Kaupunginvaltuusto, kokous 25.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Sairilan rantaosayleiskaavan muutos / Tertin kartano ja Ylimmäisen järven alueet

MliDno-2021-2930

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 26. päivänä lokakuuta 2021 päivätyn rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutoksen on laatinut Insinööritoimisto Alpo Leinonen Oy maaomistajan aloitteesta.

Sairilan rantaosayleiskaava on hyväksytty 5.5.2003. Suunnittelualueet sijaitsevat Tertin kartanon alueella noin kuusi kilometriä ja Ylimmäinen järven ranta-alueella noin kahdeksan kilometriä Mikkelin keskustasta itään. Rantaosayleiskaavan muutos koskee kiinteistöjä Tertti 491-416-1-188, Pajapelto 491-416-1-62, Vuohiniemi 491-416-1-43 ja osa tilasta Sirppilahti 491-416-1-255.

Kaavamuutos on tullut vireille 27.7.2021 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 27.7.2021 – 31.8.2021.

Määräaikaan mennessä OAS:sta ja kaavaluonnoksesta saatiin 4 lausuntoa.

Etelä-Savon maakuntaliitto lausunnossaan 31.8.2021 pitää kaavamuutosta Tertin kehittämisen kannalta hyvänä ja muutos on linjassa kantakaupungin osayleiskaavan (OYK 2040) ”matkailun kärkialue” – merkinnän suhteen. Maakuntaliitto kiinnittää seuraaviin asioihin huomiota: Korpijärveen rajoittuva alue on OYK:ssa 2040 osoitettu kyläalueeksi, alueella on tärkeä luo-alue, alueen rakentaminen ja muokkaaminen tulee tapahtua luonnonarvoja heikentämättä; alueella on voimassa Sairilan rantaosayleiskaava. Kaavaselostukseen ja OAS:an tulee täydentää OYK:n 2040 puuttuvat merkinnät ja määräykset sekä vaikutusten arviointia. Tertin kartanon maakuntakaavassa oleva kaavamerkintä (ma 8.611 Tertti) ja suunnittelumääräys tulee lisätä kaavaselostukseen. Savonlinnan maakuntamuseo tulee lisätä osallisiin. RM-am -alueen kaavamääräyksiin tulisi tuoda esille se, edellyttääkö alueen täydennysrakentaminen tarkempaa suunnitelmaa. Korpijärven ranta-alueella olevan saunan (sa) muuttaminen AO-alueeksi tulee perustella. Muinaismuistoalue ei näy kaavakartalla.

Vastine: Kaavaselostusta ja OAS:a täydennetään kantakaupungin OYK 2040 ja maakuntakaavassa olevilla merkinnöillä ja määräyksillä. Savonlinnan maakuntamuseolta on pyydetty ja saatu lausunto. RM-am -alueen kaavamääräyksiin lisätään se, että alueen täydennysrakentaminen on suunniteltava yksityiskohtaisella kaavalla. Kaavan vaikutusten arviointia täydennetään mm. kulttuuristen sekä luontoon ja luonnonympäristöön kohdistuvien vaikutusten osalta. Korpijärven rannalla on voimassa olevassa OYK:ssa saunan rakennusala, joka on tarkoitus muuttaa omakotitalon rakennuspaikaksi. Korpijärven rannalla on voimassa olevassa OYK:ssa saunan rakennusala, joka on tarkoitus muuttaa omakotitalon rakennuspaikaksi. Alue on tarkoitettu rakentamiseen voimassa olevassa yleiskaavassa. Alueella on pääasiassa omakotiasutusta. Kantakaupungin OYK:ssa 2040 alue on kyläaluetta. Muinaismuistoalue on merkitty karttaan; merkintää vahvistetaan niin, että se näkyy selkeämmin kartalla.

Savonlinnan museon lausunnossa 17.9.2021 on esitetty, että Tertti on maakuntakaavassa maakunnallisesti merkittävä kohde. Tertti on kantakaupungin OYK:ssa 2040 huomioitu sr-kohteena; arvokas rakennuskanta ja lähiympäristö tulee säilyttää, uusien rakennuspaikkojen muodostaminen vaatii pohjakseen asemakaavan. Tertti on inventoitu Etelä-Savon kulttuuriperintötietokantaan; maakunnallisesti arvokas kohde, johon liittyy maisemallisia ja rakennushistoriallisia arvoja. Kaavan sr-määräykseen tulee lisätä, että kohteita koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. RM-am -alueen kaavamääräyksistä tulisi käydä ilmi, että Tertin alueelle tapahtuva rakentaminen tulee sopeutua maisemallisiin, kulttuurihistoriallisiin ja rakennustaiteellisiin arvoihin. Savonlinna museo on lisättävä osallisiin. Muinaismuiston kaavamerkintää tulee täydentää.

Vastine: Riihisaari-Savonlinnan museo lisätään OAS:n osallisiin. Selostukseen lisätään kuvaukset Tertin kartanon kulttuurihistoriaista ja rakennustaiteellisista arvoista. Tehdään kaavakarttaan ja kaavamääräyksiin korjaukset: RM-am -merkintään lisätään, että alueen täydennysrakentaminen on suunniteltava yksityiskohtaisella kaavalla. Sr-merkintää täydennetään; museoviranomisilta pyydetään lausunto aluetta koskevista suunnitelmista ja toimenpiteistä. Muinaismuistolailla suojellun alueen merkintää täydennetään.

Etelä-Savon ELY-keskus on lausunnossaan 24.9.2021 todennut muun muassa, että kantakaupungin OYK:n 2040 teemakartat otettava huomioon; viherrakenne-, kulttuuriympäristö- ja maisemateemakartat, merkinnät esitettävä lähtöaineistossa. Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannan perustiedot kulttuurihistoriallisesta arvokkaasta rakennuskannasta tulisi lisätä selostukseen. Kartanon alueen kulttuurihistoriallisten vaikutusten arviointia parannettava ja selvennettävä. Rakentaminen ja ympäristönhoito tulee sopeutua maisemallisiin, kulttuurihistoriallisiin ja rakennustaiteellisiin arvoihin. Tarkemman suunnittelun yhteydessä on kartanon alueelta laadittava maisemaselvitys ja luontoselvitys myöskin OYK 2040 luo-merkinnän alueelta. RM-am -alueen toteuttamiseen tarvitaan detaljikaava eli joko asemakaava tai ranta-asemakaava. Kaavamerkintöihin ja -määräyksiin lisättäväksi: sr-merkintä kattamaan koko pihapiiri, myös raunionavetta, sr-kaavamääräyksissä tai selostuksessa on käytävä ilmi mihin suojelumääräys perustuu; pihapiirin historialliset rakennukset, sm-6 -merkintä museon lausunnon mukaiseksi.

Vastine: OYK 2040 olevat, Tertin aluetta koskevat kaavamerkinnät ja -määräykset ja Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannan perustiedot kulttuurihistoriallisesta arvokkaasta rakennuskannasta lisätään selostukseen. Vaikutusten arviointia täydennetään niin kulttuurihistoriallisten kuin myös luonnon ja luonnonympäristön osalta. Voimassa olevan OYK:n luontoselvitys on kattava; kaavaselostusta täydennetään alueiden tarkemmalla kuvauksella ja valokuvilla. Maisemaselvitys ja yksityiskohtainen luontoselvitys Tertin alueesta laaditaan yksityiskohtaisen kaavan yhteydessä. Kaavamerkintöihin ja määräyksiin tehdään seuraavat muutokset: sr-aluetta laajennetaan ja kaavamääräyksiä täydennetään, muinaismuistokohteen kaavamääräystä täydennetään muinaismuistolain säädöksellä ja RM-am -alueen kaavamääräykseen lisätään, että täydennysrakentaminen on suunniteltava yksityiskohtaisella kaavalla.

Pelastuslaitoksella ei ollut huomautettavaa.

Kaavaluonnosta on muutettu saatujen lausuntojen perusteella siten, että lausunnonantajien esittämät muutokset kaavakartalle ja kaavamääräyksiin on lisätty ja kaavaselostusta ja OAS:aa on täydennetty.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen Tertin kartanon ja Ylimmäisen järven alueella, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon maakuntaliitolta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Riihisaari-Savonlinnan museolta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Kerttu Hakala ehdotti asian palauttamista valmisteltavaksi, jotta kaavaehdotuksen perustelut tarkennetaan ja täydennetään siten, että uusrakentamisen vaikutusarvioinnit ja kohdentaminen tulevat selkeämmin esille. Samalla vastineissa tarkemmin perustellaan saaduissa lausunnoissa annetut huomiot. Marita Hokkanen kannatti Kerttu Hakalan tekemää ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteltavaksi ja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa koskemaan vain tätä ehdotusta. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että asiaa ei voida päättää yksimielisesti ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Kerttu Hakalan esitystä äänestävät ei.

Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa ääntä (Jaakko Väänänen, Pertti Karhunen, Anni Panula-Ontto-Suuronen, Katariina Asikainen) ja 9 ei ääntä (Mali Soininen, Jouko Kervinen, Katriina Noponen, Perttu Noponen, Jukka Härkönen, Kerttu Hakala, Jaana Vartiainen, Marita Hokkanen, Hannu Tullinen).

Puheenjohtaja totesi, että Kerttu Hakalan ehdotus asian palauttamisesta valmisteltavaksi on tullut kaupunkikehityslautakunnan päätökseksi.

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 26. päivänä lokakuuta 2021 päivätyn rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen kaupunkikehityslautakunnan uudelleenkäsiteltäväksi. Muutosehdotusta käsiteltiin kaupunkikehityslautakunnassa 2.11.2021, mutta se palautettiin valmisteltavaksi.

Kaavamuutoksen on laatinut Insinööritoimisto Alpo Leinonen Oy maaomistajan aloitteesta.

Sairilan rantaosayleiskaava on hyväksytty 5.5.2003. Suunnittelualueet sijaitsevat Tertin kartanon alueella noin kuusi kilometriä ja Ylimmäinen järven ranta-alueella noin kahdeksan kilometriä Mikkelin keskustasta itään. Rantaosayleiskaavan muutos koskee kiinteistöjä Tertti 491-416-1-188, Pajapelto 491-416-1-62, Vuohiniemi 491-416-1-43 ja osa tilasta Sirppilahti 491-416-1-255.

Kaavamuutos on tullut vireille 27.7.2021 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 27.7.2021 – 31.8.2021.

Määräaikaan mennessä OAS:sta ja kaavaluonnoksesta saatiin 4 lausuntoa. Naapurimaanomistia (41 tilan omistajaa) Tertin kartanon lähialueella ja Ylimmäinen järven alueella on kuultu. Maanomistajista kukaan ei ole jättänyt mielipidettään OAS:sta tai kaavaluonnoksesta.

Etelä-Savon pelastuslaitoksella ei ole lausunnossaan 8.8.2021 huomautettavaa rantaosayleiskaavan muuttamisesta.

Etelä-Savon maakuntaliitto lausunnossaan 31.8.2021 pitää kaavamuutosta Tertin kehittämisen kannalta hyvänä ja muutos on linjassa kantakaupungin osayleiskaavan (OYK 2040) ”matkailun kärkialue” – merkinnän suhteen. Maakuntaliitto kiinnittää seuraaviin asioihin huomiota:

    • Korpijärveen rajoittuva alue on OYK:ssa 2040 osoitettu kyläalueeksi, alueella on tärkeä luo alue, alueen rakentaminen ja muokkaaminen tulee tapahtua luonnonarvoja heikentämättä; alueella on voimassa Sairilan rantaosayleiskaava.  
    • kaavaselostukseen ja OAS:aan tulee täydentää OYK:n 2040 puuttuvat merkinnät ja määräykset sekä vaikutusten arviointia.
    • Tertin kartanon maakuntakaavassa oleva kaavamerkintä (ma 8.611 Tertti) ja suunnittelumääräys tulee lisätä kaavaselostukseen
    • Savonlinnan maakuntamuseo tulee lisätä osallisiin
    • RAam -alueen kaavamääräyksiin tulisi tuoda esille se, edellyttääkö alueen täydennysrakentaminen tarkempaa suunnitelmaa
    • Korpijärven rantaalueella olevan saunan (sa) muuttaminen AO- alueeksi tulee perustella
    • muinaismuistoalue ei näy kaavakartalla
       

Vastine: Kaavaselostusta ja OAS:an täydennetään kantakaupungin OYK 2040 ja maakuntakaavassa olevilla merkinnöillä ja määräyksillä. Savonlinnan maakuntamuseo - Riihisaari on pyydetty ja saatu lausunto. RM-am -alueen kaavamääräyksiin lisätään se, että alueen täydennysrakentaminen on suunniteltava yksityiskohtaisella kaavalla. Kaavan vaikutusten arviointia täydennetään mm. kulttuuristen sekä luontoon ja luonnonympäristöön kohdistuvien vaikutusten osalta. Korpijärven rannalla on voimassa olevassa OYK:ssa saunan rakennusala, joka on tarkoitus muuttaa omakotitalon rakennuspaikaksi. Alueella on pääasiassa omakotiasutusta. Kyseinen ranta-alue on tarkoitettu rakentamiseen niin voimassa olevassa yleiskaavassa, kuin myös Kantakaupungin osayleiskaavassa 2040; OYK:ssa alue on merkitty kyläalueeksi. Voimassa olevan kaavan mukaan alueelle saa joka tapauksessa rakentaa rakennusjärjestyksen mukaan 35 k-m2:n suuruisen saunan. Ranta-alueella oleva puusto säilytetään nykyisellään. Valokuva alueesta on lisätty kaavaselostukseen. Muinaismuistoalue on merkitty karttaa; merkintää vahvistetaan niin, että se näkyy selkeämmin kartalla.

Riihisaari - Savonlinnan museon lausunnossa 17.9.2021 on esitetty mm., että

    • Tertti on maakuntakaavassa maakunnallisesti merkittävä kohde.
    • Tertti on kantakaupungin OYK:ssa 2040 huomioitu sr kohteena; arvokas rakennuskanta ja lähiympäristö tulee säilyttää, uusien rakennuspaikkojen muodostaminen vaatii pohjakseen asemakaavan.
    • Tertti on inventoitu EteläSavon kulttuuriperintötietokantaan; maakunnallisesti arvokas kohde, johon liittyy maisemallisia ja rakennushistoriallisia arvoja.
    • sr määräykseen tulee lisätä, että kohteita koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto
    • RMam -alueen kaavamääräyksistä tulisi käydä ilmi, että Tertin alueelle tapahtuva rakentaminen tulee sopeutua maisemallisiin, kulttuurihistoriallisiin ja rakennustaiteellisiin arvoihin.
    • Savonlinna museo on lisättävä osallisiin
    • muinaismuiston kaavamerkintää tulee täydentää
       

Vastine: RM-am -merkintään lisätään, että alueen täydennysrakentaminen on suunniteltava yksityiskohtaisella kaavalla. Savonlinna museo -Riihisaari lisätään OAS:n osallisiin. Sr-merkintää täydennetään; museoviranomisilta pyydetään lausunto aluetta koskevista suunnitelmista ja toimenpiteistä. Muinaismuistolailla suojellun alueen merkintää täydennetään. Selostukseen lisätään kuvaukset Tertin kartanon kulttuurihistoriaista ja rakennustaiteellisista arvoista.

Etelä-Savon ELY-keskus on lausunnossaan 24.9.2021 todennut muun muassa, että

    • OYK:n 2040 teemakartat otettava huomioon; viherrakenne, kulttuuriympäristö- ja maisemateema- kartat, merkinnät esitettävä lähtöaineistossa
    • EteläSavon kulttuuriperintötietokannan perustiedot kulttuurihistoriallisesta arvokkaasta rakennuskannasta selostukseen
    • sr merkintä kattamaan koko pihapiiri, myös raunionavetan
    • sr kaavamääräyksissä tai selostuksessa on käytävä ilmi mihin suojelumääräys perustuu; pihapiirin historialliset rakennukset
    • sm6 merkintä museon lausunnon mukaiseksi
    • kartanon alueen kulttuurihistoriallisten vaikutusten arviointia parannettava ja selvennettävä
    • luontoselvitys! > OYK 2040 luo- merkintä
    • maisemaselvitys
    • rakentaminen ja ympäristönhoito tulee sopeutua maisemallisiin, kulttuurihistoriallisiin ja rakennustaiteellisiin arvoihin
    • RMam -alueen toteuttamiseen detaljikaava; asemakaava tai ranta-asemakaava.
       

Vastine: OYK 2040 olevat, Tertin aluetta koskevat  kaavamerkinnät ja -määräykset lisätään kaavaselostukseen. Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannan perustiedot kulttuurihistoriallisesta arvokkaasta rakennuskannasta lisätään selostukseen. Sr-aluetta laajennetaan käsittämään puutarhana olevan raunionavetan alue ja kaavamääräyksiä täydennetään. Vaikutusten arviointia täydennetään niin kulttuurihistoriallisten kuin myös luonnon ja luonnonympäristön osalta. Muinaismuistokohteen kaavamääräystä täydennetään muinaismuistolain säädöksellä. Voimassa olevan OYK:n luontoselvitys on kattava, eikä siinä ole esitetty määräyksiä taikka suojeltavia kohteina; kaavaselostusta täydennetään alueiden tarkemmalla kuvauksella ja valokuvilla Ylimmäisen järven ranta-alueen Satimaniemen osalta. Maisemaselvitys ja yksityiskohtainen luontoselvitys Tertin alueesta laaditaan yksityiskohtaisen kaavan yhteydessä. RM-am -alueen kaavamääräykseen lisätään niin, että täydennysrakentaminen on suunniteltava yksityiskohtaisella kaavalla. Kaavamääräyksiin lisätään; Alueen toteuttaminen edellyttää tarkempaa suunnittelua asemakaavalla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen Tertin kartanon ja Ylimmäisen järven alueella, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon maakuntaliitolta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Riihisaari - Savonlinnan museolta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen Tertin kartanon ja Ylimmäisen järven alueella, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon maakuntaliitolta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Riihisaari - Savonlinnan museolta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle. 

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen Tertin kartanon ja Ylimmäisen järven alueella,​ asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta,​ Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta,​ Etelä-​Savon maakuntaliitolta,​ Etelä-​Savon elinkeino-​,​ liikenne-​ ja ympäristökeskukselta,​ Riihisaari -​ Savonlinnan museolta ja Etelä-​Savon pelastuslaitokselta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Minna Frosti, kaavoitusinsinööri, minna.frosti@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaavaehdotus oli nähtävillä 12.1.-14.2.2022. Nähtävilläoloaikana saatiin neljä lausuntoa. Muistutuksia ei jätetty.

Etelä-Savon maakuntaliitto lausunnossaan 16.2.2022 toteaa, että alueen kehittäminen on linjassa vuonna 2019 hyväksytyn kantakaupungin osayleiskaavan 2040 Matkailun kärkialue tai -kohde merkinnän kanssa, vaikka juridisessa mielessä yleiskaavan laadintaa ohjaakin maakuntakaava. Tertin kartano on osoitettu vuonna 2010 hyväksytyssä maakuntakaavassa kulttuuriympäristön ja / tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti merkittäväksi kohteeksi (ma 8.611 Tertti) -kaavamerkinnällä ja suunnittelumääräyksen mukaan ”Kohteen ja sen ympäristön suunnittelussa on otettava huomioon kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus ja erityispiirteet”. Kaavaehdotuksen RM-am (matkailupalvelujen alue) merkinnän lisäystä: ”alueen toteuttaminen edellyttää tarkempaa suunnittelua asemakaavalla” maakuntaliitto pitää tärkeänä.

VASTINE: Ei lausuttavaa.

Etelä–Savon ELY- keskus on lausunnossaan 21.2.2022 todennut muun muassa, että RM/am alueen kaavamääräyksiin on syytä lisätä asemakaavavaiheessa tehtävistä luonto- ja maisemaselvityksestä sekä selvityksestä rakennetusta kulttuuriympäristöstä. Kaavaselostukseen lisättävä ote kantakaupungin oikeusvaikutteisesta viherrakentamiskartasta. RM/am alueelle osoitetun koko kerrosalan toteuttaminen selviää asemakaavoituksen yhteydessä.

Korpijärven rannalle osoitettu AO-rakennuspaikka sijoittuu kantakaupungin osayleiskaavan viherrakennekartassa luo-alueeksi merkitylle alueelle 72, jonka vaikutusta ei ole esitetty. Alue on myös st- suunnittelutarvealueella. Selvyyden vuoksi AO-rakennuspaikan määräykseen voisi olla hyvä lisätä maininta tästä.

Ylimmäisen rannalla Satimaniemeen on osoitettu osaksi rakennuspaikkaa. ELY-keskus pitää luonto- ja maisemaselvityksen tekemistä tarpeellisena, koska kaavamerkintä ei rajoita maisemallisesti herkän niemen rakennuskäyttöä lainkaan. Niemeen olisi mahdollista sijoitta jopa lomarakennus. Niemi pitäisi rajata pois rakennuskäytöstä taikka osoittaa sille rakennusala vain saunalle. Lausunnon jälkeen ELY- keskuksen maankäyttöasiantuntijan kanssa on tarkennettu lausunnossa olevia asioita ja niissä on päästy yhteisymmärrykseen.

VASTINE: RM/am kaavamääräystä täydennetään: asemakaavatyön yhteydessä tehtävillä selvityksillä. Selostukseen lisätään ote kantakaupungin osayleiskaavan 2040 viherrakennekartasta sekä maininta, että RM/am alueen koko rakennusoikeuden toteuttaminen selviää asemakaavoituksen yhteydessä.

Korpijärven ranta-alueella olevan AO/1 rakennuspaikan osalta kaavamääräyksiin lisätään osayleiskaavan 2040 viherrakenne kartassa olevat määräykset, mm. luo-alueen määräyksien huomioon ottaminen. Rakennusluvan yhteydessä on selvitettävä ja turvattava rantamaiseman, luonnon ja kulttuuriympäristön arvojen ja liito-oravan elinympäristön säilyttäminen ja virkistysarvojen turvaaminen.

 

Kaavamääräystä täydennetään Satimaniemen osalta siten, että niemeen saa rakentaa vain saunan. Ken tehdään Ylimmäisen järven ranta-alueiden osalta kaavakartan täydentäminen Satimaniemen osalta sekä kaavamääräysten täydentämisellä edellä olevalla tavalla rakennuspaikan AO/1 osalta, voidaan luontoselvityksen laatiminen jättää tekemättä.

Riihisaari - Savonlinnan museon lausunnossa 14.2.2022 esitetään, että kartanon alueen rakennuskannan historiaa pitää täydentää kuvin ja sanoin suunnittelualueen rakennetusta ympäristöstä. Kaavamääräyksissä sp ja sr riittää, että on pyydettävä alueellisen vastuumuseon lausunto. Museo pitää RM-am alueen suunnittelumääräystä rakentamisen ja ympäristöhoidon sopeuttamisesta maisemallisiin, kulttuurihistoriallisiin ja rakennustaiteellisiin arvoihin sopivina, sekä oleellisena lisäyksenä, että alueen toteuttaminen edellyttää suunnittelua asemakaavalla.

VASTINE: Suojeltavien kaavamerkintöjen (sp, säilytettävä puurivi ja sr, suljeteltavat rakennukset tai rakennusryhmät) osalta poistetaan maininta Savonlinnan museo. Kaavaselostukseen on vaihdettu valokuva kartanon pihapiiristä.

Etelä-Savon pelastuslaitoksella ei ollut huomautettavaa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen Tertin kartanon ja Ylimmäisen järven alueilla koskien tiloja Tertti 491-416-1-188, Pajapelto 491-416-1-62, Vuohiniemi 491-416-1-43 ja osaa tilasta Sirppilahti 491-416-1-255.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen Tertin kartanon ja Ylimmäisen järven alueilla koskien tiloja Tertti 491-416-1-188, Pajapelto 491-416-1-62, Vuohiniemi 491-416-1-43 ja osaa tilasta Sirppilahti 491-416-1-255.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon Ely-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Sen lisäksi, mitä kuntalain (410/2015) 137 §:ssä säädetään valitusoikeudesta, on kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen valitusoikeus maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 191 §:n nojalla myös:

  • alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella sen toimialaan kuuluvissa asioissa,
  • maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia, sekä
  • rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan, asianosaisten ja muiden tahojen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.