Kaupunginhallitus, kokous 15.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 174 Hakemus väliaikaisesta rahoituksesta – Otava-Seura ry

MliDno-2023-2102

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
  • Susanna Turunen, controller, susanna.turunen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunginvaltuusto on 23.1.2023 § 11 tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan väliaikaista hankerahoitusta voidaan myöntää yhdistyksille sekä muille yksityisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille Leader-hankkeisiin yhteensä enintään 250 000,00 euroa. Väliaikaista rahoitusta on haettava kaupunginhallitukselta kirjallisesti ja rahoitushakemuksen liitteeksi on toimitettava ELY-keskuksen rahoituspäätös. Kaupunginvaltuusto on oikeuttanut kaupunginhallituksen päättämään väliaikaisen rahoituksen myöntämisestä Leader-hankkeisiin. Väliaikainen Leader-rahoitus on saajalleen korotonta, ja siitä laaditaan kaupungin ja yhdistyksen välinen kirjallinen sopimus. Tällä hetkellä 250 000,00 euron enimmäismäärästä kaupunginhallitus on myöntänyt väliaikaista lainaa Leader-hankeisiin yhteensä 57 000,00 euroa. 

Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt Otava-Seura ry:lle rahoituksen AIKU – aineeton kulttuuriperintö -teemahankkeen (hankenumero 191109) alahankkeelle Röppään mamsellimyllyn pärekaton kunnostamiseksi. Otava-Seura ry on Otavan taajamassa toimiva yhdistys, jonka tarkoituksena on kylän kokonaisvaltainen kehittäminen. Kulttuurihistoriallisesti arvokas Röppään mamsellituulimylly on ollut Otavan kylän maamerkkinä jo yli 175 vuotta. Nyt 1800-luvulla rakennetun myllyn pärekatto on päässyt rapistumaan ja se tulee pikimmiten korjata suurempien vaurioiden välttämiseksi.

Otava-Seura ry:n Röppään mamsellimyllyn katon kunnostukseen myönnetty julkinen hankerahoitus on yhteensä 7 324,50 euroa (ELY-keskuksen osuus + Leader-ryhmän osuus). Hankkeen toteutusaika on 11.2.2022 – 31.3.2024.

Otava-Seura ry anoo Mikkelin kaupungilta väliaikaista hankerahoitusta kaupunginvaltuuston 23.1.2023 § 11 päätöksen mukaisesti 9 766,00 euroa. Haettu summa sisältää myös yksityisen rahoituksen osuuden 2 441,50 euroa. Kaupunki voi myöntää väliaikaista rahoitusta vain julkisen hankerahoituksen verran, joka tässä tapauksessa on 7 324,50 euroa. Väliaikainen hankerahoitus maksetaan takaisin Mikkelin kaupungille hankkeen päättymisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.8.2024.  

Oheismateriaalina on Otava-Seura ry:n lainahakemus liitteineen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää Otava-Seura ry:lle väliaikaisen hankerahoituksen 7 324,50 euroa. Rahoitus myönnetään korottomana ja vakuudettomana, ja se on maksettava takaisin hankkeen päätyttyä, kuitenkin 31.8.2024 mennessä. Päätöksen jälkeen voimassaolevia kaupungin myöntämiä väliaikaisia lainoja julkishyödyllisten yhdistysten Leader-hankkeisiin on yhteensä 64 324,50 euroa.  

Kaupunginhallitus oikeuttaa talouspalvelut valmistelemaan väliaikaiseen rahoitukseen liittyvän sopimuksen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola ja Pirkko Valtola poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana. 

Tiedoksi

Otava-Seura ry., talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.