Kaupunginvaltuusto, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 116 Kaupunginjohtajan virkavaali

MliDno-2022-2120

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginjohtajan virka julistettiin haettavaksi kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti. Hakuaika päättyi 10.6.2022 klo 15.00. Määräaikaan mennessä tuli 13 hakemusta.

Hakuilmoituksessa kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja johtamiskokemus. Lisäksi tehtävän menestyksellisen hoitamiseen edellytetään elinkeinoelämän tuntemusta, talousosaamista, ratkaisuhakuisuutta, kehittämisotetta, muutoksen johtamiskykyä ja vahvoja sosiaalisia taitoja.

Hakuilmoituksessa mainitun määräajan kuluessa virkaa hakivat Jorma Pietiläinen, Ville Markkanen, Vesa Ellonen, Markku Vehkaoja, Minna Ikäheimonen, Mikael Laakso, Vesa Sirkiä, Peter Marks, Otto Räsänen, Erkki Anttila, Ari Vihertuuli, Jaakko Vääräniemi ja Timo Nousiainen. Koska Mikael Laaksolta, Ville Markkaselta, Otto Räsäseltä, Vesa Sirkiältä ja Ari Vihertuulelta puuttuu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, he eivät täytä viran kelpoisuusvaatimuksia.

Kaupunginhallitus on nimennyt kaupunginjohtajan viran täyttämiseksi valmisteluryhmän. Valmisteluryhmä on käsitellyt saapuneet hakemukset ja toimitetut selvitykset ja muodostanut näkemyksensä haastatteluun kutsuttavista henkilöistä. Haastatteluryhmän puheenjohtaja Pirjo Siiskonen esittelee haastatteluryhmän näkemyksen kokouksessa.

Hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Ottaen huomioon käsiteltävänä olevan asian luonne, asia tulisi käsitellä kaupunginhallituksen puheenjohtajan esittelystä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pirjo Siiskonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, siiskonen.pirjo@gmail.com
Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää haastatteluun kutsuttavista henkilöistä, jotka täyttävät viran kelpoisuusvaatimuksen ja parhaiten viran hakuilmoituksessa mainitut muut edellytykset. Lisäksi kaupunginhallitus nimeää jäsenet haastatteluryhmään.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Eero Aho esitti, että viran hakuaikaa jatketaan kuukaudella. Koska kukaan ei kannattanut Eero Ahon esitystä, se raukesi.

Kaupunginhallitus päätti kutsua haastatteluun FCG:n johtavan asiantuntijan Timo Nousiaisen sekä suostumuksen antaneet Lappajärven kunnanjohtajan Sami Alasaran, Etelä-Savon koulutus Oy:n toimitusjohtajan Arja Flinkmanin ja Hausjärven kunnanjohtajan Pekka Määttäsen. 

Haastatteluryhmään nimettiin Pirjo Siiskonen, Satu Taavitsainen, Raimo Heinänen, Pirkko Valtola, Nina Jussi-Pekka ja hallintojohtaja Ari Liikanen. Lisäksi kaupunginhallitus valtuutti haastatteluryhmän päättämään soveltuvuusarvioinneista.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginjohtajan virkavaalin haastatteluryhmä on haastatellut 30.6.2022 kaupunginhallituksen haastatteluun kutsumat hakijat. Lisäksi haastatteluryhmä on haastatellut 11.8.2022 suostumuksen antaneen Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska.

Hallintojohtaja Ari Liikanen on haastatteluryhmän linjauksen mukaisesti tehnyt viranhaltijapäätöksen (21.7.2022 § 8) suorahakupalvelun hankinnasta kaupunginjohtajan rekrytointiin liittyen.

Haastatteluryhmän puheenjohtaja Pirjo Siiskonen esittelee haastatteluryhmän näkemyksen kokouksessa.

Hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Ottaen huomioon käsiteltävänä olevan asian luonne, asia tulisi käsitellä kaupunginhalliutksen puheenjohtajan esittelystä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pirjo Siiskonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, siiskonen.pirjo@gmail.com

Esitys annetaan kokouksessa. 

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Armi Salo-Oksa esitti,​ että viran hakuaikaa jatketaan. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi. 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen esitti, että kaupunginhallitus kutsuu vielä haastatteluun suostumuksen antaneen Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnusen, joka täyttää viran kelpoisuusvaatimuksen ja viran hakuilmoituksessa mainitut muut edellytykset. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. 

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginjohtajan virka on ollut haettavana ajalla 12.5. – 10.6.2022.

Hakuilmoitus on julkaistu Kuntalehden verkkojulkaisussa, Länsi-Savossa, Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomien ja Ilta-Lehden verkkojulkaisuissa, mol.fi-sivustolla, kuntarekry.fi-sivustolla, Oikotie-verkkojulkaisussa, kaupungin www-sivuilla sekä kaupungin some-kanavissa.

Hakuilmoituksessa kaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja johtamiskokemus. Lisäksi tehtävän menestyksellisen hoitamiseen edellytetään elinkeinoelämän tuntemusta, talousosaamista, ratkaisuhakuisuutta, kehittämisotetta, muutoksen johtamiskykyä ja vahvoja sosiaalisia taitoja.

Lain kunnallisesta viranhaltijasta 2 luvun 5 §:ssä säädetään seuraavaa: Sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. Kunnanjohtajan virkaan ja valtuuston päätöksen mukaisesti muuhunkin virkasuhteeseen voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut sitä ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys.

Hakuilmoituksessa mainitun määräajan kuluessa virkaa hakivat Jorma Pietiläinen, Ville Markkanen, Vesa Ellonen, Markku Vehkaoja, Minna Ikäheimonen, Mikael Laakso, Vesa Sirkiä, Peter Marks, Otto Räsänen, Erkki Anttila, Ari Vihertuuli, Jaakko Vääräniemi ja Timo Nousiainen. Koska Mikael Laaksolta, Ville Markkaselta, Otto Räsäseltä, Vesa Sirkiältä ja Ari Vihertuulelta puuttuu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, he eivät täytä viran kelpoisuusvaatimuksia.

Lisäksi suostumuksensa kaupunginjohtajan virkaan ovat antaneet Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara, Etelä-Savon koulutus Oy:n toimitusjohtaja Arja Flinkman, Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen, Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska ja Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnunen.

Kaupunginhallitus on nimennyt kaupunginjohtajan viran täyttämiseksi valmisteluryhmän. Valmisteluryhmä on käsitellyt saapuneet hakemukset ja toimitetut selvitykset ja muodostanut näkemyksensä haastatteluun kutsuttavista henkilöistä.

Lisäksi kaupunginhallitus on nimennyt erillisen haastatteluryhmän, joka on haastatellut 30.6.2022, 11.8.2022 ja 18.8.2022 kaupunginhallituksen haastatteluun kutsumat hakijat.

Etelä-Savon koulutus Oy:n toimitusjohtaja Arja Flinkman perui suostumuksen 16.8.2022.

Kaupunginjohtajan viran soveltuvuusarviointien yhteenvedot esitellään rekrytointikonsultin toimesta 14.9.2022 pidettävässä suljetussa seminaarissa kaupunginvaltuuston jäsenille. Samassa yhteydessä pidetään kaikille avoin valtuuston haastattelutilaisuus kaupunginhallituksen nimeämille henkilöille.

Kaupunginhallituksen kokouksessa on nähtävillä hakijoiden sekä suostumuksen antaneiden hakemusasiakirjat.

Hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää,​ että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Ottaen huomioon käsiteltävänä olevan asian luonne,​ asia tulisi käsitellä kaupunginhalliutksen puheenjohtajan esittelystä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pirjo Siiskonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, siiskonen.pirjo@gmail.com

Kaupunginhallitus päättää kutsua kaupunginvaltuuston keskiviikkona 14.9.2022 pidettävään haastatteluun FCG:n johtava asiantuntija Timo Nousiaisen, Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoskan ja Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnusen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Timo Halonen, vt. talousjohtaja Tiia Tamlander, sivistysjohtaja Virpi Siekkinen ja viestintäpäällikkö Heidi Hänninen poistuivat kokouksesta ennen tämän pykälän käsittelyä.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuuston iltakoulussa 14.9.2022 on haastateltu FCG:n johtava asiantuntija Timo Nousiainen, Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska ja Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnunen. Ennen haastatteluja kaupunginjohtajan viran soveltuvuusarviointien yhteenvedot esiteltiin rekrytointikonsultin toimesta suljetussa iltakoulussa kaupunginvaltuuston jäsenille.

Kuntalain 41 §:n mukaisesti valtuusto toimittaa kaupunginjohtajan vaalin. Jos vaalissa ei kukaan ehdokkaista ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Jälkimmäisessä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi. Vaali toimitetaan hallintosäännön 12 luvun mukaisesti.

Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Kaupunginhallituksessa voidaan päättää kaupunginjohtajan palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista, mutta jos sopimukseen sisältyy määräyksiä erokorvauksesta, sopimus tulee hyväksyä valtuustossa. Hallintosäännön 4 §:n mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja vastaa kaupunginjohtajan johtajasopimuksen valmistelusta.

Virkavaali on ehdollinen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 2 luvun 7 §:n mukaan. Virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen virkavaalin vahvistamista. Kaupunginjohtajan virkavaalin vahvistaa kaupunginhallitus.

Kaupunginhallituksen kokouksessa on nähtävillä hakijoiden sekä suostumuksen antaneiden hakemusasiakirjat.

Hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää,​​ että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Ottaen huomioon käsiteltävänä olevan asian luonne,​​ asia tulisi käsitellä kaupunginhalliutksen puheenjohtajan esittelystä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pirjo Siiskonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, siiskonen.pirjo@gmail.com

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää

  • suorittaa virkavaalin toistaiseksi voimassa olevaa kaupunginjohtajan virkaan virkaa hakeneiden ja virkaan suostumuksen antaneiden ehdokkaiden joukosta
  • suorittaa virkavaalin ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ja rikosrekisteriotteen
  • täyttää viran kuuden kuukauden koeajalla ja
  • todeta, että kaupunginjohtajalle laaditaan johtajasopimus, jonka hyväksymisestä valtuusto päättää.
     

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Timo Halonen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. 

Kuvaus

Hakijayhteenveto sekä hakijoiden ja suostumuksen antajien ansiovertailu ovat kokouksen oheismateriaalina. Ne ovat salassa pidettäviä, koska ne sisältävät tietoja henkilöiden yksityisyyden suojan piiriin kuuluvista asioista (laki viranomaistoiminnan julkisuudesta 24.1 §:n 32 kohta).

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää

  • suorittaa virkavaalin toistaiseksi voimassa olevaa kaupunginjohtajan virkaan virkaa hakeneiden ja virkaan suostumuksen antaneiden ehdokkaiden joukosta
  • suorittaa virkavaalin ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ja rikosrekisteriotteen
  • täyttää viran kuuden kuukauden koeajalla ja
  • todeta, että kaupunginjohtajalle laaditaan johtajasopimus, jonka hyväksymisestä valtuusto päättää.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana valtuutettu Armi Salo-Oksa esitti valittavaksi kaupunginjohtajan virkaan Janne Kinnusen. Valtuutettu Kirsi Olkkonen esitti virkaan valittavaksi Janne Kinnusen. Valtuutettu Sami Järvinen esitti virkaan valittavaksi Timo Nousiaisen. Valtuutettu Raimo Heinänen esitti virkaan valittavaksi Timo Nousiaisen. Valtuutettu Jatta Juhola esitti virkaan valittavaksi Janne Kinnusen. Valtuutettu Katriina Janhunen esitti virkaan valittavaksi Mervi Simoskan.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto on puheenjohtajan esityksestä päättänyt toimittaa kaupunginjohtajan virkavaalin suljetulla lippuäänestyksellä.

Lisäksi puheenjohtaja totesi, että virkavaali toimitetaan enemmistövaalina, jossa tulee valituksi se, joka saa eniten ääniä. Kuitenkin niin, että mikäli kaupunginjohtajan virkavaalissa kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi virkavaali kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Tasalukutuloksessa asia ratkaistaan arvalla. Puheenjohtaja totesi, että ääniä voidaan antaa jokaiselle virkavaalissa kysymykseen tulevalle ehdokkaalle.

Puheenjohtaja kutsui äänten laskijoiksi ja vaalitoimitsijoiksi pöytäkirjan tarkastajiksi valitut valtuutetut Jenni Oksasen ja Katriina Noposen.

Äänestyksen jälkeen kokous keskeytettiin äänten laskemisen ajaksi klo 17.36-17.43.

Ääntenlaskennan jälkeen puheenjohtaja totesi, että virkavaalin ensimmäisellä kierroksella annettiin 51 hyväksyttyä ääntä ja ne jakautuivat seuraavasti: Janne Kinnunen 41 ääntä, Timo Nousiainen 6 ääntä ja Mervi Simoska 4 ääntä.

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto on valinnut kaupunginjohtajan virkaan Janne Kinnusen.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti että, virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu esittää hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja rikosrekisteriotteen ja päätti täyttää viran kuuden kuukauden koeajalla. Edelleen kaupunginvaltuusto totesi, että kaupunginjohtajalle laaditaan johtajasopimus, jonka hyväksymisestä valtuusto päättää.

Merkitään, että puheenjohtaja toivotti koko valtuuston puolesta Janne Kinnusen tervetulleeksi Mikkeliin ja kiitti kaikkia hakuprosessiin osallistuneita.

Tiedoksi

Virkaa hakeneet, Meidän IT ja talous Oy/palkanlaskenta

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.