Konserni- ja elinvoimajaosto, kokous 4.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 94 Etelä-Savon Kaapelitelevisio Oy:n purkaminen (lisäpykälä)

MliDno-2022-5159

Valmistelija

  • Tarja Poikolainen, kaupunginlakimies, tarja.poikolainen@mikkeli.fi
  • Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Osakeyhtiön purkamisesta säädetään osakeyhtiölain (624/2006) 20 luvussa. Osakeyhtiön purkamista edellyttää lähtökohtaisesti selvitystila ja selvitysmenettely. Yhtiön selvitystila päättyy yhtiön purkautumiseen, joka merkitsee yhtiön lakkaamista. 

Yhtiökokous päättää yhtiön asettamisesta selvitystilaan. Päätös on tehtävä osakeyhtiölain 5 luvun 27 §:ssä määrätyllä tavalla vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista.

Etelä-Savon Kaapelitelevisio Oy on perustettu vuonna 1985 ja sen toimialana on elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotanto. Yhtiöllä ei ole ollut varsinaista toimintaa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Yhtiön osakkeenomistajia ovat Mikkelin kaupunki, Länsi-Savo Oy, MPY Telecom Oyj,  Eteenpäin Oy ja Etelä-Savon Kauppakamari.

Etelä-Savon Kaapelitelevisio Oy:n purkaminen on osa Mikkelin kaupunginhallituksen 22.8.2022 § 310 käsittelemän konsernirakenneselvityksen mukaisia toimenpiteitä. Yhtiön hallitus on kutsunut osakkeenomistajat ylimääräiseen yhtiökokoukseen 17.10.2022 päättämään yhtiön asettamista selvitystilaan.

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 28 §:n 1 momentin 8. kohdan mukaan konserni- ja elinvoimajaosto muun muassa laatii esitykset yhtiöiden ja muiden yhteisöjen perustamisista ja  lakkauttamisista sekä 11. kohdan mukaan nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se esittää kaupunginvaltuustolle Etelä-Savon Kaapelitelevisio Oy:n purkamisen hyväksymistä.

Lisäksi konserni- ja elinvoimajaosto nimeää yhtiökokousedustajaksi kaupunginjohtajan ja varalle hallintojohtajan.

Päätös

Hyväksyttiin.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Tiedoksi

Hallintojohtaja, kaupunginjohtaja, Länsi-Savo/Satu Toivola

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.