminen edellyttäisi kunnallisteknisiä töitä, joihin on hyvin rajallisesti määrärahoja.

Jaakko Väänänen kritisoi rakennusvalvonnan ja lupa- ja valvontajaoston kielteisiä lupapäätöksiä ja niiden perusteluja. Puheenjohtaja totesi, että lupa-asiat kuuluvat lupa- ja valvontajaoston toimivaltaan eikä lautakunta voi ottaa kantaa niihin kuin yleisellä tasolla. Uuden rakennusjärjestyksen valmistelu on aloitettu ohjausryhmän kokouksella ja tarkoitus on saada rakennusjärjestys hyväksyttyä valtuustossa niin, että se tulee voimaan samanaikaisesti uuden rakentamislain kanssa 1.1.2025.

Pertti Karhunen kertoi, että Kaituentien ja Pannutien välisessä puistometsässä on tuulenkaatoja ja muuten kuolevia puita, jotka pltäisi turvallisuussyistä raivata pois. Alueelle suunniteltua uutta kevyen liikenteen reittiä hän piti tarpeettomana kustannuksena, koska olemassa olevat reitit ovat jo riittävät.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.