Haukivuoren aluejohtokunta, kokous 4.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Kapeaseläntien leventäminen toivotun kevyenliikenteen väylän kohdalle

MliDno-2018-2489

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Silva Suomala, verkko-ohjaaja, silva.suomala@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Aluejohtokunnalle on tullut aloite jalkakäytävän jatkamisesta Kapeaseläntie-Rajakatu välille:

”Toivomme, että aluejohtokunta ryhtyy toimenpiteisiin Kapeaseläntiellä sijaitsevan jalkakäytävän jatkamisesta Rajakadulle saakka. Tällä hetkellä jalkakäytävä loppuu kesken ja jalankulkijat sekä pyöräilijät joutuvat kulkemaan Kapeaseläntien reunaa. Jalkakäytävä loppuu kaiken lisäksi mutkan kohdalla ja liikennesääntöjen mukaan jalankulkijan on siinä kohdassa vaihdettava puolta tien toiseen reunaan. Mutkan takaa ajavat autot eivät välttämättä ehdi reagoida tietä ylittävään jalankulkijaan. Tiellä on sillä kohtaa 40km/h nopeusrajoitus, jota harva noudattaa. Useat ajavat huomattavaa ylinopeutta ja usein on nähty vielä puhelin kädessä, joka on aiheuttanut vaaratilanteita.

Kapeaselän lenkki on hyvin yleinen lenkkeilyreitti Haukivuorella ja lenkkeilijöitä on paljon päivittäin. Tien reunaa joutuvat kulkemaan myös koululaiset ja reuna on kovin turvaton pienelle kulkijalle kuten myös aikuiselle. Kyseessä on vain n. 200 metrin matka, mutta sekin on liikaa autojen seassa.

Jos jalkakäytävä jatkuisi Rajakadun risteykseen asti, voisivat lenkkeilijät ja koululaiset kulkea Rajakadun/Harjuseläntien kautta, jossa autoliikennettä ei juurikaan ole ja kulkureitti olisi paljon turvallisempi.”

Liitteenä jalkakäytävää käyttävien allekirjoittama aloite.

Päätösehdotus

Esittelijä

Leo Laukkanen

Aluejohtokunta puoltaa tehtyä aloitetta ja esittää, että Mikkelin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta sekä Etelä-Savon ja Pohjois-Savon ELY -keskukset ryhtyvät toimenpiteisiin, jotta kevyenliikenteenväylä jatkuisi Rajatien risteykseen saakka.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

ELY ja kaupunki eivät ole vastanneet alueen asukkaiden esittämään ja aluejohtokunnan tekemään aloitteeseen, pöytäkirja 13.12.2018 § 89, josta ote on lähetetty ko. tahoille. Siksi alueiden asukkaat esittävät nyt itse suoran aloitteen Pohjois-Savon Elylle ja Mikkelin kaupungille riskianalyysin tekemiseksi ko. tiealueen kohdalta, koska sen käyttö on voimakkaasti lisääntynyt lapsista, kävelijöistä polkupyöräilijöihin jne. Vaarallisia tilanteita esiintyy. Oletamme, että mm. riskianalyysin tulosten kautta ko. väylä tehdään. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Leo Laukkanen

Haukivuoren aluejohtokunta tukee asukkaiden toimia ja esittää riskianalyysin tekoa ja sitä myötä jalkakäytävän suunnittelua ja jalkakäytävän tekoa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Eveliina Naumanen, eveliina.naumanen@hotmail.com
Eljas Pölhö, eljaspolho@me.com
Elina Vauhkonen, elina.vauhkonen@gmail.com

Kuvaus

Kapeaseläntien jalankulku ja pyöräilyväylän jatkamisesta ollut aloite 5.11.2020 § 67. Pohjois-Savon Ely-keskuksen asiantuntijan vastaus vuoden 2019 liikenneturvallisuussuunnitelmassa on maininta mt 15299 Kapeaseläntien jalankulku ja pyöräilyväylän jatkamisesta 150 m Vanhan sahantien liittymästä Rajakadun liittymään saakka. Väylän pituus on 170 m. Pohjois-Savon ELY-keskuksella ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta rakentaa kyseistä väylää. Väylän rakentaminen edellyttää Mikkelin kaupungin osallistumista hankkeeseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Eveliina Naumanen, eveliina.naumanen@hotmail.com

Haukivuoren aluejohtokunta pyytää Mikkelin kaupungilta toteutusta ja yhteistyötä Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa.

Päätös

Esittelijä muutti päätösesitystä seuraavasti: Haukivuoren aluejohtokunta päättää pyytää Mikkelin kaupungilta kustannustehokasta toteutusta kevyenliikenteen turvaamiselle kyseisellä kohtaa.

Muutettu päätösesitys hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Eveliina Naumanen, eveliina.naumanen@hotmail.com
  • Eljas Pölhö, eljaspolho@me.com
  • Elina Vauhkonen, elina.vauhkonen@gmail.com

Kuvaus

Haukivuoren aluejohtokunta on pyytänyt Mikkelin kaupungilta kustannustehokasta toteutusta kevyenliikenteen turvaamiselle Kapeaseläntien kohdalla §58/2021 päätöksessään.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Eveliina Naumanen, eveliina.naumanen@hotmail.com

Haukivuoren aluejohtokunta edistää asiaa, niin että tieuraa levennetään. Koska Ely-keskus ja Mikkelin kaupunki eivät toteuta kevyenliikenteen väylää 5.11.2020 § 67 aloitteen mukaisesti. Urakoitsijan arvion mukaisesti asiaa edistetään Ely-keskuksen kanssa, jotta voidaan turvata liikenneturvallisuus kyseisellä 170 metrin matkalla.

Päätös

Puheenjohtaja muutti päätösehdotusta seuraavasti: Haukivuoren aluejohtokunta edistää asiaa Pohjois-​Savon Ely-keskuksen kanssa, jotta voidaan turvata liikenneturvallisuus kyseisellä 170 metrin matkalla. Rahaa muutostyöhön varataan 2000 euroa.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin. 

 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.