Kaupunginvaltuusto, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 154 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kuvaus

Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty valtuutetuille ja julkaistu kaupungin yleisessä tietoverkossa 7.12.2022.

Lisäksi kokouskutsu on julkaistu Mikkelin Kaupunkilehdessä 7.12.2022.

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että kokouskutsu on julkaistu Mikkelin kaupungin verkkosivuilla 7.12.2022 ja Mikkelin kaupunkilehdessä 7.12.2022.

Suoritetussa nimenhuudossa todettiin, että valtuutetut Olli Marjalaakso, Veli Liikanen, Risto Rouhiainen, Tanja Hartonen, Laura Hämäläinen, Petri Tikkanen, Suvi Kähkönen-Valtola, Olli Miettinen ja Anu Kokkonen olivat ilmoittaneet esteestä osallistua valtuuston kokoukseen ja heidän varajäsenikseen oli kutsuttu Juha Vuori, Kerttu Hakala, Anne Hujala, Mervi Eskelinen, Matti Kekkonen, Jaana Vartiainen, Mali Soininen, Jarmo Tuunanen ja Päivi Ylönen. Lisäksi valtuutettu Armi Salo-Oksa oli ilmoittanut saapuvansa myöhässä kokoukseen.

Todennettiin, että nimenhuudossa oli paikalla 41 varsinaista valtuutettua, 9 varavaltuutettua ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja.

Koska kokouskutsu on julkaistu kuntalain edellyttämällä tavalla kaupungin verkkosivuilla ja valtuuston edellyttämällä tavalla valituissa ilmoituslehdissä sekä lähetetty vähintään neljä päivää aikaisemmin valtuutetuille, puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.