Kaupunginvaltuusto, kokous 13.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Asemakaava ja asemakaavan muutos 60. kaupunginosa (Ristiina) / Pellosniemi

MliDno-2021-4582

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö- ja kaupunkirakenneyksikkö lähettää otsikossa mainitun 19. päivänä tammikuuta 2022 päivätyn asemakaavan ja asemakaavan muutosluonnoksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.

Asemakaava ja muutos koskee Mikkelin kaupungin 60. kaupunginosan (Ristiina) korttelia 323, sekä katu- ja liikennealueita ja P-puistoaluetta ja AK-asuinaluetta.

Suunnittelualueen kuvaus

Kaava-alue sijaitsee Ristiinan Pellosniemessä noin 7 kilometrin etäisyydellä keskustasta etelään. Suunnittelualueen pinta‐ala on kokonaisuudessaan noin 78 hehtaaria.

Suunnittelualueelle sijoittuu UPM:n vaneritehdas ja toiminnan tarvitsemat tuotanto-, huolto- ja tekniset tilat, jäteveden puhdistamo ja toimistotiloja. Tehtaan piha-alueella on puiden käsittelyyn, logistiikkaan ja uittoon liittyviä toimintoja ja kenttiä. Teollisuusalueen pohjoisosassa sijaitsee käytöstä poistettu vanha edustussaunatila.

Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat 300–400 m etäisyydellä tehdasalueen länsi ja eteläpuolella ja noin 1 km etäisyydellä tehdasalueen pohjois‐ ja kaakkoispuolella.

Kaavalle asetetut tavoitteet

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Pellosniemin teollisuusalueen asemakaavan täydentäminen alueella voimassa olevan yleiskaavan mukaisesti. Tehdasalueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa.

Asemakaavalla luodaan alueidenkäytölliset edellytykset alueen käytölle nykyisessä käyttötarkoituksessa nyt ja tulevaisuudessa:

  • Määritellään alueen päämaankäyttötarkoitus vastaamaan käyttötarkoitusta (teollisuus)
  • Tutkitaan ja järjestellään toiminta‐alueita, rakennusalueiden ja tonttien rajoja
  • Tutkitaan ja järjestellään kaava‐alueen korkeusasemia 
  • Tutkitaan ja ratkaistaan rakennussuojelulliset asiat

 

Hankkeen käynnistyminen ja kaavaprosessi

Asemakaavan muutos on tullut vireille 15.12.2021 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 19.1.2022 asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin neljä lausuntoa, jota ovat kaavaselostusluonnoksen liitteenä. Viranomaisneuvottelu on käyty 19.1.2022.

Kaavaratkaisun sisältö

Suunnittelualueelle osoitetaan T teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuemerkinnät tehokkuudella e=0,50. Teollisuusalueen itä- ja länsipuolelle osoitetaan suojaviheraluemerkinnät EV ja EV-1. Asemakaavaluonnoksessa esitetään alueella sijaitsevalle edustussaunalle poistuva kaavamerkintä. Lisäksi kaavassa osoitetaan aluevaraus energianhuollolle EN ja olemassa olevalla rautatiealueelle LR.

Alueella olevat luontoarvot huomioidaan alustavasti luo-1 merkinällä. Tarkempi liito-oravaselvitys toteutetaan keväällä 2022.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Mikkelin kaupungin 60. kaupunginosan (Ristiinan) korttelin 323 osaa sekä katu- ja liikennealuetta koskevan asemakaavan muutosluonnoksen sekä asettaa sen julkisesti nähtäville, sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon Energia Oy, Suur-Savon Sähkö Oy, teleoperaattorit, Riihisaari - Savonlinnan museo, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Hönkä Ry sekä Mikkelin kaupunki: Vesilaitos, museotoimi sekä Infra-aluepalvelut, maaomaisuus-, rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Mikkelin kaupungin 60. kaupunginosan (Ristiinan) korttelin 323 osaa sekä katu- ja liikennealuetta koskevan asemakaavan muutosluonnoksen sekä asettaa sen julkisesti nähtäville, sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon Energia Oy, Suur-Savon Sähkö Oy, teleoperaattorit, Riihisaari - Savonlinnan museo, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Hönkä Ry sekä Mikkelin kaupunki: Vesilaitos, museotoimi sekä Infra-aluepalvelut, maaomaisuus-, rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö- ja kaupunkirakenneyksikkö lähettää otsikossa mainitun 28. päivänä maaliskuuta 2022 päivätyn asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi

Asemakaava ja -muutos koskee Mikkelin kaupungin 60. kaupunginosan (Ristiina) korttelia 323, sekä katu- ja liikennealueita ja P-puistoaluetta ja AK-asuinaluetta sekä tiloja 491-437-39-2 ja 491-895-1-5118.

Asemakaavan tarkoituksena on saattaa alueen maankäyttötilanne vastaamaan Pellosniemen tehtaan tulevaisuuden tarpeita.

Asemakaava ja asemakaavan muutosluonnos on ollut nähtävillä 16.2- 21.3.2022 ja määräaikaan mennessä siitä saatiin 5 lausuntoa. Lausuntoja saatiin Etelä-Savon ELY-keskukselta, Pohjois-Savon ELY-keskukselta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta, Savonlinnan museolta.

Lausunnoissa otettiin esille Pelloksen alueen mm.  kulttuuriympäristö, melu, hulevedet ja liito-oraviin liittyvät kysymykset.

Saadun palautteen perusteella kaavaselostusta ja selvitystöitä täydennettiin. Luonnosvaiheen lausunnot ja vastineet löytyvät kaavaselostuksen liitteestä.

Muutokset: kaavakarttaluonnos -> -ehdotus

  • Tarkennettiin luo-1 osa-aluemerkinnän sanamuotoa siten, että se vastaa paremmin asemakaavatason ohjausta sekä lisättiin puuttuva luo-1 alueen rajaus kaavakarttaan.
  • Lisättiin T-alueen kaavamääräykseen säädös haitallisten päästöjen ja melun ehkäisemisestä ja leviämisestä.
  • Yksittäisiä ja pieniä teknisiä korjauksia ja tarkistuksia päämaankäyttöalueiden osalta.

 

Yleismääräyksiä koskevat muutokset:

  • Maisema ja kulttuuriympäristö huomioidaan hankkeiden toteuttamisen yhteydessä
  • Alueilla, jotka eivät ole aktiivisessa käytössä, kannustetaan säilyttämään puusto
  • Lisättiin lentoturvallisuuteen liittyvä huomioimiskäsky
  • Alueen jätevesilaitoksen toiminnan tehostaminen

 

Kaavaluonnosvaiheessa kaavamuutosalueen T-korttelialueiden kokonaisrakennusoikeuden määrä on n. 223 365 k-m2 ja aluetehokkuusluku 0,50. Kaavaehdotuksessa nämä arvot eivät ole oleellisesti muuttuneet.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti 60. kaupunginosan (Ristiinan) korttelin 323 osaa sekä katu- ja liikennealuetta ja viheralueita koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen sekä asettaa sen julkisesti nähtäville, sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon Energia Oy, Suur-Savon Sähkö Oy, teleoperaattorit, Riihisaari - Savonlinnan museo, Mikkelin kaupungin museot, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut, maaomaisuus-, rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä, Teleoperaattorit, Hönkä Ry.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että sivistysjohtaja Virpi Siekkinen ja henkilöstöjohtaja Petri Mattila poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

Kalle Räinä, asemakaavapäällikkö, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 18. päivänä toukokuuta 2022 päivätyn asemakaavanmuutoksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi

Asemakaavan muutosehdotus oli nähtävillä ajalla 13.4. -13.5.2022. Asemakaavaehdotuksesta saatiin yhteensä 4 viranomaislausuntoa

  • Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristöpalvelut
  • Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-, ja ympäristöpalvelut
  • Riihisaari –Savonlinnan museo/ Etelä-Savon alueellinen vastuumuseo
  • Etelä-Savon pelastuslaitos


Palautteissa esiinnousseita asioita olivat:

  • Aiemmin annetut viranomaislausunnot ja työneuvotteluissa läpikäydyt asiat on huomioitu asianmukaisesti kaavaehdotuksessa.
  • Selvitykset ja täydennykset ovat riittäviä asemakaavan tarkoitus ja Maan-käyttö- ja rakennuslaki huomioiden.
  • Ehdotus liito-orava alueen kaavamääräykseen (luo-1) esitettiin teknistä korjausta sanamuotojen suhteen
  • Ehdotus liito-orava alueen rajaukseen (T/log) alueella esitettiin teknistä tarkistusta rajauksen suhteen.


Saadun palautteen perusteella luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisten tärkeä alue (luo-1) kaavamääräyksen tekstiin tehtiin tekninen sanamuotojen tarkistus, mikä ei muuttanut määräyksen sisältöä ja tavoitetta. Teknisestä sanamuotojen tarkistamisesta on järjestetty neuvottelu Mikkelin kaupungin ja alueen toimijan kanssa ja se on käyty yhdessä läpi. Sanamuotojen tekninen tarkistaminen on luonteeltaan sellainen, että se ei ylitä Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32§ säädöstä uudelleen nähtäville asettamisesta.

Lausunnot ja vastineet ovat luettavissa kaavaselostuksen liitteestä 6.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy 60. kaupunginosan (Ristiinan) koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen / Pellosniemi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 60. kaupunginosan (Ristiinan) koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen / Pellosniemi.

Päätös

Hyväksyttiin.
 

Tiedoksi

Etelä-Savon Ely-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Sen lisäksi, mitä kuntalain (410/2015) 137 §:ssä säädetään valitusoikeudesta, on kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen valitusoikeus maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 191 §:n nojalla myös:

  • alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella sen toimialaan kuuluvissa asioissa,
  • maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia, sekä
  • rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan, asianosaisten ja muiden tahojen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.