Kaupunginhallitus, kokous 15.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 167 Kaupunginhallituksen vaali 2023-2025

MliDno-2021-2451

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntalain 30 §:n 1 momentissa säädetään,​ että kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta.

Kuntalain 73 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen seuraavaa:

Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen."

Kaupungin hallintosäännön 8 §:ssä kaupunginhallituksen kokoonpanosta ja toimikaudesta todetaan seuraavaa:

"Kaupunginhallituksessa 11 jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja 2 varapuheenjohtajaa. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen toimikausi on kaksi vuotta." 

Kaupunginhallituksen kokoonpano on kaupunginvaltuuston päätöksen 14.11.2022 §:n 141 mukaisesti seuraava:

Varsinaiset jäsenet:

  1. Pirjo Siiskonen,​ valtiotieteen tohtori,​ PJ
  2. Pekka Pöyry,​ opettaja,​ yrittäjä
  3. Petri Pekonen,​ maanviljelijä
  4. Soile Kuitunen,​ toimitusjohtaja
  5. Jarno Strengell,​ virastomestari,​ pääluottamusmies, 1. VPJ
  6. Jani Sensio,​ yrittäjä,​ 2. VPJ
  7. Tanja Hartonen,​ sairaanhoitaja
  8. Heli Kauppinen,​ viestintäsuunnittelija
  9. Eero Aho,​ palomestari
  10. Armi Salo-​Oksa,​ yrittäjä,​ toimitusjohtaja
  11. Pirkko Valtola,​ lääkäri


Henkilökohtaiset varajäsenet:

  1. Kirsi Olkkonen,​ agrologi
  2. Antti Pakarinen,​ ohjelmistokehittäjä,​ DI
  3. Katriina Noponen,​ sosiaalityöntekijä,​ maaseutuyrittäjä
  4. Jenni Tissari,​ yksikönjohtaja,​ sairaanhoitaja Yamk
  5. Petri Tikkanen,​ työsuojeluasiantuntija
  6. Tomi Sikanen,​ yrittäjä
  7. Jaana Strandman,​ kasvatustieteen maisteri,​ erityisopettaja,​ yrittäjä
  8. Nina Jussi-​Pekka,​ päiväkodin johtaja
  9. Juha Ropponen,​ kehitysjohtaja,​ eläkkeellä
  10. Jouko Kervinen,​ varatuomari
  11. Mali Soininen,​ yksikönjohtaja,​ eläkkeellä

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että se valitsee kaupunginhallitukseen ajaksi 1.6.2023-​31.5.2025 yksitoista (11) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä määrää kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä 1. varapuheenjohtajan ja 2. varapuheenjohtajan.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.