Kaupunginvaltuusto, kokous 25.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Veturitallin alueen esisopimus – Mikkelin kaupunki ja Osuuskauppa Suur-Savo

MliDno-2022-1517

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Hannu Peltomaa, kaavoitus- ja kiinteistöinsinööri, Hannu.Peltomaa@mikkeli.fi
Topiantti Äikäs, maankäyttöjohtaja, topiantti.aikas@mikkeli.fi
Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Veturitallin alueen kehittämisestä solmittiin aiesopimus, joka allekirjoitettiin 24.8.2021. Aiesopimuksen mukaisia sopimusosapuolia olivat Mikkelin kaupunki, Osuuskauppa Suur-Savo sekä VR-Yhtymä Oy. Aiesopimuksen tavoitteena oli veturitallin alueen maankäytön muuttaminen siten, että alueelle voitaisiin rakentaa Osuuskauppa Suur-Savon uusi Prisma-hypermarket.

Hanke on edennyt aiesopimuksen mukaisesti. Alueen asemakaavamuutos on käynnissä. Alkuperäinen aiesopimuksen mukainen tarkoitus oli, että VR-Yhtymä Oy ja Mikkelin kaupunki kumpikin myyvät tulevan Prisman tontin alueella olevat omistamansa maa-alueet suoraan Osuuskauppa Suur-Savolle.

Nyt käsillä oleva Veturitallin alueen esisopimus lähtee siitä ajatuksesta, että asemakaavoituksen aikana Mikkelin kaupunki hankkii omistukseensa kaikki tulevan Prisman tontilla olevat maa-alueet, jotka kaupunki sitten kaavan lainvoimaistuttua luovuttaa Osuuskauppa Suur-Savolle. Näin ollen kaupunki ostaisi vuoden 2022 aikana tulevan Prisman tonttiin sisältyvät VR-Yhtymä Oy:n ja Väyläviraston alueet.

Kaupunki on pyytänyt esisopimuksen sopimusalueen tulevan rakennusoikeuden (uuden Prisman tontin) arvosta kolme kiinteistöarviota. Kiinteistöarvioiden keskiarvo on 198 euroa / k-m2. Esisopimuksen mukaisesti lopullinen kiinteistökauppa on tehtävä kolmen (3) kuukauden kuluessa siitä, kun Prisman tulevan tontin asemakaava on saanut lainvoiman. Lopullinen tontin luovutushinta on [asemakaavan mukainen tontin k-m2 määrä x 198 euroa / k-m2] euroa.

Osuuskauppa Suur-Savolle luovutettavilla alueilla on pilaantuneita maa-aineksia. Esisopimuksen mukaisesti vastuu pilaantuneista maa-aineksista määräytyy ympäristönsuojelulain 14 luvun mukaisesti (pilaaja vastaa -periaate).

Esisopimuksessa on myös sovittu tulevan Prisman tontin edellyttämän kunnallisen infrarakentamisen kustannuksista, jotka liittyvät osin myös Satamalahden alueen kehittämiseen. Esisopimuksen mukaisesti kaupunki vastaisi näistä kustannuksista lukuun ottamatta Savonradan alitusta, jonka kustannuksista vastaisi Osuuskauppa Suur-Savo 1 500 000 €.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Mikkelin kaupungin ja Osuuskauppa Suur-Savon välisen esisopimuksen allekirjoitettavaksi ja oikeuttaa maankäyttöjohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä muutoksia.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Satu Taavitsainen esitti Tanja Hartosen kannattamana asian palauttamista uuteen valmisteluun seuraavin perusteluin:

"Päätöksentekijöille on annettu puutteellista ja osittain virheellistä tietoa kustannuksista ja tuloista. Verotulot on laskettu virheellisesti. Verolaskelmissa on noin 10 milj. euroa liikaa verotuloa. Hanke ei tule tuottamaan kaupungille verotuloja niin paljon kuin on päätöksentekijöille esitelty. Lisäksi menopuolella ei ole arvioitu lisääntyvästä palveluvelvoitteesta aiheutuvia kustannuksia käyttömenopuolelle. Näitä ovat mm. joukkoliikenne ja katujen auraus sekä huolto. Lisäksi hulevesien ohjaamisen osalta kaupungille saatavat tulot vaikuttavat liian pieniltä ja hulevesijärjestelmän rakentamisessa tulee estää niiden vyöryttäminen kaupungin vastuulle. Pilaantuneiden maiden osalta hanke sisältää riskin, samoin kulkuväylän tekeminen radan ali. Ympäristönsuojelulain 14 luvun 133.3 §:n mukaan: ”Jollei pilaantuneen alueen haltijaa voida velvoittaa puhdistamaan pilaantunutta maaperää, kunnan on selvitettävä maaperän puhdistamistarve ja puhdistettava maaperä.” Kaupungin tulee neuvotteluissa paremmin varmistaa veronmaksajien etu. Taloudelliset riskit eivät saa laueta kaupunkilaisten maksettavaksi.

Ennen hankkeen edistämistä tulisi saada kaupunkikehityslautakunnalta lausunto miten investointiohjelmaa tulisi muuttaa. Kaupunki ei voi investoida poistotasoa enemmän. Kaupungin laskennallinen poistojen taso on n. 23,5 milj. euroa. Investointien jaksottaminen on aivan olennainen asia kaupungin talouden tasapainottamisessa. Investointien osalta vuosi 2023 on jo aivan turvoksissa ja ohjelmassa on liikaa investointeja suhteessa siihen, mihin kaupungilla olisi varaa. Vuosille 2024 ja 2025 on varauduttu 16 miljoonan investointiin itäisen uuden koulun rakentamiseksi. Kaupungin velkaantuminen johtuu juuri siitä, että hankkeita tehdessä on menot arvioitu liian pieniksi ja tulot liian suuriksi. Jätevedenpuhdistamo on tästä vakava esimerkki ja siinäkin on vielä suuria riskejä edessä. Kun epärealististen tietojen pohjalta on hankkeita edistetty, on se aikaan saanut kaupungin talouden epätasapainon. Hyvään hallintotapaan kuuluu, että päättäjillä on oikea, olennainen ja tarpeellinen tieto päätöksentekoa varten. Kaikki kaupungin talouteen vaikuttava tulee olla hallittua, hyvin suunniteltua ja oikein laskettua. Mielestäni asia ei ole vielä valmis päätöksentekoon ja sen vuoksi se on laitettava uudelleen valmisteluun."

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys asian palauttamisesta uuteen valmisteluun ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Satu Taavitsaisen esitystä asian palauttamisesta uuteen valmisteluun äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa ääntä (Mali Soininen, Petri Pekonen, Jouko Kervinen, Heli Kauppinen, Pirjo Siiskonen, Pekka Pöyry, Eero Aho, Jarno Strengell), 2 ei ääntä (Tanja Hartonen, Satu Taavitsainen) ja 1 tyhjä ääni (Raimo Heinänen). Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa.

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Mikkelin kaupungin ja Osuuskauppa Suur-Savon välisen esisopimuksen allekirjoitettavaksi ja oikeuttaa maankäyttöjohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä muutoksia.

Päätös

Hyväksyttiin.

Asiasta käydyn keskustelun aikana valtuutettu Jani Sensio esitti valtuutettujen Raimo Heinäsen ja Satu Taavitsaisen kannattamana toimenpidealoitteen, että kaupunginhallitusta kannustetaan neuvottelemaan varsinaista sopimusta tehdessä, radan alituksen osalta tasapuoliset maksuosuudet Mikkelin kaupungin ja Osuuskauppa Suur-Savon kesken esisopimuksen hengen mukaisesti.

Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Jani Sension esittämä toimenpidealoite on ristiriidassa päätöksen kanssa, joten sitä ei voida ottaa huomioon.

Lisäksi valtuutettu Jani Sensio esitti valtuutettujen Raimo Heinäsen, Satu Taavitsaisen, Jouko Kervisen, Kirsi Olkkosen, Olli Miettisen ja Raine Lehkosen kannattamana toimenpidealoitteen, että kaupunginhallitus nimeää Satamalahden kehityshankkeisiin erillisen seurantaryhmän.

Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko valtuutettu Jani Sension esittämä toimenpidealoite hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään, että arviokirjat liitetään pöytäkirjaan. 

Merkitään, että kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä selosti asiaa kaupunginvaltuustolle.

Merkitään, että maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue/Jouni Riihelä, Topiantti Äikäs, Hannu Peltomaa, Osuuskauppa Suur-Savo 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.