Lupa- ja valvontajaosto, kokous 8.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Oikaisuvaatimus poikkeamispäätöksestä kiinteistö 491-404-1-224, Ajosaarentie 11

MliDno-2022-4579

Valmistelija

  • Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin lupa- ja valvontajaostolle on tehty oikaisuvaatimus kaavoitusinsinöörin päätöksestä § 29/18.10.2022, jolla on myönnetty MRL 171 §:n mukaisesti poikkeaminen Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen vaatimasta keskivedenpinnan mukaisesta rantaetäisyydestä asuinrakennuksen rakentamiseen 3000 m² määräalalle tilasta Timolanniemi 491-404-1-224. Rakennuspaikka sijaitsee Ukonveden Kyyhkylänselän rannassa Ajosaaren eteläpäässä noin 6 kilometriä Mikkelin keskustasta etelään. Rakennuspaikka on määräalan pohjoisrajan läheisyydessä sijaitsevaa korkeampaa aluetta lukuun ottamatta maastoltaan hyvin alavaa.

Oikaisuvaatimuksen on tehnyt naapuritilan Tarvaala 491-404-1-189 omistaja, jolla on muutoksenhakuoikeus päätöksestä. Oikaisuvaatimus on liitteenä. Oikaisuvaatimus on tehty säädetyn määräajan kuluessa.

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että hakijoille ei tule myöntää lupaa. Perusteluna on, että rakentaminen sekä suunniteltuun paikkaan että oikaisuvaatimuksen tekijän ehdottamaan paikkaan määräalan itäreunaan aiheuttaa perustamiskustannuksia maastosta johtuen. Piha-aluetta olisi joka tapauksessa korotettava, koska maanpinta rakennuspaikalla on kaksi metriä suunniteltua pihan korkeutta alempana. Rakentamisen etäisyys rannasta tulisi olla 40 metriä ja nyt suunniteltu etäisyys on vain 19 metriä. Oikaisuvaatimuksen tekijä ihmettelee, miksi suositaan rakentamista lähemmäs rantaa. Hakijan perusteluiden mukaan suojapuustoa jätetään, mutta oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan on jätetty vain viisi koivua. Suunniteltu rakennus huonontaa näkymää tilalta Tarvaala etelään päin ja romahduttaa oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan hänen tilansa arvon.

Poikkeamisluvan hakijat antoivat oikaisuvaatimukseen vastineen. Vastineessa todetaan, että rakennuksen siirtäminen itään aiheuttaisi kohtuuttomat perustamiskustannukset, koska perustamista ei voi tehdä nykyiselle maanpinnalle humuksen päälle. Humusta pitäisi poistaa arviolta metrin paksuudelta, joten lisätäyttöä tulisi kaikkiaan kolme metriä. Maastokäynnillä yhdessä Mikkelin kaupungin rakennustarkastajan kanssa 17.6.2022 todettiin suunniteltu paikka parhaiten rakentamiseen soveltuvaksi. Jos rakennus siirtyisi itään, siirtyisi se samalla myös etelään. Rakennuksen eteen tarvittaisiin ajoneuvoille myös kääntymismahdollisuus. Rantapuustosta on mainittu jo poikkeamisluvan päätöksessä. Vastineen mukaan muut perustelut ovat tilan Tarvaala omistajan mielipiteitä, eivätkä perustu maankäyttö- ja rakennuslakiin eivätkä Mikkelin kaupungin rakennusjärjestykseen. Tilan Tarvaala omistaja on ollut tietoinen, että alueella on voimassa yleiskaava Saimaan rantaosayleiskaavan muutos, Ajosaari (hyv. 26.4.2021). Tähän perustuen alueelle on mahdollista rakentaa asuinrakennuksia pysyvää asumiseen. Näihin perusteluihin viitaten hakijat pyytävät oikaisuvaatimuksen hylkäämistä.

Alueella on voimassa 26.4.2021 hyväksytty Saimaan rantaosayleiskaavan muutos, Ajosaari. Rakennuspaikka sijaitsee yleiskaavan Asuntoalueella (A). Kaavamääräyksen mukaan rakennuspaikkojen koosta ja rantaviivan pituudesta sekä maastoon sopivuudesta ja rakennusten etäisyydestä rantaviivasta on säädökset kunnan rakennusjärjestyksessä. Rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus on 300 k-m². Yleiskaavassa ei ole määritelty rakennusalaa, jolle rakentaminen tulisi sijoittaa.

Alueelta kumottiin (KV, 17.5.2021) Kyyhkylän ranta-asemakaava ja samaan aikaan Ajosaareen tehtiin rantaosayleiskaavan muutos, jolla lomarakennusalueet muutettiin asuntoalueiksi ja yksi rakennuspaikka siirrettiin Ajosaaren eteläosaan oikaisuvaatimuksen kohteena olevaan paikkaan. Naapureilta ei saatu mielipiteitä tai muistutuksia kumpaankaan kaavahankkeeseen.

Hakijoiden tarkoituksena on rakentaa 146 k-m² yksikerroksinen asuinrakennus määräalan pohjoisosaan 5 metriä tilan 491- 404-1-189 rajasta ja lähimmillään 19 metrin päähän rannasta. Mikkelin v.2017 rakennusjärjestyksen mukaan asemakaavan ulkopuolisilla alueilla rakennukset ja rakennelmat on sijoitettava vähintään 10 metrin etäisyydelle naapurin rakennuksista ja vähintään 5 metrin etäisyydelle rakennuspaikan rajoista. Hanke poikkeaa rakennusjärjestyksen määräyksestä, jonka mukaan yli 120 m² ja enintään 200 m² asuinrakennuksen vähimmäisetäisyys keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta on 40 metriä.

Etelä-Savon maakuntakaavassa ei ole rakennuspaikkaa koskevia merkintöjä.

Hakija perusteli poikkeamishakemusta tontin muodolla ja korkeusasemalla, vain yhdellä mahdollisella paikalla rakentamiseen suositellun perustamiskorkeuden saavuttamiseksi, itärajalle siirtämisen maaperätäytön suurilla kustannuksilla, rannan suojapuuston säilyttämisellä ja Merkkisaaren toimimisella näköesteenä.

Naapureita oli hankkeen johdosta kuultu. Oikaisuvaatimuksen jättänyt tilan Tarvaala 491-404-1-189 omistaja vastusti poikkeamisen myöntämistä myös kuulemisvaiheessa. Perusteluina olivat näkyvyyden estyminen tilalta Tarvaala etelään, sijoittamalla rakennus määräalan itäreunaan rantaetäisyyttä tulisi 40 metriä ja rantapuustoa ei ollut jätetty. Hakemuksen perusteluja naapuri piti heppoisina ja esitti, että Mikkelin kaupungin rakennusvalvonta ei myönnä haettua poikkeuslupaa asuinrakennuksen sijoituspaikaksi, vaan katsoo soveliaammaksi ja vähemmän haittaa tuottavaksi rakennuspaikan määräalan itäreunan suuntaisena, jolloin se sijaitsee normaalin lupakäytännön mukaisella paikalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

MRL 171 §:n mukaan poikkeaminen ei saa
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Yleiskaava sallii kyseisen kokoisen asuinrakennuksen rakentamisen. Polveilevan rantaviivan takia rakennuspaikalle ei ole kuitenkaan mahdollista sijoittaa asuinrakennusta rakennusjärjestyksen mukaiselle etäisyydelle rannasta ja niin, että rakennus sijoittuisi myös maankäyttö- ja rakennusasetuksen 57.3 §:n mukaisesti vähintään 5 metrin etäisyydelle rakennuspaikan rajasta. Alin rakennusjärjestyksen mukainen suositeltava rakentamiskorkeus on Saimaan Ukonveden ja Paljaveden rannalla +78,05 m. Tämä saavutaan parhaiten määräalan pohjoisosassa tilan Tarvaala rajan läheisyydessä, jossa maanpinnan korkeus on +78,90 m. Topografiakartasta on nähtävissä, miten maanpinta laskee tontin itärajaa kohti. Maantäyttöä jouduttaisiin tekemään ja rajan läheisyydessä maanpintaa ei voi korottaa. Muu osa rakennuspaikasta on hyvin alavaa (+77,00 m) ja rakentaminen sinne aiheuttaisi rakennuspaikan merkittävää lisätäyttöä alimman suositeltavan rakentamiskorkeuden saavuttamiseksi. Asuinrakennuksen lattiakoroksi on suunniteltu +79,60 m.

Tilalla Tarvaala on rakennusrekisterin mukaan vain yksi rakennus eli sauna, joka sijaitsee noin 35 metrin etäisyydellä tilan etelärajasta ja noin 20 metrin etäisyydellä rannasta. Tilalla on länteen avautuvaa rantaviivaa noin 50 metriä. Tilasta Timolanniemi 491- 404-1-224 erotettavalle määräalalle suunnitellun rakennuksen lähin nurkka sijoittuisi noin 42 metrin etäisyydelle saunarakennuksesta. Mikäli Tarvaalan tilalle rakennettaisiin uusi lomarakennus, se sijoittuisi saunasta kaakkoon, eikä peittäisi näköalaa saunalta etelään. Päärakennuksen päänäkymä olisi omaan rantaan länteen, eikä poikkeamispäätöksen mukainen rakentaminen ole sen esteenä. Tarvaalan uuden enintään 120 k-m² päärakennuksen vaadittu Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen mukainen rantaetäisyys vähintään 30 metriä täyttyisi karttatarkastelun perusteella n. 10 metriä lähempänä rantaa kuin nyt esitetty Timolanniemen rakennuksen länsipääty. Suurempi päärakennus sijoittuisi suoraan Timolanniemen päärakennuksen pohjoispuolelle 40 metriä rannasta. Poikkeamispäätöksen ehtona oli, että suojapuustoa tulee säilyttää rakennuksen ja rannan välissä ja tarvittaessa tulee istuttaa uutta puustoa. Mikäli suojapuustoa on poistettu tämän ehdon vastaisesti, vaaditaan rakennusluvan yhteydessä korvaavien puiden istuttamista.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaista, mikä antaisi aihetta muuttaa kaavoitusinsinöörin tekemää päätöstä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Valjakka, johtava rakennustarkastaja, Sari.Valjakka@mikkeli.fi

Lupa- ja valvontajaosto päättää edellä esitetyn perusteella hylätä oikaisuvaatimuksen kaavoitusinsinöörin päätöksestä § 29/18.10.2022, jolla on myönnetty MRL 171 §:n mukaisesti poikkeaminen Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen keskivedenpinnan mukaisesta rantaetäisyydestä asuinrakennuksen rakentamiseen 3000 m² määräalalle tilasta Timolanniemi 491-404-1-224.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Arto Sipilä ilmoitti olevansa esteellinen (toimeksiantosuhdejääviys) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä, hakija

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 193 §:n perusteella hakea muutosta:

  • viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija,
  • sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa,
  • se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa,
  • se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa,
  • kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa,
  • toimialueellaan sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen, sekä
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.


Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen antamisesta. Päätöksen antopäivä on kirjattu kohtaan tiedoksianto asianosaiselle.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Päätös on annettu maankäyttö ja rakennuslain (132/1999) 198 §:n mukaisesti julkipanon jälkeen, jolloin sen katsotaan tulleen asianomaisten tietoon.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Hallintovalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.